I. Simes ja maailman tila
Alati utelias ja perinpohjainen toimittaja Iida Simes havainnoi maailman tilaa, politiikkaa ja kulttuuria. Ajan virta on leveä, mutta joskus katse kannattaa suunnata pieniin ja ehkä yllättäviin yksityiskohtiin.
Syyskuun alussa 2025 Krakovassa kokoontui kansainvälinen sananvapausjärjestö PEN. Avauspuheenvuoron piti kunniapuheenjohtaja ja pitkäaikainen sananvapausaktivisti, kirjailija Margaret Atwood. Kokousyleisö seurasi, miten valkokankaalle ilmaantui sotkuinen kirjailijan työhuone ja valkohapsinen käkkäräpää sen keskellä. Atwood tervehti Kanadan Torontosta ja pahoitteli, ettei päässyt paikan päälle.
”Puolisoni ja minä vierailimme Puolassa vuonna 1984, kun maa vielä sijaitsi rautaesiripun takana”, Atwood aloitti. Pariskunta ihaili monia puolalaisia kirjailijoita, kuten Ryszard Kapuścińskia, jonka he tunsivat hyvin. He saivat lahjaksi kiellettyjä samizdat-kirjoja eli lukijoiden itse kopioimia paperinippuja. ”Emme osanneet puolaa, joten emme tietenkään pystyneet niitä lukemaan, mutta meille ne symboloivat toivoa.”
VAIKKEI ATWOOD PUHUNUT lainkaan omasta tuotannostaan, kerratkaamme miten reissut 1980-luvun Puolaan ja muualle Itä-Eurooppaan olivat osoittautuneet hänelle ratkaisevan tärkeäksi: matkalla hän innostui kirjoittamaan ympäristökatastrofeissa tuhoutuneen Yhdysvaltain raunioille nousseesta, hedelmällisiä naisia alistavasta uskonnollisesta diktatuurista.
Itä-Euroopan sulkeutuneiden kontrolliyhteiskuntien ja haisevan hiilen lisäksi Atwoodia kiinnosti 1984, brittiläisen George Orwellin vuonna 1949 julkaisema Neuvostoliittoa kuvannut teos. Vuoden 1984 Puolassa Atwood koki velvollisuudekseen jatkaa Orwellin aloittamaa ajatusta väkivaltaiseen kontrolliin ja sensuuriin perustuvasta sortoyhteiskunnasta, ja hän halusi keitokseen lisää naisnäkökulmaa.
The Handmaid’s Tale ilmestyi vuonna 1985. Se voitti ensimmäisen Arthur C. Clarke -kirjallisuuspalkinnon. Suomeksi se ilmestyi vuonna 1986 nimellä Orjattaresi, ja sen suomensi Matti Kannosto. Nyt vuonna 2025 se on taas ajankohtainen, kun siitä tehty tv-sarja on HBO-kanavan katsotuimpia. (Tosin vain sarjan ensimmäinen kausi perustuu Atwoodin teokseen.) Yhdysvaltain nykyhallinto on alkanut muistuttaa Atwoodin fiktiota: presidentti Donald Trump ja tämän hovinarrit uhkuvat naisvihaa ja vaativat vahvaa sensuuria. Samalla hallinto lisää ympäristötuhojen riskejä purkamalla öljyntuotannon rajoituksia ja kiistämällä koko ilmastonmuutoksen.
ANNETAAN MARGARET ATWOODIN vielä jatkaa Krakovan-puhettaan. ”Kun diktatuurit nousevat, taiteilijat, erityisesti kirjailijat, joutuvat teloitusryhmän eteen ensimmäisinä. Mutta miksi? Ei kirjailijoilla ole armeijoita, eivätkä he käytä suurta poliittista tai lainopillista valtaa.”
Mutta kirjailijoiden tappaminen on diktatuurille hyödyllistä ja sitä paitsi helppoa, Atwood muistutti. ”Kirjailijat ovat eristäytyneitä yksilöitä ja siten helppoja eliminoida. Mutta mikä tärkeintä, kirjailijat kertovat asioita, joita yksinvaltiaat eivät halua kuulla, eivätkä he halua, että muutkaan kuulevat. Tämä pätee oikealta tai vasemmalta tuleviin autokraatteihin ja sekä uskonnollisiin että maallisiin itsevaltiaisiin. Taiteilijat kertovat tarinoita ihmisyydestä, ja juuri sen diktaattorit haluavat tuhota.”
Lopuksi Margaret Atwood antoi esimerkkejä asioista, joita naapurimaan diktaattori ei varmaan halua kuulla:
”Elämme aikaa, jolloin voimakkaat poliittiset rakennelmat näyttävät murtuvan – siis Yhdysvalloissa. Ulkoisesti se vaikuttaa dominoivalta suurvallalta. Sisäisesti se on yhä vähemmän ennen niin ihasteltu liberaali demokratia – vapauden soihdunkantaja, majakka, joka loisti jopa Neuvostoliiton satellittivaltioiden pimeyteen kylmän sodan aikana – ja nyt se on muuttumassa juuri sellaiseksi autokratiaksi, jollaisia se ennen vastusti.”
Koska Atwoodilla oli tilaisuus sekä laaja ja arvovaltainen kirjoittava yleisö, hän totisesti antoi palaa:
”Monet muutkaan maat eivät ole sellaisia kuin ennen, katsokaa vaikka Venäjää, Ukrainaa, Israelia ja Intiaa. Sotia ja valtataisteluita käydään ympäriinsä.”
VIIMEINEN RASKAS NIITTI osui taas Yhdysvaltoihin:
”Nykyhallinto aikoo tuhota vuosisatoja vanhat instituutiot: oikeudenmukaisen vaalijärjestelmän ja terveydenhuollon, vain pari mainitakseni. Terveysministeri on näköjään tekemässä outoa darwinistista ihmiskoetta, josta vain kyvykkäimmät selviytyvät. Nyt nähdään, ketkä jäävät eloon ja ketkä kuolevat, kun käytöstä poistetaan suojat tauteja vastaan. Mikä on päämäärä? Kuka edes tietää sen? Köyhien eliminoiminen? Se ei yllättäisi minua.”
Vaikka kirjailija puhui kovin sanoin, hän onnistui silti tekemään juuri sen, mikä on kirjailijoiden tärkeimpiä tehtäviä: antamaan toivoa. Salillinen kirjailijoita ja toimittajia antoi aplodit ja hurrasi. Suoria sanoja maailman ongelmista on helpompi kuulla kuin sokeroituja valheita ja tyhjänpäiväisyyksiä. Atwoodin kaltaiset ihmiset nostavat ongelmia ja hirveitä väärinkäytöksiä päivänvaloon, jotta ihmiset yhdessä saavat intoa ajaa muutosta parempaan.
