Teksti Veli Itäläinen

Venäjällä käänteet ovat nopeita kun pormestaria päätetään pöllyyttää.

Sekä parasta että pahinta Moskovassa on se, että elämä vyöryy eteenpäin sellaisella vauhdilla, ettei ehdi hengähtää hetkeäkään eikä koskaan tiedä mitä huomenna odottaa.

Tällä viikolla halusin kirjoittaa lisää Valko-Venäjästä, mutta mitä tapahtuukaan: Medvedev/Putin-voimakaksikko alkaa heivata Moskovan pormestaria Juri Lužkovia aka lätäkköä aka lätsää, pois palliltaan valtion televisiokanavan paljastusohjelmien avulla. Siis sangen tylyllä tavalla – eivät halua odottaa edes vuotta tämän toimikauden loppuun asti, että vanha velmu pääsisi kunnialla eläkkeelle elämään vaimonsa miljoonien turvin.

Koska Venäjällä mikään ei ole koskaan sitä miltä näyttää, eikä valtamedia koskaan paljasta sitä mitä kulissien takana tapahtuu, nyt pitäisi alkaa kaivelemaan blogosfääriä. Pitäisi tutustua kymmeneen salaliittoteoriaan ja sataan näkemykseen siitä mitä maassa nyt taas on tapahtumassa, ja punnita mikä näistä on uskottavin. Mielenkiintoinen ja melko suosittu näkemys on esimerkiksi se, että aloite Lužkovin heivaamiseen tuli yksinomaan Medvedeviltä, joka haluaa näin osoittaa itsenäisyytensä havitellen Putinin haastamista vuoden 2012 vaaleissa. Mutta jotain todisteita pitäisi kaivella tällekin versiolle, mutta vähän on nyt sellainen olo että ei tänään, joten tästä eteenpäin vain yleisesti tunnettuja tosiasioita.

Peruskuvio on aika selvä. Lätsä ei ole Pietarista eikä KGB-miehiä, joten hän ei lähtökohtaisesti voi olla Putinin kaveri, eikä näin ollen myöskään Medvedevin kaveri. Lužkov on itsenäinen toimitsija, joka syksyllä 1999 haastoi Primakovin kanssa perustamallaan “Isänmaa – koko Venäjä” -vaaliliitollaan itse Putinin. Tällöinkin Lužkov palautettiin maan pinnalle valtiontelevision propagandakoneiston avulla, mutta hän oli tarpeeksi vaikutusvaltainen säilyttääkseen pallinsa – ja pian hän olikin kiltisti mukana perustamassa jo lähes yhdeksän vuoden ajan maata hallinnutta Yhtenäinen Venäjä -puoluetta. Sittemmin Venäjällä ei olekaan järjestetty vaaleja, joissa olisi ollut todellista kilpailua. Näiden lähes yhdeksän vuoden aikana mikään ei ole antanut ymmärtää, että Lužkovin ja federaation korkeimman johdon väleissä joku mättäisi.

Tämän vuoden muoti on ollut se, että kaikki ne alueelliset voimamiehet, jotka ovat olleet palleillaan ennen kun Putin kiipesi nykyistään edeltäneelle, saavat lähteä. Lähtijöiden listalla on esimerkiksi vuodesta 1993 Baškortostania hallinnut Murtaza Rahimov. Tässä on oma selvä logiikkansa, “taivaalle mahtuu vain yksi aurinko”, kuten Jamukan kerrotaan sanoneen Tšingis-kaanille ennen teloitustaan. Eikä tämä ole välttämättä pelkästään huono asia: Rahimovin ollessa vielä voimiensa tunnossa Baškortostan oli pelottava, lähes totalitaarinen läntti Venäjän kartalla. Esimerkiksi joulukuussa 2004 virkavalta pahoinpiteli raa-asti hämärän peittoon jääneistä syistä satoja ihmisiä Blagoveštšenskin kaupungissa eräänlaisen kollektiivisen rangaistusoperaation yhteydessä (uhreja puolustaneen Stanislav Markelovin artikkeli tapauksesta on luettavissa englanniksi täältä). Mutta heti kun Rahimovin palli alkoi horjua, virkavalta alkoi pelätä kansaa ja viimeisten parin vuoden ajan kaikenlaisella aktivismilla on mennyt Baškortostanissa mainiosti.

