Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Antti Rautiainen
Miten käy Venäjän kansalaisyhteiskunnan?
Venäjän syyttäjänvirasto aloitti helmikuun 2013 alussa kansalaisjärjestöjen tehotarkastukset, jotka jatkuvat edelleen. Radio Svoboda on sijoitellut tiedossa olevia tarkastuksia Googlen karttasovellukseen, toistaiseksi siellä on listattu 146 tarkastusta 34 eri alueella.
Ruuvia kiristetään Putinin uudelleenvalinnan kunniaksi. Laki ”ulkomaisista agenteista” laitettiin alulle jo viime kesänä, ja se on ollut voimassa marraskuusta asti. Lain mukaan ulkomaalaista rahoitusta saavien, ”poliittiseen toimintaan osallistuvien” kansalaisjärjestöjen pitää rekisteröityä erilliseen rekisteriin. Muuta sisältöä lailla ei sitten olekaan, silti se on herättänyt vastalauseiden myrskyn eikä tiettävästi yksikään kansalaisjärjestö ole vielä suostunut ilmoittautumaan tähän rekisteriin. Näin siksi että sanayhdistelmä ”ulkomaalainen agentti” palauttaa mieleen Stalinin ajan näytösoikeudenkäynnit, ja epäillään että viranomaiset tulevat kiusaamaan tähän rekisteriin liittyneitä kansalaisjärjestöjä aivan erityisesti.
Yksitoista kansalaisjärjestöä valitti laista helmikuun alussa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, heidän joukossaan Memorial, Moskovan Helsinki-ryhmä, Golos, Graždanskoe Sodeistvie, (Civic Action), Kidutuksen vastainen komitea, Dviženie za Pravo tšeloveka (Liike ihmisoikeuksien puolesta) ja Ekozaštšita (Ecodefence).
Yhtään järjestöä vastaan ei vielä ole nostettu syytteitä ulkomaalaisten agenttien lain rikkomisesta, tosin keskusvaalilautakunta ehti jo syyttää vaalivilppiä vastaan kamppailevaa Golosia lain rikkomisesta, joten syytteitä voi olla luvassa piakkoin. Itse näkisin, että käynnissä olevan tehotarkastuksen tarkoitus on toimeenpanna laki ”ulkomaalaisesta agenteista” epäsuorasti ja samalla painostaa järjestöjä siihen alistumiseen, koska kaikkien ulkomaalaista rahoitusta saavien kansalaisjärjestöjen haastaminen lain pohjalta oikeuteen samanaikaisesti kääntyisi itseään vastaan.
Tehotarkastukset on kuitenkin ulotettu huomattavasti laajemmalle kuin mikä on ulkomaalaisten agenttien lain vaikutusala. Putin halusi sulkea uskonnolliset yhteisöt lain ulkopuolelle, mutta tehotarkastuksia on tehty myös katolilaisten ja Jehovan todistajien yhteisöihin.
Lisäksi rahoituksen tarkastamisen lisäksi tarkastuksiin on osallistunut rakennus- ja palotarkastajia, esimerkiksi Pietarin Memorialin diskriminaation vastaista keskusta syytettiin siitä, ettei se pystynyt esittelemään dokumentteja, jotka todistaisivat ”toimiston valaistuksen riittävyydestä, sen mikroilmaston parametreistä, sähkömagneettisen säteilyn, haitallisten mikrohiukkasten ja melun määristä”. Ensimmäinen järjestö, jota aiotaan sakottaa on Bellona – palo- ja rakennustarkastajien mukaan se ei ole esimerkiksi järjestänyt poistumisharjoituksia tulipalon varalta eikä ole mitannut ionien määrää toimiston ilmassa. Tämän vuoksi sitä aiotaan sakottaa 640 000 ruplan eli 16 000 euron edestä.
Muromin pikkukaupungissa Memorialin kaikki työntekijät ovat Stalinin vainojen 75–80-vuotiaita uhreja, heiltä syyttäjä vaati Stalinin vainojen uhrien muistoksi pidetyn mielenosoituksen puheita kirjallisina. Ilmeisesti tarkoitus oli tutkia, oliko mielenosoituksessa rikottu ”ekstremismin” vastaisia lakeja.
Kampanjalla on valtion ylimmän johdon tuki. Saksalaisen ARD-televisiokanavan haastattelussa viime viikolla Putin väitti, että kansalaisjärjestöt saivat ulkomaalaisten agenttien lain voimassaolon ensimmäisten neljän kuukauden aikana 28 miljardia ruplaa ulkomailta. Luku on kyseenalaistettu, esimerkiksi oikeusministeriön tilastojen mukaan koko vuonna 2011 kansalaisjärjestöt saivat 19 miljardia ruplaa ulkomailta. Viranomaiset ovat kuitenkin kieltäytyneet kertomasta, mistä presidentti on saanut lukunsa.
