Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Anna Palmén
Palestiinan ahtaat kadut, Israelin väljät rantabulevardit.
Kuvittele itsesi ensin eksoottiseen basaariin, jossa tuoksuu minttu, pippuri ja kaneli. Kauppiaat tarjoavat ohikulkijalle kahvia tai teetä, ja liikenteen melu rikkoo melkein tärykalvot. Tuntia myöhemmin tilaat sympaattisessa merenrantakahvilassa alkuruoaksi kreikkalaisen salaatin, pääruoaksi äyriäispastan ja kyytipojaksi chileläistä valkoviiniä. Vieressä on upea ostoskatu, josta löytyy kaikki mahdolliset merkkiliikkeet. Näkymä on kuin New Yorkin Manhattanilla, mutta nyt ollaan Israelin Tel Avivissa.
Olen matkannut Länsirannan Hebronista vain reilun tunnin, mutta tuntuu kuin astuisin täysin toiseen maailmaan ja maahan.
Nämä kaksi maailmaa kätkevät niin paljon sisäänsä erilaisuutta, ristiriitoja, epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä. Monet palestiinalaisista ystävistäni eivät ole nähneet vuosiin merta, koska heillä ei ole voimassaolevaa lupaa mennä Israeliin. Olen etuoikeutettu ja samalla tunnen surua palestiinalaisten ystävieni puolesta.
Miksi minulla on oikeus liikkua vapaasti? Eikö liikkumisvapauden pitäisi olla ihmisoikeus, joka koskee kaikkia maailman ihmisiä?
Sorrun nauttimaan eduistani ja tunnen huonoa omaa tuntoa. Juoksen norjalaisen kollegani kanssa eurooppalaisissa vaateliikkeissä ja hamstraan vaatteita. Ostan huikean korkeat korkokengät ja vaaleanpunaisen topin, joita en voisi koskaan käyttää Hebronissa. Siemailen valkoviiniä rantaravintolassa ja ihailen Välimeren kuohuvia aaltoja. Myöhemmin matkaan 24 kollegani kanssa Haifaan, Akkoon ja Nasaretiin.
On tärkeää päästä välillä pois Länsirannalta ja keskustella myös toisen osapuolen kanssa. Viikon aikana tutustumme israelilaisiin ihmisoikeusjärjestöihin, käymme siirtokunnissa ja kibbutseilla. Muurin toisella puolella ihmiset toivovat myös rauhaa.
Israelissa ollessa onkin vaikea kuvitella, että maa on sotatilassa. Konfliktista muistuttavat vain nuoret sotilaat, jotka kävelevät Jerusalemin ostoskatu Jaffaa jäätelö toisessa ja ase toisessa kädessä.
Epätoivo iskee palatessani Länsirannalle. Täällä katukuvaa eivät väritä vesiputoukset, kalliit putiikit tai rantabulevardit. Köyhyys ja huono elintaso näkyy kaduilla. Toisaalta minulla on todella kotoinen olo. Olen viikon aikana ikävöinyt palestiinalaisia ystäviäni ja kiehtovaa elämänrytmiä, joka on iskostunut sydämeeni.
Parhaan illallisen saan alakerran vuokranantajani luona. Seitsemänkymppinen, ihanan ystävällinen ja vieraanvarainen Samer muistaa, että olen kasvissyöjä, joten pöytään on katettu kalaa, riisiä ja salaatteja. Samer suutelee poskeni märiksi, kun hän saattaa minut yläkertaan. Aikaisin aamulla hän vilkuttaa parvekkeelta, kun lähden töihin.
Tästä paikasta on vaikea olla pitämättä. Sota ei ole syönyt ihmisten toivoa ja elämäniloa. En voi luovuttaa tätä taistelua oikeudenmukaisuuden puolesta, koska ystävänikään eivät ole luovuttaneet.
