Teksti Oona Juutinen

Hysterian lietsonta on pahinta terrorismia.

Taannoin Lontoossa käydessäni hämmästyin loputtomia kylttejä ja kuulutuksia, jotka kehottivat olemaan varuillaan ja raportoimaan kaiken epäilyttävän. Viesti tuntui olevan: katsele jatkuvasti ympärillesi ja pelkää kaikkea! Kauhistu hetkeksi lattialle laskettua laukkua! Vasikoi kanssaihmisesi vain koska tämä pukeutuu pitkään takkiin! Moinen aiheuttaa pahaa paranoiaa jopa tervehenkisissä yksilöissä. Ja valitettavasti tauti tuntuu olevan leviämässä Brittein saarilta myös muualle Eurooppaan.

Hollannissakin ollaan muuttumassa hermoheikoiksi. Hyvänä (varoittavana?) esimerkkinä tästä toimi keväällä Amsterdamissa sattunut tapaus. Toukokuun neljäntenä Hollannissa muistellaan toisessa maailmansodassa kuolleita. Dam-aukiolla järjestettäviin juhlallisuuksiin sekä kahden minuutin hiljaiseen hetkeen osallistuvat myös kuninkaallisen perheen jäsenet.

Paikalla oli perinteiseen tapaan kymmeniätuhansia ihmisiä, mutta päivä päättyi poruun kun koditon ja ilmeisesti mielenterveysongelmainen mies alkoi rääkyä kesken hiljaisuuden. Poliisit kävivät välittömästi miehen kimppuun kuin siat limppuun, ja tämä aiheutti paniikin, jossa ihmiset puskivat ja talloivat toisiaan pyrkiessään kauemmas. Suurin osa laumasta ei edes tiennyt, mistä oli kysymys, kunhan muuttuivat hysteerisiksi. Ja kirsikkana kakun päällä: syntyneessä hulabaloossa joku pudotti salkkunsa, jonka johdosta toinen, terrorismiuhasta kenties liikaa lehdistä lukenut kansalainen alkoi kirkua: ”Pommi, pommi!” Väkijoukon laotessa loukkaantui yhteensä kuutisenkymmentä ihmistä.

Turvamiehet juoksuttivat kuningattaren takaisin linnaan ja iltauutisissa näytettiin hysteerisesti itkeviä, lapsiaan halaavia äitejä sekä urheita poliisimiehiä kantamassa jalkansa loukanneita nuoria naisia. Kaikenkaikkiaan kuva oli kuin suuremmastakin katastrofista ja ihmisten kommentit kuulostivat siltä kuin he olisivat vähintäänkin käyneet läpi sodan. Todellisuudessahan mitään ei tapahtunut ja ainoa vaaratekijä olivat hysteeriset ihmislaumat.

”Dam-kirkujaksi” nimetty mies sai kuitenkin syyt päälleen. Ensimmäisissä raporteissa tämä kuvattiin mustatakkiseksi ja ilmoitettiin tämän näyttävän ortodoksijuutalaiselta. (En edes halua miettiä, mitä moisella kommentilla koetettiin ilmaista.) Kirkujalle luettiin syytteet fyysisten vammojen aiheuttamisesta sekä julkisesta rauhan rikkomisesta. Myöhemmin listaan lisättiin vielä kuningattaren uhkaaminen. Kirkujan lakimies kommentoi, mielestäni aika järkeenkäyvästi, että huutamisella tuskin voi kuningatarta vahingoittaa. Oli miten oli, tuomari päätti pitää kirkujan kaltereiden takana vähintään kolme kuukautta.

Koko tapausta ja yleistä mielialaa kuvaa loistavasti Loesjen vanha juliste: Terrorismi. Pian pelkään omaa reppuani. Joitakin vuosia sitten se oli vain hauska. Nyt jo melkein pelottaa, kuinka oikeaan se osui nykyistä ilmapiiriä kuvaillessaan.

Kirkuja vapautettiin lopulta yli kuukauden vankeuden jälkeen. Netin keskustelupalstoilla puolet porukasta piti tätä huutavana vääryytenä, vaikka vääryyksistä puhuttaessa mieleen tulee lähinnä maan sosiaali- ja terveydenhuollon tila ja se, kuinka apua tarvitsevat eivät sitä saa. Syyttävä sormikin saisi osoittaa yksilön sijaan nykyistä hysteriaa lietsovaa uutisointia, jossa hoetaan, että terrori-isku voi koittaa koska tahansa ja missä tahansa, ehkä jo ensi viikolla sinun takapihallasi.

Paniikin lietsominen on tosin hyvä tapa saada ihmiset unohtamaan oman yhteiskunnan kritisointi. Jatkuva pelko johtaa siihen, että turvaudutaan isompaan ja mahtavampaan, ja yhtäkkiä valtiovalta näyttää vähän kuin suojelevalta isähahmolta. Vaikka se todellisuudessa olisikin fasismiin taipuvainen isoveli.