Kansalaisjärjestöjen vastaisessa kampanjassa on kaikuja menneestä. Neuvostoliiton ensimmäisinä vuosina kiellettiin bolševikkipuolueen kanssa poliittisesta vallasta kilpailleet puolueet, ja kansalaisjärjestöjä alettiin kieltää vuodesta 1924 eteenpäin. Ensimmäiseksi kiellettiin nudistit ja sionistit, kaksi vuotta myöhemmin korealaisten liitto, vuonna 1929 muun muassa eläinlääkärien liitto ja psykoanalyytikkojen liitto. Prosessi saatiin loppuun vuonna 1934, jolloin kaikille ”tarpeelliseksi” katsotuille aloille oli perustettu yhtenäiset, täysin valtion kontrolloimat järjestöt, esimerkiksi kirjailijoiden liitto. Kymmenessä vuodessa kaikki Neuvostoliiton riippumattomat kansalaisjärjestöt oli tuhottu.
Onko nyt käynnissä samanlainen prosessi? On selvää, että Venäjällä on käynnissä pitkä ja hitaasti etenevä taantumusjakso, joka voi kestää vuosikymmeniä. Prosessi on kuitenkin ollut käynnissä jo 15 vuoden ajan. Se on edennyt hitaasti ja ottanut välillä takapakkia, joten on mahdotonta ennustaa, kuinka pitkälle se lopulta etenee. Tarkastukset kansalaisjärjestöissä eivät myöskään ole mitään uutta, samanlaista kiusaa on tehty aika ajoin jo yli kymmenen vuoden ajan. Uutta on ainoastaan nyt käynnissä olevien tehotarkastusten laajuus ja samanaikaisuus.
Oli mielenkiintoista, että länsimaissa huomio kiinnittyi lähinnä kansainvälisen brändin omaavien järjestöjen, kuten Venäjän Human Rights Watchin ja Amnestyn tarkastuksiin, vaikka nämä eivät ole Venäjällä erityisen merkittäviä tai näkyviä toimijoita.
Mutta yksi asia on varmaa jo nyt – Venäjän protestiliikkeeseen nämä tarkastukset eivät tule vaikuttamaan paljoakaan, puoleen eikä toiseen. Venäjän vallanpitäjät ja länsimaiden kommentaattorit eivät kummatkaan ymmärrä, että kansalaisjärjestöt ja laajat protestiliikkeet elävät Venäjällä rinnakkaisissa todellisuuksissa. Kansalaisjärjestöt eivät pyri haalimaan laajaa jäsenpohjaa eivätkä organisoimaan laajoja protesteja, ja ennen kaikkea ne eivät pyri vaihtamaan vallanpitäjiä. Kansalaisjärjestöt pyrkivät kaikkialla näkemään kansalais- ja ihmisoikeudet ja ympäristön politiikasta erillisinä asioina, joita edistetään lain puitteissa riippumatta siitä, kuka on milloinkin vallassa. Kansalaisjärjestöjen vaikutuskanavat ovat lobbaus ja oikeudenkäynnit, eivät joukkomielenosoitus ja suora toiminta.
Toki Venäjän kansalaisjärjestöillä ja protestiliikkeillä on kosketuspintoja. Kansalaisjärjestöt tarjoavat lakitukea ja kokoustiloja protestien järjestäjille ja osanottajille. Ne luovat tietoa, jonka perusteella protestiliikkeet luovat ohjelmansa.
Joissain tapauksissa protestiliikkeiden ja kansalaisjärjestöjen raja on epäselvä – esimerkiksi Lev Ponomarev, joka toimii liikkeessä ihmisoikeuksien puolesta, on ollut järjestämässä useita massaprotesteja, ja myös pyrkinyt osallistumaan vaaleihin opposition edustajana. Liike ihmisoikeuksien puolesta myös valitsi kaikista järjestöistä tiukimman linjan tehotarkastuksia vastaan ja kieltäytyi luovuttamasta mitään dokumentteja syyttäjänvirastolle ja palo- ja rakennustarkastajille. Lisäksi suositun ulkoparlamentaarisen opposition poliitikon Aleksei Navalnyin perustama korruptiota tutkiva Rospil on ikään kuin kansalaisjärjestö, mutta silti kaikille on selvää että Navalnyi on ensisijassa poliittinen toimija.
