Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Satu Taskinen
Kuuma peruna on inhimillinen ja psykologinen ongelma.
Sveitsiläiset äänestivät sunnuntaina minareettien rakentamiskiellon puolesta. Äänestystulos oli mielipidemittaajien ja hallituksen mielestä yllätys.
Die Süddeutsche Zeitung analysoi tulosta pitkälti ”eliitin” ja ”kansan” väliseksi kuiluksi.
Ihmiset eivät sen mukaan uskalla mielipidekyselyissä sanoa, mitä oikeasti ajattelevat, koska aavistavat tulevansa leimatuksi poliittisesti epäkorrekteiksi, hiukan hölmöiksi ja suvaitsemattomiksi. Niinpä julkinen ja yksityinen mielipide usein eroavat toisistaan.
Ilmiö on tuttu jokaiselle tilanteista, joissa ihmisjoukossa ja keskustelussa uskoo itse olevansa paitsiossa eikä halua, uskalla tai jaksa alkaa puolustaa omaa, toisten näkökannasta poikkeavaa mielipidettä. Huomaamattaan on itse joutunut muukalaiseksi. Tunteeseen voi sekoittua kiukkua ja häpeää ja epäuskoa omiin kykyihin ja voimiin saada toiset kuuntelemaan. Mieluummin sitä sitten pitää suun kiinni ja ajattelee hiljaa itsekseen kuin alkaa väittää vastaan ja perustella.
Kun tällaisessa tilanteessa tarjoutuu tilaisuus salaiseen äänestykseen, on vain inhimillistä, jos oma äänestyskäyttäytyminen sisältää pienen osan kostoa. Se voi sisältää myös pelkoa ja halun aikalisään, kun kyse on vaikeista asioista, joita ei vielä ole perinpohjaisesti ja avoimesti käsitelty. Se voi myös sisältää epäilyn, kuinka pitkälle hankalia asioita välttelevällä hallituksella oikein on homma hanskassa.
Vaikka äärioikeistolaiset mielipiteet nousevat koko Euroopassa jatkuvasti, kuva hallituksen toimista, mitä tulee kulttuurien välisiin konflikteihin ja maahanmuuttoon, tuntuu usein olevan joko lastentarhamainen toruminen tai maanittelu tyyliin meillä-kaikki-ovat-keskenään-kavereita-ja-tästä-ei-enää-puhuta tai sitten laki, joka sulkee ovia yhä tiukempaan. Mikään näistä ei tartu asioihin rohkeasti ja vastuuntuntoisesti, vaan torjuen ja toivoen, ettei-mitään-pahaa-tapahdu.
Ei liene yllätys, että minareettikiellon puolesta tai vastaan -äänestyksen yhteydessä asiat helposti ja osin tarkoituksella sotketaan keskenään. Kielto rakentaa moskeijaan minareetti on yhtäkkiä sama asia kuin naisten ympärileikkauskielto tai kielto pakottaa avioliittoon. Samaan aikaan unohtuvat ne ihmiset, joita varsinainen asia koskee: eurooppalaiset muslimit, jotka ovat täällä kotonaan siinä missä kaikki muutkin asukkaat. Kyse ei taas yhtäkkiä enää ole kansalaisten arkipäivää koskevista erimielisyyksistä, vaan muodottomista ja kasvottomista periaatteista.
Euroopan maat, hallitukset ja puolueet ovat nyt avanneet suunsa Sveitsin äänestystuloksen jälkeen. Toiset ovat voitonriemuisia: mitä-minä-sanoin! ja siinäs-näette!, koska heidän eliittien taholta epäkorrektiksi leimattu politiikkansa saikin vahvistuksen enemmistön eli kansan taholta. Toiset ovat kauhuissaan. He suhtautuvat asiaan kuin kuumaan perunaan, jonka haluavat nopeasti saada käsistään. He etsivät ja löytävät syitä siihen, miksi heidän maassaan tällainen ei olisi mahdollista.
Itävallassa tällaista kansanäänestystä ei voisi edes järjestää. Maassa on kolme minareettia, joista vanhin rakennettu 30 vuotta sitten. Sen tiimoilta on ollut riitaa rukouskutsujen takia. Alun perin kutsu kuului vain perjantaisin, mutta muuttui sittemmin tahdiltaan tiheämmäksi. Kompromissiksi tuli kutsua hiljempaa. Itävallan osavaltioilla on paljon sisäistä valtaa. Niinpä joissakin osavaltioissa minareettien rakentaminen on käytännössä mahdotonta vaikka teoriassa mahdollista. Kansanpuolueen sisäministeri Fekter korostaa lakia ja samaan aikaan uskonnonvapautta, johon kuuluu palvontamenoihin tarkoitettujen rakennusten pystyttäminen. Väistämättä tulee tunne, että hänellekin olisi mieluisinta, jos ei tarvitsisi ajatella koko vaikeaa asiaa. Käytännössä suuri osa muslimien uskonnonharjoittamispaikoista on talojen kellareissa tai varastotiloissa. Yhteisöt eivät ole niin rikkaita, että heillä olisi varaa rakentaa moskeijoita minareetteineen.
Mikään kielto tai lukko ei tarjoa suojaa, kun ihminen pelkää ja kokee olevansa tuntemattoman taholta uhattu. Kielto tekee tuntemattomasta vielä tuntemattomamman, torjunta lietsoo pelkoa entistä enemmän. Näin tämäkään kulttuurien välinen konflikti [PDF] ei perimmältään ole poliittinen vaan inhimillinen ja psykologinen.
