Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Maria Karuvuori
Journalismi kaipaa pelastajia. Sarjakuva voisi olla yksi niistä.
Journalistiikan ainejärjestö Vostok järjesti vähän aikaa sitten Tampereella sarjakuvaviikon. Sen aikana meidän toimittajaopiskelijoiden oli määrä piirtää sarjakuvia opiskelijaelämästä ja omasta alastamme. Minulla oli suunnitelmissa tehdä parodia post-yt-lyptisestä painajaismaailmasta jossakin Sanomatalon ja Alma-talon liepeillä.
Olen näet jokseenkin turhautunut journalismin tulevaisuudesta käytävään katastrofinkäryiseen keskusteluun. Silti sarjakuva jäi tekemättä. Turhautumisesta huolimatta olen kovin haluton kommentoimaan journalismin tilaa. Jos joskus jotain sanon, teen sen kieli keskellä suuta.
Ei ihme, että pelko on tarttunut, vaikken ole varsinaisesti ajatellut mitään elämänmittaista uraa yhdessä ja samassa työpaikassa. Alalla on tällä hetkellä paljon ahdistuneita ihmisiä. Yhtäkkiä journalismin kuolemaa on kaikkialla: jotkut kirjoittavat muistokirjoituksia, toiset tanssivat jo haudalla.
Jopa Clark Kent otti Teräsmies-sarjakuvan yhdessä jaksossa loparit Daily Planetin toimituksesta.
Pari viikkoa sitten Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla julistettiin sarjakuvan pelastavan journalismin ja siinä samalla koko maailman. Toimittaja ja taiteilija Verna Kuutin puhe sarjakuvajournalismista ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Jaksoin pitkästä aikaa innostua journalismikeskustelusta.
Sarjakuva kasvoi aikuiseksi jo kauan sitten. Niinpä ajatus sarjakuvareportaasista Kuukausiliitteen pääjuttuna ei tunnu minusta ollenkaan kaukaa haetulta.
Ensimmäisen sarjakuvajournalistin kunnia tavataan antaa Joe Saccolle. Hänen sarjakuvareportaaseissaan painavat aiheet, valtava selvitystyö ja tarkka yksityiskohtaisuus yhdistyvät omaperäiseen näkemykseen.
Sacco tuli tunnetuksi Palestiina-reportaasistaan. Kirjan vahvuus on mielestäni siinä, että kertoja on koko ajan itsekin läsnä, hahmona muiden joukossa. Lukijalle on alusta lähtien selvää, että tapahtumista kertoo ihminen, jolla on oma historiansa ja omat ennakkoluulonsa. Tämä on juuri sitä paljon puhuttua läpinäkyvyyttä journalismissa.
Vuonna 2012 julkaistu Days of Destruction, Days of Revolt on yhteistyössä toimittaja Chris Hedgesin kanssa tehty reportaasi köyhyydestä ja yritysten vallasta. Siinä on yhdistetty perinteisempää journalismia ja sarjakuvareportaasia.
Kaikesta huolimatta sarjakuvalla on yhä maine kevyehkönä kerronnan muotona. Tämä ei välttämättä ole huono asia. Joe Saccokin on toivonut voivansa sarjakuvamuodon avulla huijata lukijat omaksumaan asioita, joita olisi raskasta lukea tekstinä. Pidän tästä ajatuksesta: samaan aikaan, kun uutiset muuttuvat yhä enemmän kantsunetsimissaagoiksi, takasivun sarjakuvastripit vakavoituvat.
Piirtäjä Aaron Mc Gruder on saanut Boondocks-sarjakuvastripin sisällä ujutettua amerikkalaisiin lehtiin hyvinkin tulenarkaa sisältöä. Hän on käsitellyt rasismia ja politiikkaa tavoilla, joka ei välttämättä olisi ollut tavallisessa lehtijutussa mahdollista.
Kynällä ja paperilla voi myös dokumentoida tilanteita, joihin kameran kanssa olisi hankala päästä, esimerkkinä vaikkapa Molly Crabapplen piirrosreportaasit Guantanamosta.
Tavallisesti journalismin pelastajiksi nimetään kerronnallisuus ja datajournalismi. Molemmat perustuvat ihmisen kykyyn vastaanottaa tietoja: datajournalismi nopeasti omaksuttavassa kuvallisessa muodossa, kerronnallisuus puolestaan vetävän tarinan kautta.
Sarjakuvaan mahtuu sekä kuvallisuus että kerronnallisuus. Katsokaa vaikka elektronista Symbolia-lehteä, jossa sarjakuvakerronta, animaatio ja interaktiivinen infografiikka yhdistyvät. Se on hyvä muistutus, että sarjakuvankin tulevaisuus voi olla sähköinen, eikä siinä ole mitään pelättävää.
Eivätkä kaikki toimittajat ole paniikissa. Monen mielestä nykyinen mediamurros on parasta, mitä alalla on tapahtunut. Se antaa oikeasti aihetta miettiä, miten asiat voitaisiin tehdä paremmin.
Ja mikä parasta, sarjakuvalla on kyky käsitellä vaikeita asioita sysimustan huumorin kautta. Itse en saanut aikaiseksi yt-parodiaa, mutta ehkä joku sellaisen tekee. Journalismin lisäksi sarjakuva voisi siis pelastaa myös journalistien mielenterveyden.
