Kävelen aamulla kello neljä epätasaista ja kapeaa sepelitietä. Ympärillä levittäytyy hirvittävä hävitys: laaja metsäalue on raiskattu. Sataa ja tuulee. Vaikka olen pukenut päälleni kaikki mukaan ottamani vaatteet, palelen. Aamiaiseksi olen syönyt vain muutaman palan kuivattuja hedelmiä. Uudet kumisaappaani hiertävät nilkkaa. Silti olen tyytyväinen, että olen liikkeellä.

Tämä on toinen päiväni leirillä, jossa vastustetaan Pyhäjoelle suunniteltua ydinvoimalaa. Eilisillan kokouksessa päätettiin aamun aktioista. Olin hämmästynyt, kuinka valmiita ihmiset olivat toimintaan. Ketään ei tuntunut häiritsevän se, että aamulla oli herättävä kolmen aikaan. Puhekierroksella lähes kaikki nuoret aktivistit ilmoittivat lähtevänsä mukaan. Myös kolme isoäiti-ikäistä ydinvoimanvastustajaa aikoi osallistua. Itse sanoin olevani epävarma, heräänkö noin aikaisin. Varsinaista herätystä en tosiaankaan telttaani kuullut, mutta heräsin kuitenkin vähän muiden lähdön jälkeen.

Kahvila Kauha

Tulen risteykseen, jossa oikealle ja vasemmalle levittäytyy valtatien levyinen sepelitie. Yritän mennä oikealle, mutta vartija estää kulkuni. Käännyn vasemmalle. Sielläkin on vartijoita, mutta he eivät puutu liikkumiseeni. Ensimmäisen kaivinkoneen ympärillä on joukko aktivisteja. Yksi ihminen on kahliutunut koneeseen. Toinen istuu koneen varren päällä. Kaivurin kuljettaja ajaa paikalle. Juttelen hänen kanssaan. Kuljettaja toteaa rauhallisesti, että tästäkin taitaa tulla vapaapäivä.

Vähän matkan päässä on siltatyömaa ja sen edessä toinen kaivuri. Sielläkin nuori nainen istuu koneen varren päällä. Toinen on auttamassa kaivurin vieressä. Aktivistit kertovat katselleensa ympärillä levittäytyvää tuhoa ja paikalla möyriviä koneita ja ihmetelleensä, kuinka hiilidioksidivapaata ydinvoima oikeastaan on.

Poliisiauto tulee paikalle, mutta ajaa ohi. On jäätävän kylmä. Päätän lähteä liikkeelle. Vartija yrittää taas estää kulkuni risteyksen oikealle puolella olevalle työmaalle. Laskeudun tien jyrkkää penkkaa pitkin entiseen metsään ja kiipeän sieltä vähän etäämpänä uudelleen tielle. Siellä on useita aktivisteja eivätkä vartijat yritä estää liikkumistani. Naiset Rauhan Puolesta -aktiivi Lea Launokari ja ruotsalainen veteraaniaktivisti My ovat perustaneet yhteen kaivinkoneeseen kahvila Kauhan. He tarjoavat meille ja vartijoille kahvia ja keltakakkua (= yellowcake = uraanimalmista tehty rikaste). My kutsuu minut viereensä. Keskustelemme Suomen ja Ruotsin ydinvoimanvastaisista liikkeistä. Lähdemme välillä juoksemaan lämpimiksemme. Joka kerta, kun lähestymme työmaan ainoaa valmista rakennusta, isoa sähkökeskusta, vartijat ryntäävät paikalle, mutta vetäytyvät heti kun vaihdamme suuntaa.

Nyt on pakko lähteä lämmittelemään. Onneksi lähellä työmaata on yksi aktivistien käyttöönsä saamista mökeistä. Kaksi ihmistä on siellä lämmittelemässä ja kuivaamassa vaatteitaan. Pari leiriläistä nukkuu sikeästi. Aurinkopaneeli lataa kännyköiden ja läppäreiden akkuja. Teen pinon voileipiä ja täytän löytämäni muovipullot kaivovedellä.

Poliisi pelastaa tihutyöt

Lähden takaisin työmaalle. Nyt myös My on tullut estämään kahlehditun kaivinkoneen työskentelyä. Annan vesipullon ja voileipäpaketin koneen päällä oleville aktivisteille. Kun olen ehtinyt siltatyömaan lähellä olevan kaivinkoneen luo, kaksi poliisiautoa ajaa paikalle. Niiden välissä kulkee talonmaalauksessa käytetty nosturiauto. Autot ajavat ohi. Ne ilmeisesti hakevat työmaan toiselta laidalta aktivistien poistamiseen tarvittavan lavan.

