Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Satu Taskinen
Kyltit Wienin seinillä torjuvat unohdusta.
Tarkka historiankuvaaja, eurooppalainen romaanikirjailija ja esseisti Milan Kundera kirjoittaa teoksessaan Le Rideau (Esirippu) kahdenlaisesta unohtamisesta. Unohtamista on, kun kuvaan, joka meillä on menneisyydestä, alkaa tulla aukkoja. Unohtamista on myös, kun menneisyyden tapahtumat mielessä vääristyvät tai muuttuvat jopa aivan toisiksi.
Usein unohtaminen tekee menneisyyden hahmoille vääryyttä. Heitä hyväksikäytetään tai heidän kokemuksistaan ei sittenkään opita mitään, vaikka aikoinaan saatettiin ajatella, että ”ei ikinä enää tätä!”
Wien on vanha kaupunki ja sen menneisyys vahvasti läsnä. Tosin historia väistyy pala palalta uudistusten tieltä, jopa täällä, voitteko kuvitella! Nitiseviä raitiovaunuja korvataan uusilla. Poliisiautot saivat uuden kuosin muutama vuosi sitten ja mikä hirvittävintä: wieniläiskahviloita kuolee.
Missä menneisyys ei enää itse ole paikalla, siitä muistutetaan. Yksi tapa on porata kyltti talon seinään. Tämä ilmiö on tuttu monesta muustakin kaupungista ja kylteissä lukee aina suunnilleen näin: Tässä talossa asui (esim.) Gustav Klimt niinä ja niinä vuosina. Tai sitten: Tässä kahvilassa Beethoven soitti sen ja sen kappaleensa ensimmäisen kerran, vaihtoehtoisesti Mozart. Ja sitten on hassumpia: Tällä paikalla oli aikoinaan talo, jossa Mozart kuoli. Tällä paikalla oli talo, jossa eli ja kuoli Salieri.
Sibeliuksellakin on Wienissä oma laattansa sen talon seinässä, jossa hän asui 1890-91. Tosin Sibeliuksen laatta oli pyhiinvaeltajien kauhuksi ollut monet vuodet väärän talon kyljessä. Onneksi erehdys muutama vuosi sitten korjattiin.
Laattoja lukiessa voi sitten kulkea kaupungilla ja kuvitella, millaista elämä täällä eurooppalaisen kulttuurin yhdessä kehdossa on vuosisatojen saatossa ollut. Juuri näillä mukulakivikaduilla. Tässä. Aivan omien jalkojen alla. Toisin sanoen voi ihan tahallaan antaa mielikuvituksen palaa ja ikään kuin antautua historian vääristämiseen, väärin muistamisen lumoon ja idylliin.
Porvarillisella iltakävelyllä kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota naapurikorttelin yhteen melko korkealla olevaan seinälaattaan, joka oli omistettu henkilölle nimeltä Dr. Sebastian Brunner. Siinä ”kiitollinen Wien” kunnioittaa ”aina uskollista saksalaisuuden ja kristillisen maailmankatsomuksen puolesta taistelijaa”. Teologi Dr. Brunner kirjoitti kaikenlaista, muun muassa antisemitistisinä pidettyjä juttuja perustamaansa Wiener Kirchenzeitung -nimiseen lehteen. Niinpä niin. Ja kiillotettu laatta.
________________
Toisesta maailmansodasta alkaa olla niin kauan, että sen kokeneet ovat pian kaikki siirtyneet ikuiseen lepoon. A Letter to the Stars on vuonna 2003 aloitettu projekti, jonka tarkoituksena on saattaa holokaustista selvinneiden uhrien ja heitä auttaneiden muistot nykyisille koululaisille. Koululaiset tekevät haastatteluja, keräävät tietoa ja muodostavat ja työstävät kuvaa menneistä tapahtumista.
Tällä viikolla Wienissä vietetään 9.-10.11.1938 kristalliyön ja sitä seuranneiden tapahtumien muistoviikkoa. Sunnuntaina Theater an der Josefstadtissa esitellään Angelika ja Michael Horowitzin kirja ”Verdrängen, Vergessen, Verzeihen” (Torjuminen, unohdus, anteeksianto) ja Epstein-palatsissa aikalaiset kertovat kokemuksistaan.
