Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Ada-Maaria Hyvärinen
Lakkoja, roskia, polttopulloja ja tyhjiä hyllyjä Euroopan sivistyksen kehdossa.
Yksi virolaisten ja tšekkiläisten kavereideni lempivalitusaiheita on se, miten ihmeessä Kreikka on liittynyt Euroopan unioniin niin paljon heidän kotimaitaan aiemmin. Ymmärrän hämmennyksen täysin. Tšekistä en tiedä tarkalleen, olen käynyt siellä viimeksi 11-vuotiaana, mutta kaikki Virossa näkemäni on ollut hurjasti Kreikkaa edistyneempää. Kreikassa ei kerta kaikkiaan voi välillä välttää sitä tunnetta, että asuu kehitysmaassa tai ainakin ajassa muutaman kymmenen vuotta jälkeen jääneessä valtiossa.
Yksi oudon tuntuisista ilmiöistä on Kreikan sotkuisuus. Ateena on täynnä graffiteja, ja kaupunkien ulkopuolella kulkevilta teiltä saa etsiä pätkää, jolla ei näy muovipusseja ja tyhjiä pulloja sekä mitä ihmeellisimpiä muita tavaroita, kuten vanhoja leluja ja vaatteita. Itävaltalainen kaverini totesi kerran, että kreikkalaista jätteidenlajittelua voi kuvata sanoin ”lasi oikeasta ikkunasta ja pahvi vasemmasta”. Tähän saatoimme kaikki yhtyä. Vaaralliseksi roskaaminen muuttuu silloin, kun kuivana kesäaikana joku heittää tupakantumpin auton ikkunasta. Monet tekevät niin päivittäin.
Helsinkiläisenä olin oppinut mieltämään yliopiston ainakin ulkopäin siistiksi ja esteettiseksi vanhaksi rakennukseksi. Ateenan yliopiston rakennukset on sotkettu vielä muta kaupunkia huolellisemmin, ja kampusalueella näkee ihmisiä käyttämässä erilaisia huumeita keskellä päivää. Syy tähän löytyy historiasta: poliisin tapettua kerran useita opiskelijoita yliopiston alueella siltä kiellettiin pääsy sinne. Narkomaaneille ja yleisiä järjestyshäiriötä aiheuttaville anarkisteille kampus toimii eräänlaisena hippaleikin turvana: ensin heitetään polttopullo ja sitten juostaan suojaan virkavallalta.
Hämmentävimmältä tähän mennessä on kuitenkin tuntunut mennä ruokakauppaan ja havaita, että hyllyt ovat käytännössä tyhjät. Viime viikolla tarkoitukseni oli ostaa suklaata, sokeria ja jotakin vihannesta risottoa varten, hollantilainen kaverini halusi mehua. Menimme lähikauppaan, jonka hedelmä- ja vihanneshyllystä löytyi kolme melonia ja muutama kurkku. Sokeria ei ollut. Muutama erilainen suklaapatukka löytyi, mutta ei levyä. Hyllyn kokoinen mehuvalikoima oli myös kutistunut muutamaksi tölkiksi.
Tyhjiä pahvilaatikoita täynnä olevia hyllyjä katsoessa tuli apokalyptinen olo, ja olin tyytyväinen siitä, että minulla oli kotona fetaa ja tonnikalaa ja pastaa ja muita peruselintarvikkeita.
Hollantilainen kaverini päätti ottaa todisteeksi kuvia tyhjistä hyllyistä. Kaupan myyjä tuli kyselemään, miksi kuvaamme tyhjiä hyllyjä ja ehdotti avuliaasti, että ottakaa kuvia myöhemmin, silloin kun tavaraa on. Kiitimme neuvosta ja lopetimme kuvaamisen. Ei varmaan ole mukavaa olla myyjä, kun puolet tuotteista on tilapäisesti loppu.
Syy ruokapulaan on perikreikkalaisesti lakkoilussa. Rekka-autoilijat ovat olleet jo melkein kuukauden lakossa, koska he haluavat protestoida lainmuutosta vastaan, joka meni läpi jo pari viikkoa sitten. Kaikkien muiden kuin rekkakuskien mielestä lainmuutos on vain hyvä: ennen nimittäin saadakseen ajaa rekkaa joutui ostamaan ajoluvan joltakulta toiselta rekkakuskilta, ja lupien hinnat liikkuivat sadoissa tuhansissa euroissa. Uuden lain myötä luvan voi ostaa valtiolta, mikä tietysti ärsyttää lupien nykyisiä haltijoita, koska he eivät enää saa maksamiaan rahoja takaisin myymällä lupaansa edelleen.
Aina löytyy kuitenkin joku, jonka mielestä koko lakko on vain hyvä asia. Eräs 11-vuotias poika selitti minulle innoissaan, että he eivät ole saksan tunneilla opiskelleet tänä vuonna vielä ollenkaan, koska kirjat ovat rekassa, joka on lakossa. Ja mikä parasta, ranskanlukijat käyttävät viime vuoden kirjoja.
Lue myös Voimassa 2/2008 julkaistu Mika Pekkolan juttu Kapina yliopistolla.