Poliisit palaavat ja pysähtyvät kahlehditun kaivinkoneen luo. Lähden kävelemään sinnepäin. Joukko poliiseja pyörii hermostuneena koneen ympärillä pistoolit vyöllään. He yrittävät estää tuloni. Vetoan siihen, että olen toimittaja eikä heillä ole oikeutta estää työtäni. Poliisit vetoavat ampumavälikohtauksiin, joissa toimittajat on aidattava etäälle tapahtumapaikasta. En ole vakuuttunut siitä, että näitä tilanteita voidaan rinnastaa. Lopulta he antavat minun jatkaa kulkuani.

My on asettunut makaamaan kaivurin alle. Poliisit vetävät häntä jaloista. My ei vaikeroi, mutta tilanne näyttää pahalta. Minä ja muut koneen ympärillä liikkuvat aktivistit kuvaamme ja varoitamme poliisia väkivaltaisista otteista. Lopulta poliisit retuuttavat Myn poliisiauton takakoppiin.

Poliisit kuulustelevat kahliutunutta nuorta naista. Kun avainta ei löydy, he hakevat isokokoiset pihdit. Tilanne näyttää taas pahalta. Poliisit saavat kuitenkin lukon lenkin poikki aiheuttaen vain muutaman mustelman. Seuraavaksi valtion väkivaltakoneiston edustajat astuvat nostolavalle ja saavat sieltä käsin riuhdottua koneen päällä olevan aktivistin irti tuhovälineestä. Myös tapahtumaa pelkästään kuvaamaan tullut ihminen pidätetään. Hän oli erehtynyt nousemaan kaivurin telaketjun päälle.

Iltakokouksessa useimmat ovat hyvin väsyneitä nukuttuaan yöllä vain muutaman tunnin. Sen sijaan pari putkasta juuri vapautunutta aktivistia puhkuu intoa. He ovat saaneet nukkua kunnolla valtion suojissa. He päättävät muutaman muun kanssa lähteä myös seuraavana aamuna jarruttamaan tuhotyön etenemistä.

Lannistustyömaa

Aamulla tuuli on heikentynyt, ja sade on lakannut. Lehtokerttu laulaa kauniisti telttani luona. Rantametsä on rehevä ja lajisto rikasta, vaikka olemme Pohjois-Pohjanmaalla. Ranta ja aava ulappa ovat sanomattoman kauniita. Vanhat mökit sekä ajan patinoimat aitat ja ulkopöydät kertovat, että paikkaa on rakastettu sukupolvien ajan. Tämän kaiken hävittäminen ja muuttaminen Rosatomin ydinvoimasatamaksi tuntuu kauhealta.

Tutustun moskovalaiseen ydinvoima-aktivistiin ja toimittajaan Andrej Ozharovskiin. Hän on ydinvoimainsinööri, joka auttaa monia eri puolilla Venäjää toimivia ydinvoimanvastaisia ryhmiä. Ydinvoima-alueen raivaus ennen tarvittavia lupia on hänen mukaansa tyypillistä Rosatomin taktiikkaa, jolla yritetään lannistaa hankkeen vastustajat. Hän ihmettelee suomalaista valtaeliittiä, joka epäonnistuneen Olkiluoto-3:n jälkeen on mennyt uudelleen halpaan ja hyväksynyt taas prototyyppireaktorin rakentamisen: Rosatomin Pyhäjoelle kaavailemaa reaktoria ei ole koskaan rakennettu minnekään.

Menemme tutustumaan lähellä sijaitsevaan Hanhikiveen, josta alue on saanut nimensä. Joidenkin historian tutkijoiden mukaan se on Venäjän ja Ruotsin vuonna 1323 solmiman Pähkinäsaaren rauhan rajapyykki. Rosatomin Hanhikivi 1:ksi ristimä voimala sijaitsisi Ruotsin puolella silloista rajaa. Tuolloin tämän kookkaan kiven järkäleen ympärillä lainehti meri. Mietimme Andrein kanssa, mitä maan kohoaminen vaikuttaa ydinvoimalan ja mahdollisen tulevan ydinjätevaraston turvallisuuteen.

Sallittu rikos

Yhdestä mökistä on muodostunut leirin keskipiste. Siellä järjestetään pieniä palavereja, tehdään toimistotöitä ja kokataan. Siellä syödessä ja muuten vain istuskellessa tutustun useisiin älykkäisiin ja monitaitoisiin nuoriin ihmisiin, joille monet eri puolilla Eurooppaa käytävät kamppailut ovat tuttuja. He ovat konfliktitilanteissa oppineet yhteiskunnasta enemmän kuin vuosia sosiologian ja politologian kursseilla istuneet.

