Teksti Tuuli Hakulinen

Jokainen kommunalkka on kuin oma persoonansa, jonka luonteen muovaavat sen asukkaat.

Ensimmäistä kertaa elämässäni asun yksin. Enää ei ovi narahda auki keskellä yötä naapurien kolistellessa kotiin, enää ei aamulla voi siirtää nousemista vielä parilla minuutilla koska vessa on varattu, enää ei tarvitse hätkähtää myöhäisiin puheluihin, jotka mahdollisesti häiritsisivät naapureita. Ensimmäistä yksiöiltaa viettäessä onkin sopiva hetki muistella kuluneita kommunalkkavuosia…

Kommunalkka on neuvostoliittolainen yhteisasumismuoto, jotain asuntolan ja yksiön väliltä. Jokaisella perheellä on oma huone, muut tilat jaetaan naapureiden kanssa. Yhteisessä keittiössä on rivissä kaasuliesiä ja yhteinen lavuaari sekä jokaisella perheellä oma keittiönurkkaus. Yhteisessä vessassa roikkuu useampi vessapaperirulla, tai jos naapurisuhteet on tulehtuneet, niin jokainen tuo WC-paperin mukanaan huoneestaan. Yhteisen ulko-oven karmissa on rivi ovikelloja nimilappusineen ja ohjeineen miten kenellekin soitetaan: ”Makarovit: 2 soittoa”, ”Aleksejevit: 3 soittoa”. Yhdessä kommunalkassa on yleensä keskimäärin 4–7 huonetta, ja vastaavasti yhtä monta perhettä tai asukasta.

Jokainen kommunalkka on kuin oma persoonansa, jonka luonteen muovaavat sen asukkaat. Muutama Leningradin piirityksestä hengissä selvinnyt mummo pitää huolen siitä, että kommunalkassa ei turhaan polteta käytävällä lamppua. Toisaalla taas puolet elämästään telkien takana viettänyt vankilakundi sanelee koko kommunalkan tahdin, mutta pitää myös huolen siitä, ettei vastapäisen pihan pikkuskinit koske tämän kommunalkan kaukaasialaista syntyperää oleviin asukkaisiin pikkusormellakaan. Kolmannessa kommunalkassa jokainen huone pitää edelleen säntillisesti kiinni siivousvuoroistaan, joista on laadittu lista kellastuneelle ruutupaperille vuonna 1999. Raitiovaunuvarikolla sijaitsevassa kommunalkassa naapurit huutavat toisilleen naama punaisena pikkuasioista, mutta hetken päästä jo rupattelevatkin kotoisasti hillonkeiton lomassa.

Pietari on kommunalkkojen mekka: neuvostoaikana historiallisen keskustan vanhoissa taloissa sijaitsevat tsaarinaikaiset palatsit muutettiin kommunalkoiksi. Huoneistot jaettiin periaattella huone per perhe, näin ollen yhdessä huoneessa saattaa asua kolmekin sukupolvea.

Nykyään kommunalkat ovat vähenemään päin, sillä rakennusfirmat ostavat ja kunnostavat niitä jälleen alkuperäiseen muotoonsa, elitistisiksi lukaaleiksi. Useat kommunalkkojen syntyperäiset asukkaat muuttavat kodeistaan innokkaasti laitakaupungin tilaviin yksiöihin… mutta eivät kaikki: ystäväni kommunalkan kaikki kahdeksan omistajaa kieltäytyvät yksimielisesti myymästä huoneitaan ja siirtymästä lähiöihin. Kommunalkat ovat myös ulkopaikkakuntalaisten ja nuorison suosiossa: missäpä muualla voisit edes kuvitella opiskelijabudjetilla vuokraavasi oman asunnon keskeltä kaupunkia…? Kommunalkkojen arvellaan kuitenkin aikaa myöten katoavan kokonaan historiaan – valitettavasti!