Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Jenni Jarventaus
Lauantaina Washingtonissa marssittiin. Mutta miksi?
Kuten muutkin kaltaisemme, ahtauduimme siippani, poikamme ja kavereidemme kanssa metroon lauantaina ja suuntasimme Washingtonin paraatikeskustaan. Määränpäämme oli paraatialue National Mall, jonne koomikot Jon Stewart ja Stephen Colbert olivat järjestäneet tapahtuman nimeltä Rally to restore sanity and/or fear.
Kuten massatapahtumissa yleensä, paikan päälle selviytyminen oli puoli voittoa. Joku valopää oli unohtanut metroon reppunsa, minkä ansiosta kaikki junat pysäytettiin kunnes pommiryhmä totesi laukun vaarattomaksi. Ytimeen päästyämme kännykät eivät tietenkään toimineet, joten monet harhailivat etsimässä kavereitaan ja jotkut raukat joutuivat jättämään Facebook- ja Foursquare -päivitykset tekemättä.
Väkeä oli paikalla paljon. Ei yhtä paljon kuin Obaman virkaanastujaisissa, mutta reilusti enemmän kuin äärioikeistolaisen teekutsuliikkeen hiljattaisissa kokoontumisissa. Ja kaikki olivat kokoontuneet tänne Yhdysvaltain eri kolkista… Niin, miksi?
Osoittamaan mieltä? No, ei oikeastaan. Enemmänkin kyse oli meta-mielenosoituksesta, mielenosoituksesta mielenosoituksia vastaan. Maltillisten amerikkalaisten maltillisen iltapäivän tarkoitus oli osoittaa muulle maailmalle, että Yhdysvalloista löytyy paljon porukkaa jotka eivät pelkää muslimeja, ovat matkustaneet ulkomaille, eivät hutki kanssakansalaisia raamatulla, eivät omista aseita, eivätkä seuraa Fox-kanavaa. Mukana oli niin feministejä, pilvenpolttajia, tuulivoima-aktivisteja, aborttioikeuden puolustajia ja anarkisteja kuin ihan tavallisia lähiöäitejä, sotilaita ja eläkeläisiä.
Tapahtuma oli myös mainio tilaisuus väsätä fiksuja kylttejä, jotka nekin noudattivat meta-teemaa. Väkijoukon päiden yllä keikkui muun muassa: ”Tämä on kyltti”, ”Meidän pitää kaikkien pelätä…Katso, mikä söpö kissanpoikanen!”, ja ”Minä pidän ananaksesta”.
Mitä saimme aikaan? Kuka tietää, ei varmaan paljoakaan. Näimme vanhan kehäraakin Ozzy Osbournen esiintymässä yhdessä Yusuf Islamin eli entisen Cat Stevensin kanssa. Sheryl Crow ja The Roots soittivat mainiosti. Isännät Stewart ja Colbert tekivät tuttuun tapaansa pilkkaa vähän kaikesta. Ihmiset lykkivät vauvoja rattaissa ja Brooklynista paikalle vaivautuneet hipsterit polttelivat tupakkaa illan jatkobileitä odotellessaan. Aurinko paistoi, kaljaa kului. Lopuksi Jeesus kiipesi valopylvääseen.
