Teksti Satu Taskinen

Väsynyt kirjoittaja toivoo henkisestä paastosta energiaa.

Inhoan näinä päivinä melko monia asioita. Inhoan esimerkiksi strategiapelejä. Niissä pitää kerätä pisteitä, rakentaa pisintä tietä, laajentaa suurinta aluetta ja kasvattaa valtavinta omaisuutta. Niissä pitää siksi yrittää huijata toisia tekemään itselle edullisia vaihtokauppoja ja hankkia liittolaisia, joita sitten pitää kiristää peliystävyyteen esittämällä kaikille hyödyllistä win-win-tilannetta.

Inhoan myös – aktiivisesti – pieneen kulmaruokakauppaan ilmestyneitä uusia, perverssin suuria oransseja ostoskärryjä, joita työntäessä olo on kuin ajelisi kuorma-autolla Alepassa. Silläkö asiat paranevat, että pakkaukset muuttuvat isommiksi ja ihmiset ostavat kerralla enemmän?

Niinpä ei olekaan ollenkaan hullumpaa, että karnevaaliajan jälkeen ja näin kevään alkajaisiksi on koittanut paaston aika, joka kestää 40 päivää ja päättyy pääsiäissunnuntaina. Ratkaisua näihin inhoasioihin voisi ehkä tarkastella paaston kautta.

Erityisesti kirkko järjestää paaston aikana paljon tapahtumia ja luentoja. Tämän vuoden motto: niin katolinen kuin evankelinenkin kirkko kehottavat ihmisiä vähentämään tai välttämään paaston aikana lihan syömistä ja autolla ajamista.

Ihan hyvä kehotus. Pidättäytyminen molemmista tervehdyttää varmasti niin ihmistä kuin ympäristöä. Mutta voidaan paasto liittää laajemminkin arvojen tarkistamiseen ja tarpeettoman moskan vähentämiseen.

Paaston tarkoitus voi olla kerran vuodessa palauttaa joka suuntaan lämpimän camembert’n lailla levinnyt elämä takaisin terveellisiin ja kohtuullisiin uomiin. Toisin sanoen vähentää ja siivota kertynyttä kuonaa, roskia, läskiä, alkoholihaittoja, tupakkahaittoja, sokerilla mässäilyä, tuhlausta ja irstailua.

Mutta vieläkin laajemmin katsottuna paasto näyttää liittyvän kaikkeen siihen, mitä on kertynyt LIIKAA, mikä on LIIAN NOPEAA ja LIIAN VAATIVAA. Jo ajatus paastosta tuntuu virkistävältä tuulahdukselta, tauolta ja levolta. Ehkä jopa pelkkä henkinen paasto voisi ikään kuin meditaationa toimia puhdistavan loman tavoin. Se voisi vapauttaa talven aikana kerääntyneestä ja jopa turhautumisen merkkejä kantavasta väsymyksestä – suoranaisesta toivottomuudesta.

Yhtä hyvin kuin suuren syntilistan tuijottamista, paasto voisi merkitä nimittäin myös näiden vähentämistä: itseruoskinta, jatkuva kiire, suorittaminen ja apeus, huono omatunto, täydellisyyteen pyrkiminen ja ruokahaluttomuus.

Näihin verrattuna perinteinen seitsemän kuolemansynnin lista vaikuttaa kuin tervehdyttävältä terapiaohjelmalta. Seitsemän kuolemansynnin listahan kuuluu näin: ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo.

Jos minä hetkenkään pohdin, kuka ympäristössäni syyllistyy perinteisen listan synteihin, on todettava, että ei juuri kukaan. Päinvastoin, kollegoilta työpaikalla puuttuu näitä kaikkia! Sen sijaan heidän kaikkien kannattaisi olla työstään paljon ylpeämpiä, himoita taukoja ja vaatia lepoa, kehuja ja enemmän palkkaa.

On varmasti väärinkäsitys, että seitsemän kuolemansynnin nimeämät inhimilliset ominaisuudet pitäisi kitkeä pois. Kyse on sittenkin tasapainosta. Sanoissa paasto ja tasapaino on monta yhteistä kirjaintakin, ne taitavat olla synonyymejä.

Mitä siitä nyt tulee, jos ihminen ei koskaan tunne minkäänlaista ylpeyttä tai himoitse mitään? Tuloksena on letarginen, jatkuvalla huonolla omallatunnolla varustettu masentuneena eteenpäin raahautuva olento, joka sitten viimeisillä voimillaan menee korkeintaan kauppakeskukseen sublimoimaan, jos edes sinne.

Minäkin voisin paastota vähentämällä erityisesti huolehtimista ja ankaruutta sekä lisäämällä kevytmielisyyttä ja iloa. Niinkin säästäisin sekä ihmisiä että luontoa. Onneksi jo on kevät!