Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Jukka Vuorio
Aika ajoi perinteisten eläintarhojen ohitse, aidot luontoelämykset kiilaavat tilalle.
Tänä kesänä mediassa on puhuttu paljon eläintarhoista, ja lähinnä negatiiviseen sävyyn.
Suurinta huomiota on saanut Särkänniemen delfinaario. On kiistelty siitä, onko delfinaario eläintarha vai sirkus. Jotkut, kuten esimerkiksi minä, olemme myös esittäneet, ettei se ole kumpikaan vaan ihan vaan vankila. Tampereella on osoitettu mieltä ja kampanjoitu kiivaasti delfinaarion alasajon puolesta.
Sitten on Korkeasaaren eläintarha. Se kärsii Yleisradion viime viikolla julkaiseman uutisen mukaan huomattavasta yleisökadosta. Siinä missä Helsingin kaupunki odotti tälle vuodelle 45 000 kävijää enemmän kuin vuosi sitten, yleisömäärä onkin ollut 15 000 kävijää vähemmän. Se on siis yhteensä 60 000 maksavaa asiakasta vähemmän kuin Helsinki odotti.
Uutiskynnyksen on ylittänyt komeasti leiskauttamalla myös porilainen Moona Hellsten. Hänen organisoimansa vetoomuksen ranskalaisen Mont Faronin eläintarhan ongelmien korjaamiseksi tai tarhan lakkauttamiseksi on allekirjoittanut noin 40 000 henkilöä.
Syyksi Korkeasaaren yleisökatoon veikkailtiin heinäkuun helteitä, venäläisturistien määrän supistumista ja ihmisten aiempaa vähäisempää varallisuutta vapaa-ajan menoihin. Mutta syy voi olla joku toinenkin.
Sanotaan, että eläintarhoilla on jonkinlainen koulutuksellinen tehtävä. Niin ehkä jollakin tavalla oli joskus. Mutta mitä eläintarha vangittuine eläimineen epäluonnollisessa ympäristössä voi vuonna 2014 opettaa kenellekään, kun netistä saa luontotietoa jatkuvasti sekä erilaisten tietopankkien ja ohjelmien että jopa suorien lähetysten avulla?
Toisena tehtävänään eläintarhat sanovat toimivansa tiettyjen uhanalaisten lajien säilyttäjinä. Mutta miksi niin usein nimenomaan kuulee, että villieläimet eivät tahdo vankeudessa lisääntyä niin hyvin kuin vapaudessa? Miksi vankeudessa elävien eläinten kuulee jättävän vastasyntyneiden hoitamisen tyystin kesken tai peräti tappavan pentunsa? Ja lopulta, minkälaista säilymistä se lajille on, jos säilyminen ei ole metsässä, viidakossa tai savannilla, vaan tarhattuna ja päivittäin ihmislaumojen töllisteltävänä?
Ja vielä, miksi suurin osa eläinlajeista ylipäätään edes päätyy uhanalaisiksi?
Ehkä koko eläintarhojen konsepti on auttamattomasti ajastaan jäljestä. Ehkä ihmiset eivät halua nähdä vangittuja eläimiä epäluonnollisessa ympäristössä.
Itsellenikin tulee paha olo, kun näen leijonan tai tiikerin kiertävän häkkiään pakonomaisesti yhä uudelleen ja uudelleen. En halua maksaa sellaisen näkemisestä.
Ehkä onkin niin, että nykyään ihmiset haluavat kulkea luonnossa, ja bongata siellä vapaana eläviä lintuja, kaloja, oravia, kettuja, jäniksiä, hirviä ja muita eläimiä.
Juuri sitä voi tehdä suomalaisessa luonnossa. Sitä on tarjolla jokaisen kunnan ja kaupungin alueella. Tervemenoa!
PS. Kävin itse alkukesästä Nuuksiossa paitsi retkeilemässä metsässä, myös luontokeskus Haltiassa. Siinä jos jossakin on todella hieno oppimisympäristö luonnon ja eläinten suhteen. Aion mennä Nuuksioon ja samalla Haltiaan myös syksyllä ja talvella. Upea paikka.
