Teksti Katja Lappalainen

Kaupunkilaiset piiloutuvat aitojen taakse, mutta vuorilta löytyy vapaus.

Euroopan rajojen avautuminen tulee tällaisella matkalla todellisuudeksi. Kuusi maata muutamassa viikossa on suuri kokemus. Tuntuu uskomattoman hienolta vain kulkea maiden yli ilman mitään tarkastuksia – joskus jopa täysin huomaamatta. Ensimmäistä kertaa Euroopan yhtenäisyys tulee todellisuudeksi hyvin positiivisella tavalla.

Jalan matkaamista ja nukkumapaikan tai ruoan etsimistä rajottavat tosin monet aidat ja muurit, jotka ohjaavat kulkemista ja vapaata vaeltelua. Liikkumiselle vapaata tilaa on kaupungeissa todella vähän ja sekin vähä on usein kansoitettu lähes kokonaan autoilla. Tämä tulee manner-Euroopan kaupungeissa liiankin tutuksi todellisuudeksi. Tila on ahdasta ja kaupallista.

Jos haluaa vaeltaa ja nähdä mahdollisimman paljon tämä tuntuu ahdistavalta. Tukahduttavalta ja yksilöä rajaavalta toiminnalta. Ihmiset ovat sulkeutuneita omiin tiloihinsa, lokeroihinsa – piiloon vartiokoirien taakse. Täällä emme ole paljonkaan törmänneet muihin vaeltajiin tai kulkureihin. Pysähtyneisyys on monin paikoin käsinkosketeltava todellisuus. Ihmiset tottuvat jäämään siihen paikkaan johon juurtuvat. Matkalla tätä tulee pohdittua paljon – miten kulttuuri opettaa meidät olemaan tilassa ja paikassa.

Unkarin trooppinen ilmasto tuntuu aamulla tukahduttavalta. Ihan kuin olisimme heränneet saunassa ja makuupussi tuntuu liioittelulta. Yöllä löytämämme nurkkaus puistosta osoittautui kuitenkin oivaksi kohteeksi nukkua rauhassa puiden katveessa. Nyiregyhazinestin kaupungissa Pohjois-Unkarissa (josta kuuluisat Tokai-viinit ovat koitoisin) tunnelma on rauhallinen. Asukkaita on noin 100 000. Tunnelma on jokseenkin samanlainen kuin Suomessa – ja maa on myös lähes yhtä kallis.

Olo on onnellinen eilisen huiman hienon reissun jälkeen. Pääsimme puolalaisella huoltoasemalla lukion luokkareissuporukan kyytiin ilmaiseksi ja matkasimme varsin rennosti ensin Slovakian luonnonpuistoon ja sieltä Unkariin, kaupunkiin nimeltä Szuletesnapi. Matkalla oli englanninopettaja, joten kielitaitoista seuraa löytyi. Filosofianopettaja yritti kysyä minulta tiivistäviä kommentteja koko Hegelin tuotantoon sekä nasevia kommentteja Nietzschestä. En ole koskaan ollut moisessa tulikokeessa lukemistani kirjoista. Tämä matkustamistapa on ollut ehdottomasti paras tapa oli tutustua unkarilaisiin, niin aikuisiin kuin teineihinkin.

Tapaamiemme oppilaiden koulun nimi oli Ilona! Perin suomalainen ja kaunis nimi, joten tämä oli yllätys. Muutenkin kielessä on paljon samantyyppisiä sanoja.

Ennenen Unkariin siirtymistä kävimme tutustumassa vuoristomaisemiin. Zakopane Puolassa oli kylmä vuoristokylä, jossa kaupparakennukset näyttivät kauniilta saunoilta ja tunnelma oli saksalainen. Suosittelen ehdottomasti laskettelusta tai retkeilystä innostuneille! Tutustuimme kadulla suomalaiseen bussikuskiin, jonka kyydissä pääsimme ilmaiseksi Slovakiaan. Uskomattomia sattumuksia kun vain saa suunsa auki oikeassa paikassa ja pitää silmänsä avoimena!

Slovakia oli erikoinen maa. Hiljainen, hieman nuhjuinen ja edullinen. Sen luonnonpuisto oli kauneinta koskaan! Menimme lautalla koululaisten kanssa valtavien vuorenrinteiden keskellä.

Kero köllötteli lautassa mukana ja viipotti korviaan tuulessa. Jokea reunusti muinainen suolatie ja me olimme ihan ällikällä löytyjä siitä että päädyimme näin hienoon paikkaan. Miten emme ole tienneet edes tällaisen olemassaolosta Euroopassa.