Iltapäivällä alkaa mökkiin kantautua tietoja tämän päivän tapahtumista työmaalla. Yksi aktivisteista oli ollut jarruttamassa Rosatomin satama-aidan rakentamista. Vähän päästä tehtiin räjäytyksiä aidan ankkuroimiseksi kallioon. Hän oli halunnut omalla ruumillaan estää räjäytystöitä. Siksi hän oli kiivennyt tulevan aidan ulkopuolella lähellä työmaata kasvaneeseen puuhun. Vartijat hermostuivat moisesta tempusta, piirittivät puun ja alkoivat huudella aktivistille. Yksi heistä kävi hakemassa käsisahan. Saha kiersi kädestä käteen. Lopulta löytyi kyllin hullu ihminen, joka alkoi sahata puuta. Lähellä olevasta autosta poliisit katselivat näytelmää eivätkä tehneet mitään. Puu alkoi kaatua, ja aktivistin vakava loukkaantuminen tai jopa hengenlähtö oli lähellä. Onneksi nuori mies oli kyllin notkea ja onnistui ajoissa hyppäämään vieressä olevaan puuhun. Kun aktivisti oli takaisin maan kamaralla, poliisit tulivat ulos autostaan ja kysyivät, halusiko tämä tehdä rikosilmoituksen sahaajasta. He eivät kuitenkaan pidättäneet itse teossa tavattua rikollista. Sen sijaan poliisit ottivat aktivistin kiinni.

Megamielettömyys

Kohta meille selviää, että aamulla työmaalle lähteneistä aktivisteista yksi on kadonnut. Kyse on nuoresta saksalaisesta naisesta, Silkestä. Pelkään, että hänelle on sattunut jotain ikävää. Silken tunteva nuori mies luottaa häneen: nainen on kokenut metsäaktivisti ja megaprojektien vastustaja. Hän on ollut satojen muiden ihmisten kanssa estämässä Kölnin ja Hollannin rajan välissä sijaitsevan Hambachin metsän tuhoamista. Tätä Keski-Euroopassa ainutlaatuista vanhaa metsää ollaan tuhoamassa, koska sen alla on ruskohiiltä. Hiili olisi ilman muuta jätettävä maahan, jos ilmastokatastrofi halutaan estää.

Pöydän ääressä istuu italialainen nainen. Hänellä myös on paljon kokemuksia mielettömien megaprojektien torjunnasta. En pysty keskustelemaan hänen kanssaan syvällisesti, koska en osaa italiaa ja hänen englantinsa ei ole kovin hyvä. Selviää kuitenkin, että yhdessä suhteessa hän pitää leiriämme parempana kuin vastaavia italialaisia: naiset ovat keskeisessä asemassa leirin organisoinnissa eikä seksismiä esiinny.

Mielettömät megaprojektit ja niiden vastustus on toistuva teema leirillä ja asia, joka yhdistää eri puolilta maailmaa saapuneita ihmisiä. Maan ystävien puheenjohtaja Angi Mauranen alustaa niistä iltapäivällä. Megaprojekteja ovat esimerkiksi isot liikennehankkeet, suuret voimalat ja padot sekä kaivokset. Niille on tyypillistä se, että ne ovat kokonaisuutta ajatellen taloudellisesti järjettömiä yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöhankkeita, joissa voitot yksityistetään ja riskit sosialisoidaan. Projektien etenemisen takaa se, että ne ovat jonkun tai joidenkin korkealle kiivenneiden maanisten johtajien lempilapsia ja osa niitä ajavista ihmisistä on vuoroin yhtiöiden, vuoroin valtiollisen sektorin palveluksessa. Hankkeiden toteuttaminen edellyttää yksityisten ihmisten omaisuuden pakkolunastusta. Kansalaisten kuuleminen on pelkkää teatteria, ja projekteja myydään ihmisille tyhjillä työllistämislupauksilla.

Seuraava päivä valkenee aurinkoisena ja lämpimänä. Nyt voimme istuskella ulkosalla. Myöhään aamupäivällä poliisit tuovat Silken leirin portille. Hän on ollut poliisiasemalla lähes vuorokauden, koska saksalaisen henkilöllisyyttä ei voitu varmistaa. Kun näytämme Silken makuupaikasta löytynyttä henkilöllisyystodistusta, hän pääsee vapaaksi.

