Kirjoittanut Juno LehtinenKuvat Juno Lehtinen

Farkuissa Nuuksioon

Toukokuun kolmantena viikonloppuna tein yhden yön retken Nuuksion kansallispuistoon. 

Lukuaika: 3 minuuttia

Farkuissa Nuuksioon

Junon pyöräpäiväkirja: Kolmen tuhannen kilometrin kesäJunon pyöräpäiväkirja: Kolmen tuhannen kilometrin kesä

Juno Lehtinen pyöräilee ympäri Suomea. Tavoitteena hänellä on taittaa pyörän selässä 3000 kilometriä kesällä 2021.

Juno, 21, on kohta valmistuva valokuvauksen opiskelija ja tämä on hänen ensimmäinen retkeilykesänsä pyörällä.

Lehdet olivat juuri sillä viikolla puskeneet puiden oksista ja koko Helsinki muuttui aivan eri näköiseksi. Poljin ensin Helsingin keskustasta rantaa pitkin Espooseen ja siitä käännyin Turun tielle 110 varrelle. Koko matkan keskustasta Nuuksion keskukseen Haltiaan on pyörätietä.

Lähdin retkelle rennolla asenteella ja aika spontaanisti. Matkaan lähdin farkuissa ja t-paidassa. Viimeiset 10 kilometriä Nuuksion keskukseen ja siitä vielä muutama kilometri Holma-Saarijärven leirintäalueelle ovat erittäin mäkisiä. Ihan sellaiseen en ollut varautunut ja jalkaan jääneet farkut kaduttivat. Käännyttäessä Nuuksiontielle maisemat vaihtuvat tien reunasta kansallispuiston järviin ja teiden melu hiljenee lähes kokonaan.

Olen hiljattain vaihtanut lukkopolkimiin. Niissä pyöräilykenkä on kiinni polkimessa kengän pohjassa olevalla klossilla. Aluksi niiden käyttäminen oli todella jännittävää ja myönnän myös kaatuneeni niillä heti ensimmäisellä kokeilukerralla. Pysähtyessäni iltalenkillä rantaan unohdin nimittäin täysin, että jalkani ovat kiinni pyörässä. En ole unhtanut toista kertaa!

Nuuksiontien asfalttitieltä käännytään hiekkatielle Haukkalammentielle ja siitä jatketaan pari kilometriä Haukalammen parkkipaikalle, josta lähtee haukan- ja korpinkierrokset. Parkkipaikalle tultaessa viisas jättää pyörän siihen lukkoon, vaihtaa pyöräilykengät vaelluskenkiin ja kävelee loppumatkan kamppeiden kanssa leirintäalueelle. Luulin, että leirintäalue olisi aika lähellä parkkipaikkaa, mutta siitä onkin vielä noin kilometrin verran juurikkoista polkua leirintäalueelle.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Holma-Saarijärven leirintäalue on pieni saari järven reunassa. Koska oli lauantai-ilta aurinkoisena viikonloppuna, en ollut ainoa paikan päällä. Minun lisäkseni siellä iso seurue lapsia ja näiden vanhempia sekä muutamia itsekseen matkaavia vaeltajia. Tämä leirintäalue on siis aika suosittu kohde, joten siihen kannattaa ainakin henkisesti varautua.

Illalla kävin uimassa järvessä. Vesi oli saanut lämmetä auringossa koko viikon. Oli ihanaa uida pitkään raikkaassa vedessä.

Yön nukuin yllättävän hyvin. Läpi yön oli vähintään 10 astetta lämmintä ja toukokuun puolessa välissä ei ollut vielä itikoitakaan häiritsemässä. Aurinko nousi jo ennen seitsemää niin, että valo tuli suoraan kasvoilleni heti sen noustessa puiden yli. Aamupalaksi söin banaania ja puuroa. Vielä pitäisi keksiä jokin toimiva kahvinkeittomenetelmä.

Kotimatka tuntui paljon raskaammalta kuin menomatka. Heti alkuun 10 kilometriä jyrkkiä mäkiä ja jalat olivat väsyneet jo edellisen päivän ylämäkien kampeamisesta.

Nuuksio on hyvä paikka pienelle kesäretkelle! Leirintäalueita on useampia ympäri puistoa ja tie on kaunis pyörällä poljettavaksi. Matkaa Helsingin keskustasta Haltiaan on vähän reilu 30 km.