Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Satu Taskinen
Okno nirepakat assesimuhup aippoileik?
Onko sinulla ystävä, jolla on jo kaikkea ja jolle siksi on mahdottoman vaikea keksiä hyvää joululahjaa? Miten olisi kansalaisopiston epätavallinen kielikurssi, jossa ehkä voi herätellä kuolleeksi uskottua lapsenmielisyyttä?
Luin metron ilmaisjulkaisusta jutun takaperin puhumisen kurssista. Ensin uskoin, että se oli jonkun keksimä vitsi, sillä vaikka itävaltalaisten vastahankainen ja uhmakas mentaliteetti onkin tuttu kaikille muille paitsi itävaltalaisille itselleen, tuntui takaperin puhuminen menevän liiallisuuksiin. Ilmoitus kurssista oli kaikesta huolimatta totisinta totta ja koko tarina menee näin.
Joku Wienin läntisen kansalaisopiston työntekijöistä oli saanut kuulla takaperin puhumista harrastavasta miehestä. Jutussa miestä kutsutaan nimellä P., joten minä teen samoin. Tähän mennessä P. on voinut kokeilla käytännön harjoittelua mysteeriroolipeleissä. Hän on myös harrasteohjannut elokuvan, jossa näyttelijät puhuvat vuorosanansa takaperin. Elokuvassa on normaalikielinen tekstitys.
Mutta P.:tä surettaa kovasti, ettei hän puhekumppanien puuttuessa voi kokeilla, olisiko tällä menetelmällä mahdollista harrastaa oikeita keskusteluja. Niinpä läntisen Wienin kansalaisopisto päätti antaa hänelle mahdollisuuden yrittää ja aikoo nyt tarjota takaperin puhumisen kurssin, jossa P. saa toimia opettajana.
Kerroin tuttavalleni kahvikuppien ääressä tämän tarinan ja yllätyksekseni sainkin kuulla, että myös hänen ystäväpiirissään on rouva, joka pystyy kuulemma lörpöttelemään takaperin miten kauan tahansa. Rouva osaa ikään kuin simultaanitulkata pyydettäessä saksasta naaskas tuosta noin vain ja mitä vain milloin vain. Jo pienestä pitäen hän on harrastanut takaperin puhumista, tai siis toisin sanoen nirepakat astimuhup vai pitäisikö jopa sanoa nirepakat astimuhupia?
Nimittäin heti jos asiaa alkaa ajatella pidemmälle juuri keskustelujen kannalta, tulee ongelmia.
Onko takaperin keskustellessa tarpeellista taivuttaa sanoja toisin kuin etuperin puhuttaessa eli onko olemassa takaperin puhumisen kielioppia? Ja kuinka lausutaan esimerkiksi vokaaliyhdistelmät, jotka tavallisesti puhuttaessa saavat omanlaisensa äänneasun? Saksan kielestä esimerkkinä olisi sana ”ein Ei” (lausutaan ain ai). Onko toisin sanoen olemassa takaperin puhumisen lausuntaoppia?
Kysymyksiä kysymysten perään! Lisää asiaa tutkittuani sain selville, että lapset harrastavat aika yleisestikin takaperin puhumista ja että jopa valtakunnallisessa lasten kisailuohjelmassa televisiossa vaaditaan nurin kurin kuultujen sanojen tunnistamista. Se on mahdottoman vaikeaa. Happamana arvelin, että pelkkä yrittäminen masentaisi minua heti ja väitin, ettei minulle vain sellainen leikki ollut lapsuudesta tuttu. Muutaman päivän kuluttua kuitenkin muistin elävästi asian todellisen laidan. Ei takaperin puhuminen olekaan pelkästään wieniläinen erikoisuus. Änisiämmisne älliem tavilo tamo temin.
P.S. Tiistaina 2.12. Itävallassa tehtävänsä aloitti juhlallisin menoin ja vanhoin värein uusi punamustahallitus. Toisin kuin 2000-luvulla tähän asti, presidentti, tuleva liittokansleri ja tulevat ministerit kulkivat juhlatilaan aivan tavallisesti tietä pitkin. Heidän ei tarvinnut raivata väylää mielenosoittajajoukkioiden läpi tai pakoilla vihaista kansaa maanalaisissa käytävissä. Valat vannottiin uutislähetysten mukaan ystävällisessä ja rentoutuneessa ilmapiirissä.
