Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Antti Rautiainen
Kukaan ei ole joutumassa vastuuseen venäläisen turvapaikanhakijan kuolemasta Hollannissa.
En muista milloin olisin lukenut viimeksi mitään niin kylmäävää kuin Hollannin The Security and Justice inspectoraten (epävirallinen käännökseni ”Turvallisuuden ja oikeuden tarkastusvirasto”) raportin venäläisen oppositioaktivistin ja turvapaikanhakijan Aleksandr Dolmatovin kuolemasta viime tammikuussa.
On ikävää lukea tarinoita ihmisistä, jotka murhaavat ja raiskaavat lähimmäisiään. Mutta nämä ihmiset ovat sairaita tavalla tai toisella. Heidät voi ehkä parantaa, ehkä ei, mutta joka tapauksessa heidän toiminnassaan ei ole mitään järjestelmällistä. Kaikista paljaimpaan ja äärimmäiseen pahuuteen eivät koskaan syyllisty sairaat yksilöt, vaan valtioiden poliittisten päätösten perusteella luomat järjestelmät. Kuten Hollannin turvapaikkajärjestelmä, joka Dolmatovin tapauksessa toimi siten, että eräs ihminen tuhoutui. Toki osa toimista oli muodollisesti virheitä, mutta osin järjestelmä toimi täysin johdonmukaisesti.
Ja ehkä vielä kylmäävämpi on Hollannin valtion raportti niistä valtiosihteeri Teevenin toimenpiteistä, johon tarkastusviraston raportti johti. Raportti osoittaa, että ainoat ihmiset, joita saatetaan rangaista henkilökohtaisesti Dolmatovin kuoleman vuoksi, ovat ne kaksi karkotuskeskuksen sairaanhoitajaa, jotka passittivat Dolmatovin takaisin putkaan itsemurhayrityksen jälkeen pyytämättä lääkärin lausuntoa.
Viime perjantaina Yhdysvaltain oikeusministeriö julkaisi listan 18 henkilöstä, jotka ovat ministeriön mukaan syyllisiä korruptiotapausta tutkineen juristin Sergei Magnitskin kuolemaan Butyrkan vankilassa Moskovassa marraskuussa 2009. Venäjän virallisen näkemyksen mukaan ainoa henkilö, joka voi olla syyllinen Magnitskin kuolemaan on Butyrkan lääkäri Larisa Litvinova. Tutkinnasta kuitenkin luovuttiin vuosi sitten keväällä, ja sittemmin syytteet ovat vanhentuneet, koska kuolemantuottamuksen syyteraja Venäjällä on kolme vuotta.
Virallisen Hollannin suhtautuminen Dolmatovin kuolemaan on siis täsmälleen sama kuin virallisen Venäjän suhtautuminen Magnitskin kuolemaan – syyllisiä on korkeintaan lääkintähenkilökunta eli pitkän ketjun viimeinen ja selvästi vähiten syyllinen lenkki.
Todellisuudessa molempien kuolemaan kuitenkin johti pitkä, täysin säännönmukaisten laiminlyöntien sarja. Dolmatovin tapauksessa tämä ketju oli ehkä vähemmän suunnitelmallinen kuin Magnitskyn tapauksessa, mutta lopputulos oli yhtä tuhoisa.
Hollannissa lääkintähenkilökunnan lisäksi syyllisiä ovat kielteisen turvapaikkapäätöksen antanut maahanmuuttovirasto, asianajaja joka ei keskustellut kielteisestä päätöksestä saman tien asiakkaansa kanssa vaan kehotti kirjeitse tulemaan tapaamiseen ”kolmen viikon päästä”, tietojärjestelmäarkkitehti jonka suunnittelema järjestelmä mahdollistaa ihmisten karkottamisen vaikka valitus karkottamisesta olisi tehty ajoissa, säilöntäkeskuksen henkilökunta joka ei antanut Dolmatovin soittaa kenellekään, poliisin Dolmatoville määräämä uusi asianajaja, joka ei tehnyt asiakkaansa hyväksi mitään ja vartijat jotka eivät pitäneet Dolmatovia silmällä itsemurhayrityksen jälkeen, eikä tämä lista ole edes kattava.
Toki Magnitskin ja Dolmatovin tapausten välillä on se ero, että Dolmatov teki itsemurhan siinä missä Magnitski kuoli joko sairauteen, joka olisi voitu parantaa tai suoranaisen kidutuksen seurauksena. Mutta Dolmatovin päätös tehdä itsemurha oli kuitenkin hänen tilanteessaan täysin johdonmukainen ¬ entisenä puolustusteollisuuden työntekijänä häntä odotti Venäjällä ehkä 15 vuoden vankeustuomio vakoilusta ja siihen liittyvä häpeärangaistus.
Venäjän rikoslaissa on pykälä ”itsemurhaan ajaminen”, mutta suurimmassa osassa länsimaita (ellei kaikissa) tämä on tuntematon oikeustieteellinen käsite. Esimerkiksi Rehtaeh Parsonsin itsemurha Kanadassa on mielestäni muistutus siitä, ettei itsemurha välttämättä ole ”vapaan ja rationaalisen yksilön” valinta, toisin kuin länsimaissa tavataan ajatella.
Eli tammikuussa tekemäni ennustus on toteutumassa – kukaan ei ole joutumassa Dolmatovin kuolemasta rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tämänlainen byrokraattinen, kaiken rankaisemisen yläpuolella oleva pahuus on mielestäni äärimmäistä pahuutta. Erityisesti Hollannin siirtolaishallinnon tietojärjestelmä, johon Dolmatovin asianajajan kielteisestä päätöksestä tekemä valitus ei päivittynyt, minkä vuoksi Dolmatovin karkotuskehotus oli voimassa vielä kolme päivää valituksen kirjaamisen jälkeen!
Muistakaa tämä, kun joku tietojärjestelmien tarjoaja valittaa, että tarvitsee puoli vuotta ja miljoonia jonkin kaavakkeen tekstikentän kasvattamiseksi 50 merkistä 255 merkkiin. Jos tällaista insinööriä ei ohjata toiselle alalle, moni voi maksaa siitä hengellään.
