Teksti Veli Itäläinen

Itämafian koura yltää kauas – mutta kuinka kauan?

Torstaina 19. maaliskuuta Vladimir ”Lado” Džahanian pakomatka päättyi Marseillessa. Luodeista haavoittui myös sivustakatsoja, 12-vuotias ranskalainen tyttö.

Helmikuun lopussa Lado välttyi yllätysvieraan tarjoamalta luotisateelta hyppäämällä Nizzan huvilansa ikkunasta, mutta toista kertaa häntä ei enää onnistanut.

Ensimmäiset vierailijat olivat jääneet Ranskan poliisin haaviin 15. tammikuuta Nizzassa heti Georgian koneen laskeuduttua, mutta uusia halukkaita samalle komennukselle löytyi nopeasti. Eikä tämä ole yllättävää – kun Moskovan Matrosskaja Tišinan vankilan vartijat taannoin löysivät päätöksen Ladon pomon, Tariel ”Taro” Onianin kuolemanrangaistuksesta, sen oli allekirjoittanut 36 entisen Neuvostoliiton järjestäytyneen rikollisuuden johtajaa – ja se ei ole vähäpätöinen määrä. Taro itse istuu nyt samaisen vankilan eristyssellissä odottamassa tuomiota kiristämisestä, mutta saa nähdä kuinka kauan vankilan turvajärjestelyt pystyvät pitämään Taron hengissä.

13. lokakuuta 500 ihmistä saapui hautaamaan Vjatšeslav Ivankoa, ”japontšikia” eli ”japsia” Vagankovskon hautausmaalle Moskovassa. Hautajaisten laajaa uutisointia paheksuttiin duumassa asti. Vieraiden pukujen hinnan perusteella olisi voinut arvella edesmenneen olleen Venäjän Forbesin listalta, mutta heidän sormuksensa olivat kaksinkertaisia – kullan alla nahkaan musteella hakatut.

Siellä olivat ”Sampi-Edik”, ”Muhkura”, ”Arpi-Kostja”, ”Pitkä-Gija”, ”Volgogradin Akim”, ”Mahatškalan Garik” ja monet muut. Mutta Venäjän urheilun ja musiikkiteollisuuden vaikuttajat, esimerkiksi laulaja Josif Kobzon ja NHL-kiekkoilijat jotka kuuluivat ”japsin” tuttavapiiriin hänen New Yorkin vuosinaan 90-luvun alkupuolella, olivat poissa. Näin ovat ajat muuttuneet. Seppeleiden muodossa oli edustettuna koko entinen Neuvostoliitto: ”Kazakstanin bratvalta”, ”Jakutian bratvalta”, ”kaukoitäläisiltä”, ”Sotšin bratvalta” ja niin edespäin.

Hautajaisten ilmeinen pääorganisaattori oli myös edustettuna vain seppeleen muodossa. ”Veljelle ukki Hasanilta”, kuuluivat viimeiset terveiset Aslan Usojanilta, joka huhupuheiden mukaan piileskelee viranomaisia Taškentissa. Mitä ilmeisimmin Ivanko kuoli siksi, että valitsi ”Ukko Hasanin” puolen tämän kiistassa Onianin kanssa.

69-vuotiaaksi Ivanko oli sitkeä. Hän taisteli hengestään yli kahden kuukauden ajan sen jälkeen kun tarkka-ampuja osui häntä vatsaan 28. heinäkuuta ravintola ”Thaimaalaisen norsun” edustalla Moskovassa. Salamurha oli äärimmäisen hyvin valmisteltu, kuten voi todeta valokuvista ja valvontakameran nauhoitteesta. Tämä ei kuitenkaan ampujaa pelastanut. Vaikka poliisitutkinta ei ole juurikaan edistynyt, rikollispiirien mukaan tämä tuntemattomaksi jäänyt 1980-luvun Afganistanin sodan veteraani päätyi hautaan jo ennen kuin Lado.

”Venäläinen mafia” on harhaanjohtava käsite, koska se on Neuvostoliiton äpärälapsi. Mafialle lähes kaikki suuren ja mahtavan kansat ovat yhä yhtä suurta perhettä. Tässäkin kolumnissa on varmaan lueteltu enemmän georgialaisia kuin venäläisiä sukunimiä. Alimžan Tohtahunov eli ”taiwanilainen”, jonka tarinan mukaan juuri ”japanilainen” nimitti ”Euroopan asioiden vastaavaksi” ja joka saavutti maailmanlaajuista mainetta järjesteltyään venäläisille jäätanssijoille kultamitalin Salt-Lake Cityn olympialaisissa, on uzbekistanilainen. Ivanko oli kuitenkin venäläinen. Japontšik-lempinimen alkuperästä on erilaisia teorioita, mutta todennäköisesti se viittaa hänen paksuihin silmäluomiinsa jotka antoivat kasvoille hieman aasialaista näköä.

Neuvostolitto loi sekä kasvualustan, että karaisi järjestäytynyttä rikollisuutta. Ivanko aloitti rikollisuransa jo 1950-luvulla, ja 1960-luvulla päätyi Gennadi ”mongoli” Korkovin jengiin, joka kiristi rahaa Hruštševin aikana rikastuneilta – tarinan mukaan ”tsehovikit” vietiin perheineen metsään ja laitettiin kaivamaan omaa hautaansa kunnes päästiin yhteisymmärrykseen.