Leirin portti onkin leirin puoleensavetävin paikka. Se sijaitsee mökkialueelle vievän kärrypolun alussa. Portin luona palaa nuotio yötä päivää. Nuotion ääressä istutaan ja jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Yksi nuotiopiiriläisistä on nuori yhdysvaltalainen nainen, Susan. Hän on tullut Suomeen poikaystävänsä perässä. Susan on saanut kipinän suoraan kansalaistoimintaan, kun syksyllä 2011 hänenkin kotikaupunkinsa liittyi niiden yli 600 yhdysvaltalaisen paikkakunnan joukkoon, joiden keskeinen aukio vallattiin. Hän haluaa kovasti oppia kansalaistoiminnassa tarvittavia taitoja. Se on yksi syy, miksi hän on tullut leirille.

Moskovan terveiset

Vähän Silken luovuttamisen jälkeen portille tulee maastoauto, josta astuu ulos kolme miestä. Selviää, että he kuuluvat Rosatomin henkilökuntaan. He haluavat kuvata meitä, mistä useimmat eivät ole mielissään. Yksi miehistä asuu Kouvolassa, kaksi muuta Moskovassa. Kun kysyn, ovatko he töissä täällä, he vastaavat olevansa vain käymässä ja katselemassa paikkoja. Tiedustelen myös, eikö heidänkin mielestään tällaisen poikkeuksellisen kauniin paikan tuhoaminen ole mieletöntä. Toinen moskovalaisista vastaa, etteivät he päätä näistä asioista. Päätökset tekevät ne, joilla on paljon suurempi palkka kuin heillä. Kun selviää, ettemme pidä valokuvaamisesta, hän kysyy, olemmeko täällä laittomasti. Kerron, että meidän mielestämme Rosatom ja Fennovoima toimivat laittomasti, kun tuhoavat Hanhikivenniemeä, vaikka tarvittavat luvat puuttuvat.

Alueella kaikki haisee enemmän Ros- kuin Fennoatomilta. Kirkonkylällä sijaitsevan Fennovoiman toimiston ikkunassakin on Rosatomin näyttely, jossa runollisin sanakääntein kerrotaan ydinvoimalaosien valmistuksesta. Siellä pyörii myös Rosatomin propagandavideo.

Myöhemmin istun mökin lähellä ja lopettelen ruokailua. Paikalle tulee joukko uusia ihmisiä, joista yksi on pyhäjokelainen. Hän sanoo todennäköisesti enemmistön kuntalaisista vastustavan ydinvoimalaa mutta pelkäävän leimautumista. Pienen maalaiskunnan monet vaikutusvaltaiset tahot ovat asettuneen tukemaan hanketta. He ajattelevat rahaa. Yhden aktivistin mukaan paikalliset lestadiolaisjohtajat kannattavat ydinvoimalaa. He estävät seurakuntalaistensa ydinvoimanvastaisten näkemysten julkitulon.

Lohikäärme perääntyy

Kahden mökin välissä olevalla hiekkarannalla Sam ja Katah rakentavat koivun oksista ja kuusen havuista isoa lohikäärmettä. Lohikäärme nousee merestä, mutta kääntyy takaisin. Juhannusaattona lohikäärme on määrä polttaa.

Sam ja Katah ovat kanadalaisia taiteilijoita, jotka ovat pitkään kiertäneet maailmaa ja toteuttaneet projekteja, joissa teatteri yhdistyy muihin taiteisiin. He haluavat antaa oman panoksensa leirille, sillä he ovat myös aktivisteja. He ovat olleet mukana liikkeessä, joka onnistui pysäyttämään Quebecin ainoan ydinvoimalan, kaksi reaktoria käsittävän Gentillyn laitoksen paljon ennen sen suunnitellun käyttöiän päättymistä.

Gentillyn kohtalo ei ole poikkeuksellinen. Kun valmistelin leirillä pitämääni alustusta, minulle selvisi, että itse asiassa suurin osa ydinvoimalaprojekteista on epäonnistunut: ne on lopetettu jo suunnitteluvaiheessa, rakentaminen on aloitettu mutta jätetty kesken, valmiita ydinvoimaloita ei ole koskaan käynnistetty, ydinvoimalat ovat toimineet niin huonosti, että niitä on täytynyt seisottaa vuoden tai kauemmin tai sitten ydinvoimalat on täytynyt ottaa enneaikaisesti pois käytöstä.

Hanhikivenniemellä etenevä tuho surettaa ja masentaa. Mutta vielä on toivoa. Atomienergian historia osoittaa, että on hyvät mahdollisuudet estää radioaktiivisten myrkkyjen tuotanto. Luonto palaa aikanaan ainakin jossain muodossa. Atomimiesten rakennelmille voi keksiä parempaa käyttöä. Krimillä keskeneräisen ydinvoimalan raunioilla järjestetään nykyisin rockkonsertteja.