HenkilökohtaistaKirjoittanut Derya Tekin

Uuden päivän juhlat

Lukuaika: 2 minuuttia

Uuden päivän juhlat

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Derya Tekin

Kurdien newroz-juhlien taustalla on myytti kapinasta.

Vuoden kapinallisin aika eli kevät, jolloin luonto jälleen halkaisee viimeisemmät talven lumet ja puhkeaa kukkaan, on myös vuoden juhlallisin aika. Sillä keväällä luontoäiti pistää parastaan ja lumoaa kauneudellaan eri väreissä. Luontoäidin kauneus inspiroi monia Lähi-idän kansoja juhlimaan. Kevätpäiväntasauksen aikana vietetään newroz-juhlia. Joillekin newroz merkitsee kevään tuloa ja joillekin taas uutta vuotta. Yhdistävä tekijä on kuitenkin uuden alku, sillä newroz on suomeksi vapaasti käännettynä ”uusi päivä”.

Kurdeille newroz-juhlat ovat yksi vuoden kohokohdista. Silloin saa nauttia läheisten seurasta ja kasvattaa rasvakerrosta syömällä tavallista enemmän. Turkissa juhlatapoihin kuuluu myös hyväntekeväisyys, jolloin jaetaan ruokaa, rahaa tai karkkia lapsille. Juhlapyhinä ravintoloissa laaditaan erikoisruokalistaa ja -ohjelmaa. Juhlat näkyvät myös tv-kanavien paketeissa erikoislähetyksinä. Lisäksi kaupungit panostavat juhlapyhiin järjestämällä ilmaiskonsertteja, teatteriesityksiä ja muita näytöksiä.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Kurdien newroz on edelleen ”orpo” Turkissa. Ensinnäkin se ei ole vieläkään virallinen juhlapäivä, vaikka sitä on juhlittu kautta aikojen. Siksi ihmiset viettävät newroz-juhlaa viikonlopun aikana, jotta mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan.

Tänäkin vuonna suurin osa newroz-juhlista organisoitiin sunnuntaina 17. maaliskuuta. Poikkeuksena Diyarbakiriin suunnitellaan suurta tilaisuutta itse newroz-päivänä eli 21. maaliskuuta. Newroz-juhlat saattaa olla käännekohta rauhanneuvottelujen takia. Viime vuonna kurdien newroz-juhlien osallistujia yritettiin estää poliisivoimien avulla. Valitettavasti tuloksena oli, että Haci Zengin menehtyi kyynelkaasun vaikutuksiin.

Kurdien juhlaa kielletään, koska se ei olekaan vain ”viaton” juhla. Newroz merkitsee kurdeille kevään tulon lisäksi vapaudentaistelua ja kapinaa.

Kurdien ajanlasku on 700 vuotta länsimaita edellä ja se alkaa muinaisella myytillä. Myytin mukaan pahasydäminen tyranni Dehaq sairastuu kuolemansairauteen, jonka ainoana lääkkeenä on syödä nuorten poikien aivot. Niinpä Dehaq vainoaa kansaa ja vaatii jokaisen lapsen aivoja eloonjäämiseksi. Myytin sankari Kawa on seppä ammatiltaan. Seppä Kawa onkin jo uhrannut kaikki 17 lastaan Dehaqille. Vihdoin viimeisen lapsensa kohdalla Kawa kapinoi ja tuhoaa pahasydämistä kuningasta. Voitonmerkiksi hän sytyttää kokon. Siitä lähtien joka vuosi sytytetään kokko ympäri maata ja juhlitaan uusia aikoja, uutta päivää ja maailmaa eli newrozia.

Sunnuntain newroz-juhlien osallistujamäärä oli korkea. Uutisten mukaan sadattuhannet osallistuivat ainoastaan Istanbulissa järjestettyihin juhliin. Kurdinaiset jälleen pukeutuivat värikkäisiin juhlapukuihinsa ja värikkäät huivit heiluivat tanssien aikana. Kurdit ilmaisivat vapauden ja rauhantoivonsa newroz-juhlissa.

Juhlat menivät suhteellisen rauhallisesti pieniä odotettuja hyökkäyksiä lukuun ottamatta. Juhlatilaisuuksien jälkeen äärioikeistolaisryhmät hyökkäsivät satunnaisesti newroziin osallistujien kimppuun. Hyökkäyksissä tiedetään ainakin viiden ihmisen loukkaantuneen, joista 25-vuotiaan Halil Katakin tila on edelleen kriittinen.

Eli kurdit juhlivat ja janoavat uutta alkua. Saattaa olla naiivia uskoa uuteen alkuun, kun edelleen Dehaqin jälkeläiset yrittävät estää kurdien vapautta: Viime vuonna Haci Zenginin elämä on uhrattu ja tänä vuonna on loukkaantuneita. Saa nähdä mitä 21. maaliskuuta Diyarbakirissa tapahtuu.

Nykyisiä Kawoja ja uutta alkua odotellessa Newroze piroz be! Hyvää newrozia!

Newroz-juhlaa vietettiin eilen sunnuntaina Ankarassa. Kuvat: Murat Paker.