Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Aija Salo
Kun Ruotsi jää taakse, on hyvästeltävä monta hyvää asiaa.
Muutan pois Ruotsista kahden viikon päästä. Palaan sinne luultavasti jossain vaiheessa, ja nyt mietin, mikä minua silloin ilahduttaa. Ainakin nämä asiat:
1. Tukholmassa ihmiset puhuvat toisilleen. Metrossa, kaupassa, puistossa – meininki on välillä kuin Lapissa. Vaikutelmani voi olla harhaanjohtavakin, koska kaupungilla liikkuessani minulla on usein mukana jotain, joka kirvoittaa kielenkannat: vauva. Hymyilevälle vauvalle on helppo hymyillä takaisin, vilkuttaa, sanoa muutama sana. Voihan olla, että vauvan kasvettua Ruotsin asukkaat näyttäytyvät minulle yhtä varautuneina kuin Suomen asukkaat usein. Ja voi olla niinkin, että Helsingissäkin vauvan palvelijalle puhutaan. En vain ole ehtinyt vielä kokea Helsinkiä vauvan kanssa. Nytkin muutan sinne suurimmaksi osaksi valveillaoloaikaani ensisijaisesti työssäkäyväksi ihmiseksi, en vauvalaiseksi.
2. Tukholmassa on tilaa lapsille. Esimerkiksi Kulttuuritalon Rum för barn –lastenkirjasto (kirjaimellisesti ”tilaa lapsille”, tai ”lasten tila”) ja kantakaupungin monet isot leikkipuistot on pistetty pystyyn monenikäisiä lapsia ajatellen. Juuri ja juuri ryömivä henkilö viihtyy niissä siinä kuin koulunsa aloittanutkin. Kaupungilla liikkuessa ei tarvitse tyytyä kahviloihin syöttötuoleineen, vaan lapsen voi päästää kodinomaisesti vapaaksi, kun tietää paikat.
Kukaties Helsingissäkin on näitä paikkoja – ne vaan täytyy löytää. Juuri nyt tuntuu siltä, että olen kotiutunut Tukholmaan ja tiedän, miten siellä toimitaan; Helsinki näyttäytyy uutena kohteena, joka nostaa epävarmuuksia ja tietämättömyyksiä pintaan. Järjestääkö kaupunki edullista vauvajumppaa? Riittääkö vauvauinnissa tavalliset vauvauikkarit, vai pitääkö olla uimavaippa? Missä leikkipuistoissa on vauvakeinuja? Oliko niin, että kantoliinalla ei vieläkään pääse joukkoliikenteessä ilmaiseksi (ei kyllä pääse Tukholmassakaan)? Vaikka aloitan kahden viikon kuluttua työt, lapsielämän kysymykset pyörivät päässä.
3. Ruotsissa vanhempainvapaa on pitkä ja joustava. Vanhempainvapaiden jakamista vanhempien kesken tuetaan Suomea tehokkaammin, ja vanhemmat myös jakavat vapaita keskenään enemmän. Vanhempainvapaata voi pitää ja päivärahaa saada myös osa-aikaisena ja siten säästää sitä pidemmäksi aikaa. Jos lapsia on useampia, kumpikin vanhempi voi olla yhtä aikaa kotona vanhempainvapaalla. Suomen hallitus esitti viime viikolla isien vanhempainvapaan pidentämistä kahdella viikolla. Isä saa jatkossa neljä viikkoa bonusvapaata aiemman kahden viikon sijaan, jos pitää vanhempien jaettavissa olevasta vanhempainvapaasta vähintään kaksi viikkoa. Toki vanhemmat voivat jakaa 10 kuukauden mittaisen vanhempainvapaan (josta 4 kuukautta on äidin äitiysvapaata) vaikka tasan, mutta käytännössä niin ei tapahdu. Ylistän Ruotsin vanhempainvapaita siihen asti, kunnes Suomessa siirrytään 6+6+6 -järjestelmään ja otetaan vanhempainvapaan joustot käyttöön.
Vuosi Tukholmassa on ollut välillä yksinäinen, mutta samalla rauhoittava. Olen käynyt kokouksissa vain yhden käden sormilla laskettavan määrän. Bileväsymystä ei ole ollut, kun ei ole ollut bileitä. Sosiaalisia suhteita neljään kaveriin on ollut helppoa hallinnoida. Olemme kolunneet vuodessa varmaankin enemmän luontoreittejä Tukholman lähistöllä kuin mitä olen Helsingissä tullut samonneeksi kymmenessä vuodessa.
Paluu Helsinkiin jännittää ja kihelmöi: miten Helsinki sykkii minulle kahden vuoden poissaolon jälkeen (ensin asuin vuoden Brysselissä)? Miten Helsinki toimii lapsiperheen näkökulmasta? ”…ja lopulta kaupunkiin, jossa minut tunnetaan kahviloissa”, lauloi Ultra Bra, ja minua hymyilyttää.
