Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Eekku Aromaa
Uusi sopimusluonnos on jälleen askel oikeaan suuntaan, mutta pikkiriikkinen.
Kansainvälisten asekauppasopimusneuvottelujen viimeiseksi nimetyssä kokouksessa täällä New Yorkissa on edetty siihen vaiheeseen, että käsissä on kokouksen toinen sopimusluonnos.
Täältä löytyy se, mitä kirjoitin aiemmin edellisestä luonnoksesta ja koko prosessista. Aiemmissa blogeissani on muutenkin lisää siitä, mistä tässä kaikessa on kyse – niille jotka kuulevat aiheesta vasta nyt ensimmäistä kertaa.
Uuteen sopimusluonnokseen on otettu mukaan paljon tiukkaa sopimusta vaatineiden valtioiden ja järjestöjen haluamia asioita. Esimerkiksi osat ja komponentit sekä ammukset on saatu hiukan aiempaa versiota paremmin, mutta varsinaisessa kate-kohdassa ne eivät vieläkään ole. Tällä on juristien arvion mukaan ensisijaisesti poliittista merkitystä, mutta sopimus tarvitsee kaiken poliittisen vahvuuden, joka sille voidaan saada, kaikkine olennaisine osineen.
Sopimusluonnoksen keskeisin ongelma on se, mitkä kaikki asetyypit sopimus kattaa. Nykyisellään kate on YK:n rekisterin mukainen, jo jonkin aikaa sitten vanhentunut. Jos nykyinen luonnos hyväksytään, se lukitaan tällaiseksi käytännössä pysyvästi.
Asetyyppejä, joita nykyinen sopimusluonnos ei kata, ovat esimerkiksi miinat ja kranaatit. Ovatko ne aseita? Kyllä. Pitäisikö niiden olla mukana sopimuksessa? Kyllä, todellakin pitäisi.
Sopimuksen pitäisi kattaa mahdollisimman suuri osa kaikista nykyisistä ja tulevista aseista, sekä niihin liittyvistä osista.
Sukupuolittunut väkivalta on vähitellen noussut paremmin esille sopimustekstissä yhtenä niistä asioista, joita sopimuksella on tarkoitus ehkäistä ja vähentää. Sen sijaan humanitaarinen kriteeri ja ihmisoikeuskriteeri vienneille ovat edelleen liian löysät. Niiden tulisi olla sopimuksen olennaisin sisältö, jotta sopimus ehkäisi tehokkaasti ongelmallisimpia vientejä.
Nykyisessä sopimusluonnoksen mukaan sopimus tulee voimaan vasta, kun 65 valtiota on allekirjoittanut ja ratifioinut sen. Monet ovat pitäneet vaadittua allekirjoitus- ja ratifiointimäärää suurena. Vertailun vuoksi: Oslon rypäleasesopimus astui voimaan puoli vuotta sen jälkeen, kun 30 valtiota oli sen ratifioinut.
Nykyluonnoksessa vaadittava kolmannes YK:n jäsenvaltioista on tarpeettoman paljon. Sopimus voisi tulla voimaan jo pienemmällä määrällä, ja loput (huomatkaa yletön optimismi) maat voisivat sitten allekirjoittaa ja ratifioida kunhan ehtivät.
Lopuksi vielä video, joka kertoo siitä, miksi asekauppasopimus on tarpeen: Varastosta sotaan.