Ja sama kehitys on orastamassa myös Moskovassa. Heti kun Lužkovin palli alkoi horjua, oikeuslaitos muisti yllättäen oman riippumattomuutensa ja tuomitsi “Vasemmistorintaman” ja erilaisten kansalaisaktivistien “Vihan päivä” -mielenosoituksen kiellon viime maaliskuussa laittomaksi. Lisäksi oikeus vaati pormestarinvirastolta näyttöä siitä, miksi viime toukokuussa kielletty gay pride olisi vaarantanut kaupunkilaisten turvallisuuden. Saa nähdä, johtaako tämä tendenssi siihen että myös toimeenpanovalta alkaisi horjumaan eikä mielenosoituksia enää kiellettäisi, sitten juhlat vasta alkaisivatkin.

Mutta tietysti on outoa, että vapauden tuulia Venäjällä pääsee haistelemaan lähinnä vain silloin, kun vallanpitäjät ovat toisiensa kurkuissa kiinni, ja että asukasluvultaan Ruotsia suuremman kaupungin johtajan kohtalosta päätetään jossain salaisissa kabineteissa.

Lužkov ei ole ollut juurikaan esimerkiksi täydennysrakentamista vastustavien ja historiallisten rakennusten ja puistojen säilyttämistä vaativien aktivistien suosiossa. Kova on ollut linja myös siirtolaisuuden suhteen, riippumatta siitä tulevatko siirtolaiset Venäjän sisältä vai ulkomailta (sivusin aihetta toissa kesänä). Silti on myönnettävä, että hän on ollut äärimmäisen suosittu poliitikko. Lätsä on pestissään nyt viidettä kautta, näistä kausista kolmelle keskimmäiselle hänet valittiin suoralla kansanvaalilla, ja ääniosuus oli huonoimmillaan 69,9 prosenttia ja parhaimmillaan 88,5 prosenttia – ja suurimman kannatuksen aikoina 1990-luvulla vaalivilpin määrä on todennäköisesti ollut pienimmillään. En usko että Lužkovin vaimon miljoonat ovat pelkästään kovalla työllä ansaitut, eikä tätä tunnu uskovan muutkaan moskovalaiset. Silti taitava politikointi, syntyperäisten moskovalaisten edunajaminen ja laajat sosiaaliset ohjelmat ovat taanneet sen, että kansa on antanut korruption lätäkölle anteeksi yhä uudestaan ja uudestaan, ja voi olla että hän selviää kuiville vielä tästäkin myllytyksestä.

Näin siis Moskovassa. Mitä Valko-Venäjään tulee, ystäväni Tanja vapautettiin ilman syytteitä jo toissa tiistaina, ja samalla viikolla vapautettiin myös vihreän puolueen jäsen Vladimir. Sen sijaan viime perjantaina puduun pantiin vähintään kolmeksi päiväksi lähinnä Minskin Ruokaa Ei Aseita -ryhmän kokkina kunnostautunut Igor (tai kansallismielisemmin Ihar), lisäksi edelleen istuvat jo 3. syyskuuta pidätetyt Nikolai (Mikalaj) ja Aleksander (Aliaksandr). Heitä uhkaavat jo ihan oikeat syytteet – Nikolaita syksyllä 2009 järjestetystä antimilitaristisesta mielenosoituksesta, jonka yhteydessä heitettiin savupommi pääesikunnan pihalle (video täällä), ja Aleksanderia palopommihyökkäyksestä poliisiasemaa vastaan Soligorskissa. Mutta tästä lisää parin viikon päästä.