Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Perttu Hillman
Suuri kusetus ja kasvojen menettämisen tyhjä myytti Kiinassa.
Kiina on ollut viime vuosikymmeninä hyvin innovatiivinen kansantalous. Länsimaisten tuotteiden ja tuotantomenetelmien kopiointi on kehittynyt massiiviseksi teollisuudeksi, jonka avulla kourallinen kiinalaisia on rikastunut ja suurempi porukka on päässyt edes jonkinlaisen kuukausipalkan makuun.
Arvot ja moraali poikkeavat kiinalaisessa maailmassa melko tavalla omistamme. Kiinalainen eläminen vaikuttaa usein paremmissakin piireissä vaistonvaraiselta olemassaolon taistelulta, jossa kanssaihmiset ovat potentiaalisia uhkia ja vihollisia. Kiinalaisista valtaosan muodostavat rutiköyhät maalaiset, jotka haaveilevat satumaisista rikkauksista, kuten polkupyörästä. Onpa olemassa kyliä, joiden elintaso ei yllä ensimmäiseenkään pyörään. Heidän arkipäivänsä todellakin on kilvoittelua seuraavasta kupillisesta riisiä.
Kiinalaisittain aineellinen hyvinvointi on inhimillisen onnen mitta. Kaikki temput ja loitsut tehdään, jotta rikkaudet eivät karttaisi taloutta. Huonoa onnea tuottavia ilmiöitä pelätään kuin ruttoa. Kaikki mitataan rahassa ja materiassa, oltiin sitten vauraassa Shanghaissa tai käsittämättömän köyhyyden keskellä Guizhoussa tai Ganshussa.
Pääasia on siis saada rahaa, keinoista tai seurauksista ei ole suurta lukua. En ryhdy kertaamaan viime aikojen räikeitä elintarvikelaiminlyöntejä tai yhdentekevää Vuitton-tehtailua, mutta muutama esimerkki on paikallaan. Suuri kusetus alkaa näet olla melkoinen ongelma kiinalaisille itselleen.
Kiinassa tuotteiden kopiointia ei koeta mitenkään vääräksi. Osa ajattelee, että näin jaetaan epäoikeudenmukaisessa maailmassa hyvinvointia, mutta suurin osa ei selittämälläkään edes käsitä kysymystä. Mitä väärää siinä voisi olla?
Piraattikulttuuri ja elämäntapaan sisäänrakennettu ahneus muodostavat hengenvaarallisen yhdistelmän. Kaikki tietävät, että 4 lasta kuoli ja 53.000 (mikä mahtaa olla todellinen luku) joutui sairaalaan, kun maitojauheeseen sekoitettiin tarkoituksellisesti melamiinia sen proteiinipitoisuuden lisäämiseksi. Asiantuntijalähteen (en voi viitata lähteeseen, jos taas sattuu Matti Rossi lukemaan) mukaan melamiinia on lisätty samassa tarkoituksessa maitotuotteisiin vuosikausia. Viranomaiset ovat asiasta täysin tietoisia.
Keväinen Sichuanin maanjäristys suisti maan tasalle kymmeniä kouluja. Useimmat niistä oli rakennettu kelvottomista feikkimateriaaleista. Rakennusaineena oli mm. betonia, joka pelkästään näytti siltä. Sortuneen moottoritiesillan huokoisesta betonirakenteesta ei löytynyt käytännössä ollenkaan tukirautaa. Lista on pitkä ja pitenee.
Kiinassa kopioidaan ihan kaikkea, mutta feikkituotteiden laatu on pääsääntöisesti kelvotonta. Matkapuhelin näyttää kelpo Nokialta, mutta onkin sisältä aivan muuta. Jos länsimaisen oluen maku on outo, juot todennäköisesti kiinalaista kopiokaljaa, jolla voi olla myös terveysvaikutuksia. Kelvotonta hanavettä myydään mineraalivetenä. Kaasulla käyvät autot sakkaavat usein kaduille, kun huoltoasema on ostanut väärennettyä kaasua.
Virallisen Kiinan asennoitumista asiaan kuvaa hyvin dvd-tallenteiden estoton kopiointi ja myynti. WTO on jaksanut amerikkalaisten patistamana silloin tällöin narista aiheesta. Asuessani Shanghaissa piraattielokuvia myytiin alan liikkeissä euron kappalehintaan. Uusimmat elokuvat ilmestyivät kauppoihin yhtäaikaa amerikkalaisen ensi-illan kanssa. Elokuvia myivät tyylikkäät erikoisliikkeet, jotka usein kuuluvat suuriin ketjuihin. Ei siis todellakaan mitään hämyistä kellarikauppaa. Viranomaiset masinoivat häveliäisyyssyistä silloin tällöin pienen piraattikampanjan. Saattoivat näön vuoksi peräti sulkea kopioita myyvän liikeen sankan medialössin läsnäollessa. Ja parin päivän päästä liike on kulman takana täydessä iskussa.
Mitäpä tuosta nyt ylimääräistä huolta kantaamaan. Bisnes kukoistaa ja rahat jäävät Kiinaan. Eivätkä mene Hollywoodin kokaiinikassoja kartuttamaan.
Singaporessa pääosa väestöstä on kiinalaisperäistä. Singlishissä (paikallinen kieli, englannin ja kiinan yhdistelmä) on hokkienkiinasta peräisin oleva sana ”kiasu”. Se käännetään usein tarkoittamaan nuukaa. Sanan oikeampi merkitys on kuitenkin menettämisen pelko.
Nolompaa ei voi kuvitellakaan kuin julkinen häpeä, johon on tuomittu, kun on vaikkapa maksanut jostain tavarasta liikaa. Tavara voi olla vaikka aitona myyty Rolex-kopio tai väärennetty Mersun varaosa.
Ostajalta menevät kasvot. Hän on tyhmä.
Myyjä sen sijaan on ovela liikemies, jota pikemminkin ihaillaan nokkeluutensa johdosta.
Länsimaissa näkyy tehtävän joskus kummallisia tulkintoja tästä tyhjänpäiväisestä kasvojen menettämisen myytistä. Tulkinnat perustuvat usein työelämän kokemuksiin, joista ”kulttuurikonsultit” hakevat olemattomia merkityksiä.
Yrityksen kiinalaisessa arkipäivässä työntekijä yksinkertaisesti pelkää leimautuvansa tyhmäksi, kun ei yrittämälläkään ymmärrä länkkärin täysin ihmeellisiä vaatimuksia. Tyhmäksi leimautuminen taas saattaa tietää leipäpuun loppumista. Siis. Kun kiinalainen työntekijä ei ymmärrä ohjeita, ei hän sitä voi myöntää. Ja homma on mitä on.
Jos ette usko, kysykää keneltä tahansa Kiinassa työskennelleeltä suomalaiselta.
