Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Eva Nilsson
Belgiaa ja EU:ta yhdistää myös moni muukin asia kuin pelkkä poliittinen agenda.
Kesälaitumilla ollessani sain ensimmäistä kertaa palautetta blogistani. Sen kannattaisi kuulemma keskittyä vain ja ainoastaan EU:iin, koska eihän ketään nyt Belgia kiinnosta. Lukija(oi)lleni uskollisena päätin ottaa neuvosta vaarin, vaikka se vähän kirpaiseekin, sillä annan täten blogissani periksi sille EU-kuplatodellisuudelle, jota yritän täälla Brysselissä asustellessani edes vähän välttää.
Mutta toisaalta hätä ei ole tämännäköinen. Belgiastahan tuli nimittäin heinäkuun alussa EU:n puheenjohtajamaa, joten nämä kaksi entiteettiä ovat yllättäen erottamattomia toisistaan puolen vuoden ajan. Miten Belgia näkyy EU:n politiikassa on tosin vielä epäselvää, koska maallahan ei edelleenkään ole hallitusta sitten toukokuussa pidettyjen vaalien. Belgialaiset virkamiehet yrittävät siis parhaillaan hiki päässä pyörittää kesälaitumilta ensi viikolla palaavaa unionia. Kiinnostuneet voivat katsastaa belgialaisten EU-ohjelman tästä.
Belgiaa ja EU:ta yhdistää myös moni muukin asia kun pelkkä poliittinen agenda, nimittäin esimerkiksi korruptio. Eräs belgialainen tuttavani kertoo usein riipiviä tarinoita belgialaisen politiikan korruptiosta, jossa valtion rakennushankkeet teetetään kansanedustajien omien firmojen toimesta ja jossa isä-poika-suhteet ratkaisevat maan ministeripaikat. Tuttavani tapaan belgialaiset vaikuttavat suhtautuvan asiaan lähinnä sarkastisesti nauraen.
Entäs sitten EU:n korruptio? Siitä kuulee ja sitä näkee usein, eikä se ainakaan minua naurata.
Viimeisimmän tarinan kuulin tältä samaiselta tuttavaltani, joka työskenteli vuosia Kosovossa. Tarina menee kutakuinkin näin:
EU:n hankkeita Kosovossa pyörittää läjäpäin konsulttifirmoja. EU:n rahoittamat projektit ovat useimmiten 2–4 miljoonan arvoisia infrastruktuuri- ja valtionrakennushankkeita. Se, mikä konsulttifirma saa jonkin tietyn projektin toteuttamisen itselleen, riippuu yleensä siitä, kuinka hyvät suhteet firmalla on maan politiikkoihin. Hankkeiden saajista päätetään paneeleissa, joissa on läsnä paikallishallinnon edustajien ja poliitikkojen lisäksi EU:n virkamiehiä. Paneelin jäsenillä, EU-virkamiehet mukaan lukien, on hiljainen yhteisymmärrys siitä, että hankkeen saaja on se firma, joka lahjoo vastuussa olevan ministerin maksamalla hänelle osuuden EU-rahoituksesta.
Ehkä nämä EU-virkamiehet hyväksyvät korruption luontaisena osana kosovolaista poliittista kulttuuria eivätkä halua turhaan holhota. Ongelmana on kuitenkin se, että nämä lahjuskoon mukaan päätetyt projektit päätyvät usein konsulttiryhmille, joilla ei välttämättä ole mitään tietoa paikallisesta kontekstista. Niinpä monet hankkeet uhkaavat epäonnistua jokusen kuukauden jälkeen.
EU:n korruptiota ei kuitenkaan tarvitse etsiä Brysseliä kauempaa. Täällä tämän tyyppiset anekdootit ovat tyypillisiä: Seison Euroopan parlamentin hississä. Vieressäni seisovat meppi ja herra puvussa, ilmeisesti kokouksesta tulossa. Hissi pysähtyy ja pukuherra tekee lähtoään. Ovella hän kääntyy meppia kohti ja sanoo: ”American Tobacco thanks you”.
Kyseessähän on tietysti kiitollinen lobbari, joka on juuri saanut uskoteltua mepin puolelleen. Tämän kaltaisten tarinoiden takia sanalla lobbaus on nykyään negatiivinen konnotaatio. Arvioiden mukaan yli 15 000 ammattilobbaria pyörii EU-instituutioiden käytävillä. Näiden joukossa on kansalaisjärjestöjä, ammattiliittoja ja vaikka mitä, mutta suurin osa edustaa yksityistä sektoria. Ongelmana on, että heidän vaikutuksensa EU:n päätoksentekoon on hämärän peitossa.
Esimerkiksi Euroopan komissiossa on reilu tuhat niin sanottua asiantuntijakomiteaa (jotka ammattijargonilla tunnetaan komitologiakomiteoina), joiden jäseninä on lukuisia yritysten edustajia. Näiden kokoonpanot ovat yleensä salaisia ja kansalaisjärjestöjä niissä ei juurikaan näy. Esimerkiksi Alter-EU-verkoston mukaan komission biopolttoaineinnovaatioihin keskittyvä asiantuntijaryhmä on koostunut neljästä öljy-yhtiöedustajasta, neljästä biopolttonaineyhtiön edustajasta, yhdestä ruokateollisuuden edustajasta, yhdestä puuteollisuuden edustajasta, yhdestä energiayhtiön edustajasta sekä yhdestä bioteknologiayritysten lobbaustoimistolaisesta. Yksi maanviljelijä ja kahdeksan akateemikkoa oli huolittu mukaan, mutta osalla heistäkin oli läheisiä linkkejä öljy-yhtiöihin ja bioteknologia-yrityksiin. Ympäristöliikettä ryhmässä ei edustanut kukaan.
Tämän kaltaisen lobbaamisen lisäksi tärkeä vaikutuskeino ovat tietysti henkilökohtaiset kontaktit. Myös tahallisesti hämäävään lobbaamiseen törmää silloin tälloin – esimerkiksi sensuuria ja patentteja lobbaavat tahot ovat kampanjoineet kansalaisjärjestömäisten filantrooppien tavoin.
Vuonna 2007 komissio teki aloitteen EU:n läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Kunnianhimoisimpien suunnitelmien mukaan parlamentin ja komission lobbausrekisterit piti yhdistää, niistä piti tehdä pakollisia, ja niiden piti sisaltää tietoa lobbaritahojen vuosibudjeteista. Heille piti jopa asettaa eettinen normisto. Meillä kaikilla olisi nyt mahdollisuus nähdä helposti netin avulla, mitkä tahot ovat olleet minkäkin direktiivin valmistelussa mukana ja missä määrin. Aloite jäi kuitenkin puolitiehen. Parlamentilla ja komissiolla on edelleen erilliset lobbarirekisterit ja komission rekisteri on edelleen vapaaehtoinen.
Huomioikaamme, etta yllättäen tällainen rekisteri on pakollinen Yhdysvalloissa, jossa yksityinen sektori tunnetusti pyörittää maan politiikkaa.
Olisiko siis kerrankin aika ottaa amerikkalaisista mallia?
