HenkilökohtaistaKirjoittanut anu brask

Yöpuuhaa unettomille

Lukuaika: 2 minuuttia

Yöpuuhaa unettomille

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Anu Brask

Mitä tehdä kesän valoisina tunteina, kun uni ei tule eikä pössyttelykään auta?

Vaiva:

Tohtori, auta! En saa silmiä kiinni. Aina kesän valoisimpana ja talven pimeimpänä aikana kärsin unettomuudesta. Saatan valvoa vuorokaudessa 18–19 tuntia. Unettomuuskausi kestää noin viikon tai kaksi.

Mitä sellaista ruokaa kannattaisi syödä, josta saa voimaa jaksaa työpäivät muutaman tunnin unilla ja jota voi syödä yölläkin? Aina parempi, jos keksit jotakin, joka rauhoittaa illalla ja vie tajun. Menen tötsyistäkin liian pihalle, joten spacecake ei käy.

Ruoka saa olla vaikka kuinka epäterveellistä, kunhan se saa aivot off-asentoon. Ja vaikka uni ei tulisikaan, unettomuus vie paljon energiaa ja muutama lisäkilo on hyvä syy aloittaa taas lenkkeily, kun tilanne normalisoituu.

Diagnoosi:

Oli mennä ruokatohtorillakin yöunet tätä dilemmaa pähkäillessä. Unettomuus on tosiaan laajalti tunnistettu ja monia kanssaeläjiä piinaava vaiva.

Keittiöpsykologin perstuntumalla vaikuttaa siltä, että nyt on syytä keskittyä aivojen huijaamiseen: panosta siihen, että buustaat kehosi serotoniinin tuotantoa. Tätä mielihyvähormonia tarvitset mielen rauhoittamiseen ja sen suloisen unen tuloon. Tryptofaanipitoiset ruoka-aineet ovat tässä hormonituotantoketjussa avainasemassa. (Tai se, että hakeudut tällaisen lekurijargonin äärelle: aivot puutuvat taatusti, ajatus ei kulje, ja jo pian silmäkin luppasee.)

Surauttele siis trendikkäästi tryptofaanipitoinen vihersmothie selleristä, lehtisalaateista, avokadosta, pähkinöistä ja kurpitsansiemenistä yön pimeinä (tai valoisina) tunteina, kun uni ei tule ja aikaa on. Näin varmistat, ettei naapurissakaan nukuta.

Unta edistäväksi iltapalaksi suositellaan myös hitaita hiilihydraatteja sisältäviä ruokia, erityisesti täysjyvätuotteita ja tummaa riisiä. Kaura ja mantelit toimivat rauhokkeina ja banaani täräyttää tainnuttavasti suoraan tajuntaan.

Jos uni ei vieläkään tule, on aivan turha tuijotella ahdistuneena kattoon. Käännä unettomuutesi voitoksi, sillä kaikki valveilla haahuilu on tehokasta puuhasteluaikaa.

Tässä sinulle yöllinen pelmeniprojekti. Pelmenien valmistaminen on monivaiheista, eli voit rytmittää projektin kulloisenkin unettomuuskautesi mukaan: yhtenä yönä valmistat taikinan, toisena täytteen ja kolmantena näpertelet itse pelmenit. Tiiviisti pussitettuna keittämättömät pelmenit säilyvät jääkaapissa monta päivää ja pakastimessa kuukausitolkulla. Kesän ehdoton täyteaines on nokkonen. Univaivaisille suositellaan kevyttä liikuntaa ennen maate menoa. Aloita siis itsehoito etsimällä lähin nokkospaikka, vedä kumihanskat käteen ja kerää kassillinen herkullisia viholaisia. Mitä pidemmällä kesää ollaan, sen ylempiä osia nokkosesta kannattaa käyttää.

Nokkosessa on niin paljon ylivoimaista vitaliteettia, että lounaalla nautituilla pelmeneillä jaksaa uuteen levottomaan yöhön saakka.

Kaamosajan valvomisiin kannattaa varautua jo syksyllä: kanervan kukat toimivat teeksi haudutettuna oivallisesti unenhoukuttimena. Yhdistä vielä kaveriksi sitruunamelissaa, kamomillaa ja ryyditä hunajalla.

Ja muista villasukat, kesät talvet!

Resepti: Unettoman nokkospelmenit

n. 40 kpl

Taikina:

4 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja

mainos

1 kananmuna tai 2 rkl soijajauhoja

1 dl vettä

1 tl suolaa

Täyte:

2 rkl valinnaista rasvaa

1 iso sipuli

5 l tuoretta nokkosta (tai 5 dl ryöpättyä)

1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä

ripaus muskottia

1–2 tl suolaa

mustapippuria

Tarjoiluun:

smetanaa (tai soijajugurtti-vegaanimajoneesiseos)

Ensimmäinen yö, taikina.

1. Suolaa jauhot. Sekoita kupissa kananmuna tai soijajauho ja vesi. Yhdistä ainekset ja vaivaa taikina napakaksi palloksi.

2. Kelmuta taikina, anna seisoa jääkaapissa ainakin tunti.

Toinen yö, täyte.

1. Huuhtele nokkoset hyvin ja ryöppää ne muutaman minuutin ajan runsaassa vedessä. Siivilöi, huuhtele nopeasti kylmällä vedellä ja purista ylimääräinen vesi pois.

Huom! Säästä ryöppäysvesi ja käytä se jäähtyneenä huonekasveille ravinteeksi tai hiuksillesi huuhteluvedeksi.

2. Paahda kuivalla pannulla saksanpähkinärouhe ja siirrä sivuun. Kuumenna rasva ja ruskista hienonnettu sipuli, lisää pannulle ryöpätyt nokkoset ja paista hetki. Jos täyte vaikuttaa kuivalta, lisää joukkoon tilkka vettä ja sekoita.

mainos

3. Mausta ripauksella muskottipähkinää, rouhaisulla mustapippuria ja suolaa. Lisää lopuksi paahdetut pähkinät.

4. Jäähdytä täyte ennen pelmenien valmistamista.

Kolmas yö, täyttäminen.

1. Kaulitse taikina ohueksi. Ota taikinalevystä muotilla tai lasilla noin 5 cm:n pyörylöitä.

2. Nosta nokare täytettä pyörylälle. Taita puolikuuksi ja painele reunat kiinni. Taivuta pelmeni ”korvaksi” nipistämällä puolikuun päät yhteen.

3. Keitä valmiita pelmeneitä runsaassa suolatussa vedessä noin 10 minuuttia tai kunnes ne nousevat pintaan.

4. Tarjoile smetanan tai soijajugurtti-vegaanimajoneesiseoksen kera.