Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Eva Nilsson
Kongo täyttää 50 vuotta ja Belgia käsittelee haparoiden historiaansa.
Ehkä jotkut blogiani lukeneet muistavat, että maaliskuussa tässä maassa mietittiin, voiko kuningas matkata Kongoon juhlistamaan maan 50 vuotista itsenäisyystaivalta. No, kyllähän kuninkaalle sitten annettiin parlamentissa matkaan lupa, ja maanantaina Albert II saapui kuningatar Paolan ja maan väliaikaisen pääministeri Letermen kanssa Kinshasaan.
Vierailusta puhutaan ”historiallisena”, viimeisestä belgialaisesta päämiesvierailusta Kongoon kun on jo 25 vuotta. Juhlallisuuksien lisäksi kuningas tapasi Kongon presidentti Joseph Kabilan ja vieraili belgialaisten rakennuttamissa ja rahoittamissa kouluissa ja kulttuuri-instituuteissa.
Sillä välin kun kuningaspari teki näitä tyypillisiä kuninkaallisia visiittejään, tapasi pääministeri Leterme Kongon pääministeri Adolphe Muziton. Tapaamista pidettiin Belgian mahdollisuutena esittää ”rehellinen” poliittinen viesti Kongon hallinnolle. Tuloksena oli, että Leterme ilmaisi huolensa itä-Kongon sotatilasta ja etenkin naisten kohtelusta sodan välineenä. Korruptiostakin piti mainita jotain, mutta en ole varma jäikö se suunnittelun asteelle.
Eikä vaan Belgia vieraile tällä hetkellä Kongossa, vaan Kongo on myös viime päivinä toden teolla rantautunut Belgiaan. Vaikuttaa siltä, että entinen siirtomaavalta tekee kaikkensa karistaakseen menneisyyden möröt kannoiltaan.
Kongo, ja Afrikka ylipäätään, näkyy nyt Brysselin arkipäivässä taiteen ja kulttuurin kautta. Kaupungin nykytaiteen museossa on monta erilaista Afrikkaan liittyvää näyttelyä, ja Afrikka-museossa on jopa Kongon itsenäisyyttä käsittelevä näyttely. Viikonloppuna afrikkalaiskortteli Matongéssa vietettiin festareita, joihin niin afrobelgit kuin muutkin uteliaat kokoontuivat syömään afrikkalaisia herkkuja ja kuuntelemaan musiikkia.
Kaikki tämä on kivaa ja kiinnostavaa. Mutta jotain on edelleen vialla. Vaikuttaa siltä, ettei menneisyyttä käsitellä ihan rehellisesti. Kerkesin jo miettiä, että ehkä hyvä niin, kukas minä olen vaahtoamaan, että syyllisten päät pitää saada vadille.
Mutta en kuitenkaan taida olla yksin. Juhlahumun keskellä ryhmä tunnettuja juristeja, historioitsija Luddo de Witte (joka on aikaisemminkin tuonut Kongon luurankoja julkisuuteen) ja yksi Kongon ensimmäisen pääministeri Lumumban pojista ovat päättäneet haastaa oikeuteen 12 vielä elossa olevaa belgialaista, jotka olivat Kongossa Lumumban teloituksen aikana.
Lumumbahan teloitettiin raa’asti vähän itsenäisyyden jälkeen. Myöhemmin on todistettu, että murhan takana olivat Belgian hallitus ja CIA, joka pelkäsi Lumumban olevan liian hyvissä väleissä Neuvostoliiton ja Kuuban kanssa.
Viisikymmentä vuotta myöhemmin tätä häpeäpilkkua siis aiotaan käsitellä tuomioistuimessa. Jo on aikakin.
Entäs sitten se toinen häpeäpilkku, nimittäin Kuningas Leopold II:n aikaiset massatapot raaka-aineiden riistämiseksi. Sillä saralla ei olla pahemmin edetty.
EU:n edellinen kehityskomissaari, belgialainen Luis Michel, nousi viime viikolla otsikoihin puolustaessaan Leopoldia. Michel, joka muuten nykyisin on europarlamentaarikko, kuvaili Leopoldia visionääriksi ja sankariksi ja sanoi, että menneitä on turha tuomita. Ajan henkeen kun kuului toimia niinkuin sankari Leopold toimi. Työleireistä ei todellakaan kannata puhua, eikä joukkomurhasta ainakaan. Michel jatkoi, että belgialaisethan rakensivat Kongoon rautateitä, kouluja ja sairaaloita.
Kumma kyllä, Kongon itsenäistyttyä maassa oli vain kolmekymmentä yliopistotutkinnon suorittanutta ja monet maan alueet olivat täysin eristyksissä huonojen kulkuyhteyksien takia.
Keskustelu Kongon ja Belgian välisestä menneisyydestä on siis edelleen ristiriitaista ja itsekriittisyydestä kaukana. Belgian politiikan tilaa kuvaavaa on, että tämän samaisen Michelin poika on tällä hetkellä maan kehitysyhteistyöministeri. Täällä politiikka toimii (perhe)suhteilla, eivätkä kansalaiset tunnu piittaavan. Minusta tällaiset isä-poika asetelmat haiskahtavat ihan yhtä korruptoituneilta kun isä ja poika Kabiloiden valta Kongossa.
Kuningas Leopold II:n aikaa ja nyky-Kongoa käsiteltiin myös Voiman 8/2009 jutussa Kongo näyttämöllä.