Suurin osa massaprotestien järjestäjistä (kuten Toinen Venäjä, Vasemmistorintama ja Solidaarisuus) mieltää itsensä poliittisiksi puolueiksi tai liikkeiksi, vaikka niiden osallistuminen vaaleihin onkin estetty tavalla tai toisella. Lisäksi protestien järjestäjät ovat tällä hetkellä vielä astetta pahemmissa ongelmissa kuin kansalaisjärjestöt. Navalnyitä vastaan tekaistaan syytteitä metsäkaupoista Kirovissa, jotka voivat viedä hänet vankilaan vuosikausiksi, suuri osa Vasemmistorintaman johtoa on nyt joko vankilassa tai kotiarestissa. Viime perjantaina Konstantin Lebedev tunnusti viime viikolla syyllistyneensä ”mellakoiden suunnitteluun”, mikä voi tarkoittaa koko vasemmistorintaman loppua.
Samalla kun laki ulkomaalaisista agenteista hyväksyttiin, Venäjä ilmoitti jakavansa miljardeja ”isänmaallista kasvatusta” järjestäville järjestöille. Oikeastaan Venäjä pyrkii siirtymään suomalaiseen järjestelmään, jossa kansalaisjärjestöjen tärkeimmät rahoittajat eivät ole ulkomaiset sponsorit eikä niiden jäsenistö vaan valtio. Suomessa lista kansalaisjärjestöistä, jotka eivät ole valtiosta riippuvaisia, on hyvin lyhyt – lähinnä siinä on pari kansainvälistä järjestöä, joiden periaatteet kieltävät valtioiden rahoituksen.
Oma suhtautumiseni kansalaisjärjestömalliin muuttui paljon kriittisemmäksi sen jälkeen kun muutin Venäjälle. Olin tietoinen kansalaisjärjestömallin kritiikistä jo ennen muuttoani. Esimerkiksi Suomen Maan ystävät perustettiin 1996 nimenomaan vaihtoehdoksi hierarkkiselle ja valtiovetoiselle valtavirran kansalaisjärjestömallille. Parissa vuodessa siitä tuli kuitenkin yksi valtioriippuvainen järjestö monen muun joukossa, joten toimin 1990-luvulla Suomessa kansalaisjärjestöissä paremman puutteessa.
Venäjällä näin kuitenkin miten kansalaisjärjestöt ja yhteiskunta elivät täysin eri todellisuuksissa. 2000-luvun alussa monien ulkomaalaisten rahoittajien kuherruskuukausi Venäjän kansalaisyhteiskunnan kanssa loppui, ja esimerkiksi ympäristöjärjestöjen rahoitus ulkomailta tippui jyrkästi. Samalla monen järjestön toiminta kuihtui. Näin miten nämä järjestöt pyörittivät toimistojaan apurahojen hakemisen vaatimalla logiikalla, ilman mitään yhteyttä tavalliseen kaduntallaajaan. Toisaalta vaikka tavallinen kaduntallaaja ei ollut tippaakaan kiinnostunut järjestön taloudellisesta tukemisesta, aina joutuessaan ongelmiin hän marssi toimistoon ja vaati palvelua.
Keskivertovenäläinen pitää ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöjä CIA:n agentteja, mutta heti jos hänen oikeuksiaan loukataan, hän odottaa heidän tarjoavan vastikkeetonta apua, koska hän kuvittelee järjestöjen aktivistien ja työntekijöiden elelevän leveästi CIA:n tarjoamilla rahoilla. Lisäksi valtava määrä resursseja meni erilaisen viranomaisten vaatiman byrokratian pyörittämiseen. Minulle oli jo kymmenen vuotta sitten päivänselvää että viranomaiset voivat lopettaa minkä tahansa järjestön toiminnan päivässä vaatimalla kaikkien lakien kirjaimellista noudattamista.
En todellakaan halunnut olla osa tätä järjestelmää, ja mieluummin toimin täysin marginaalisissa piireissä, esimerkiksi anarkisti- ja antifasistiliikkeessä. Näiden vuosien aikana anarkisti- ja antifasistiliikkeen yhteiskunnallinen painoarvo onkin kasvanut monen kansalaisjärjestön ohi, mikä on lisätodistusaineistoa kansalaisjärjestömallia vastaan.
Entä miten käy kansalaisjärjestöjen, joita nyt kiusataan? Oma veikkaukseni on, että mikäli Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei totea lakia ulkomaalaisista agenteista kansainvälisten periaatteiden vastaiseksi, kaikki ulkomaalaista rahoitusta nauttivat järjestöt joutuvat lopulta joko alistumaan siihen – tai lopettamaan toimintansa. Ja suurin osa tulee alistumaan. Kansalaisjärjestöjen tarkoitus on toimia säädetyn lainsäädännön puitteissa, eivätkä ne osaa tehdä mitään muuta.