Venäjän musta talous syntyi harmaan talouden siivillä. Ensimmäiset ruplamiljoonansa mustassa pörssissä tienanneet kauppamiehet eivät voineet kertoa ongelmistaan viranomaisille, koska he olisivat joutuneet vankilaan kiristäjiensä mukana. ”Mongolin” jengi päätyi vankilaan vuonna 1972, mutta Ivankoa onnisti ja hän sai vain parin vuoden tuomion väärennetystä henkilötodistuksesta. Ilmeisesti jo tuolloin hänelle annettiin ”vor v zakone”-, eli ”laillistetun varkaan” titteli. Aina 40-vuotiaaksi asti hän istui vain kolme lyhyttä kakkua, ja 1970-luvulla hänen jatkuvasta onnekkuudestaan tuli legenda rikollispiireissä.

1980-luvulla Ivankon onni kuitenkin kääntyi, ja hän vietti vankilassa lähes koko vuosikymmenen. Ivanko lähetettiin kaukaiseen Magadaniin, missä alkoi jatkuva piekseminen ja muut ankarat koetukset – kerrotaan että vankilan johto yritti myös saada hänet raiskatuksi, mistä olisi automaattisesti seurannut hänen alentamisensa rikollismaailman ylimmästä, ”vor v zakone”-luokasta alimpaan, ”opuštšennien” luokkaan. Tarinan mukaan tehtävän sai raiskauksesta istunut vanki Grebenets, joka kuitenkin päätyi sairaalaan sakset selässään. Pian vapauduttuaan hän katosi eikä ruumista koskaan löydetty.

Siinä missä Neuvostoliiton laaja harmaa talous oli mafian luonut porkkana, ankarat vankilaolosuhteet olivat keppi joka karsi heikot pois joukosta. Vankila ei mahdollistanut eikä nykyäänkään mahdollista keskitietä – joko teet yhteistyötä vankilajohdon kanssa ja olet ”punainen” eli ”pukki”, tai taistelet järjestelmää vastaan, kieltäydyt kaikesta yhteistyöstä ja olet ”musta” eli ”blatnoi”. ”Vor v zakone” ovat mustista mustimpia. Titteliä ei myönnetä kellekään joka on käynyt armeijan tai muutenkaan tehnyt päivääkään töitä missään valtion pestissä, ja tittelin menettää heti jos menee koskaan rehellisiin töihin. Sääntöjä on pitkä lista. Periaatteessa ei saisi perustaa edes perhettä, mutta tätä katsotaan joskus sormien läpi: esimerkiksi Ivankolla oli vaimo ja ainakin kaksi lasta.

Kulttuurin ankarat säännöt mahdollistivat eloonjäämisen ja vastarinnan vankileireillä. Yksi ihmishenki ei merkinnyt leireillä mitään, mutta yhtenäinen ja kivenkova rikollinen alakulttuuri oli voima, jota järjestelmä ei saanut nujerrettua. Ja kosto sääntöjä vastaan rikkoneita vastaan yltää nykyään Marseilleen asti – ”vor v zakonen” murhaajalle langetetaan aina kuolemanrangaistus.

Nykyään villi 1990-luku muistetaan Venäjällä mafian voiman vuosina, ja juuri tuolloin Ivanko pääsi laajojen yhteyksiensä avulla ennenaikaisesti vapaaksi luomaan uutta uraa New Yorkiin. Tämä ura tosin päätyi lähes vuosikymmenen vankilareissuun kiristämisestä. Kaiken kaikkiaan ”japanilainen” istui vankilassa yli 20 vuotta kolmella eri mantereella. Mutta vaikka yksityiskapitalismi tarjosi ”bratvalle” valtavasti uusia mahdollisuuksia, se oli myös sen lopun alku. Ne jotka ehtivät laillistivat bisneksensä, loput alkavat olla jo haudassa tai vankilassa.

Näin siksi, että ”bratvan” etiikka on tavallaan feodalistinen. ”Vor v zakone” voi olla miljoonia Cayman-saarilla säilövä don, tai asua kadulla ja varastaa lompakoita. Maallinen omaisuutesi ei määrittele sitä, kuinka korkealla olet bratvan hierarkiassa, tärkeintä on se että elää kulttuurin sääntöjen mukaan. Ja tämän suhteen Ivanko oli todellinen vanhan koulukunnan mies – kerrotaan, että vaikka hänellä olisi ollut kymppitonni jemmassa, hän ei koskaan siekaillut jos ilmaantui mahdollisuus varastaa satanen, periaatteen vuoksi. Asemansa vuoksi hänen odotettiin perivän toisten velkoja ja setvivän alempiensa kiistoja, ja Taron ja Ukko Hasanin riitaan hän iästään huolimatta sekaantui samalla innolla kuin kymmeniin muihin ”razborkeihin” tätä ennen.

Ivanko oli koko entisen Neuvostoliiton alueen järjestäytyneen rikollisuuden kuningas, ja ehkä viimeinen lajissaan. On vaikea kuvitella, että nykyisen bratvan joukosta, jossa ”vor v zakonen” titteleitä ostetaan rahalla ja muutenkin kaikki on kaupan, voisi enää nousta uutta Ivankon tasoista auktoriteettia.

Voi olla, että Ivankon tappajien ajojahti jää itämafian viimeiseksi tämän mittakaavan voimannäytökseksi.