Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Antti Rautiainen
Ja minkälainen on hänen johtamansa vasemmistorintama?
20.–22. lokakuuta järjestettiin ”Venäjän opposition koordinaationeuvoston vaalit”. Vaalit oli tarkoitus käydä internetissä, mutta internetin vaalijärjestelmää vastaan organisoitujen DDoS-hyökkäysten takia moni päätyi lopulta äänestämään jossain yli 30 paikkakunnalla perustetuista äänestyspaikoista.
Koordinaationeuvoston itsensä mukaan lopulta vaaleissa äänesti yli 80 000 ihmistä. Heidän henkilöllisyytensä tarkastettiin yhdellä neljästä tavasta, jotka olivat rahansiirto pankkitilille tai yandex.dengi-palvelun verkkorahatilille, oman passin kera otetun valokuvan lähettäminen ja passin esittäminen äänestyspaikalla.
Ehdokkaita valittiin neljältä eri listalta, jotka olivat ”kansalaisten yleinen lista”, ”vasemmistovoimat”, ”liberaalit voimat” ja ”kansallismieliset voimat”. Koordinaationeuvostoon valittiin yhteensä 45 ehdokasta, joista kolmekymmentä ”yleiseltä listalta”, ja lopuista kolmesta viisi ehdokasta kustakin. Äänestäjät saivat äänestää kultakin listalta niin montaa ehdokasta kuin paikkoja koordinaationeuvostossa oli tarjolla, eli yhteensä kaikilla äänestäjillä oli 45 eri ääntä – kaikkia ääniä ei kuitenkaan ollut pakko käyttää.
Käsittelen näitä vaaleja tarkemmin kahden viikon päästä, tällä kertaa keskityn Sergei Udaltsoviin ja hänen johtamaansa ”vasemmistorintamaan”, joka on viimeisen parin vuoden aikana vilahdellut myös Suomen tiedotusvälineissä.
Vasemmistorintaman johtaja Sergei Udaltsov tuli valituksi koordinaationeuvostoon ”kansalaisten yleiseltä listalta”, toinen tutkintavankeudessa oleva jäsen Leonid Razvozžajev tuli valituksi vasemmiston kiintiöstä. Razvozžajev, Udaltsov ja ”Venäjän sosialistisen liikkeen” RSD:n Konstantin Lebedev valikoituivat NTV-televisiokanavan opposition vastaisen propagandapätkän Protestin anatomia – osa 2 päähenkilöiksi, ”dokumentti” näytettiin sopivasti ennen koordinaationeuvoston vaaleja 5. lokakuuta. Parhaita neuvostoaikaisia mustamaalaustraditioita noudattavan ohjelman mukaan Udaltsov ystävineen sai Georgian välityksellä rahoitusta Britanniaan paenneelta Andrei Borodinilta, joka on Juri Lužkovia lähellä olleen Moskovan Pankin entinen johtaja.
Päätodistusaineisto oli suttuinen (mahdollisesti hakkeroidun web-kameran avulla nauhoitettu) piilokameratallenne tapaamisesta, jossa NTV:n mukaan Udaltsov ja Georgian parlamentin turvallisuuskomitean puheenjohtaja Givi Targamadze keskustelivat kesällä Minskissä muun muassa kapinan organisoimisesta Kaliningradissa. Videota internetissä analysoineet harrastajat ovat esittäneet todistusaineistoa, joka antaa näyttöä siitä että vaikka tällainen tapaaminen on ilmeisesti tapahtunut, videon ääniraita on manipuloitu.
Udaltsov itsekin on myöntänyt tavanneensa ”georgialaisia ja moldavialaisia liikemiehiä” Minskissä. Kenties tämän vuoksi Udaltsov tulee vastaamaan syytteisiin vapaalta jalalta, siinä missä Lebedev ja Razvozžajev ovat tutkintavankeudessa. Rikoslain pykälä ”mellakan suunnittelu” tarkoittaa, että kaikkia kolmea uhkaa 5–10 vuoden vankeusrangaistus.
Ohjelman jälkeen Udaltsov, Lebedev ja Razvozžajev kutsuttiin kuulusteluihin. Lebedevin luona suoritettiin kotietsintä 16. lokakuuta, minkä jälkeen hänet otettiin kiinni ja määrättiin tutkintovankeuteen kaksi päivää myöhemmin. Razvozžajev ehti paeta maasta, mutta hänet kidnapattiin Kiovassa, Leonidin oman kertomuksen mukaan 18. lokakuuta.
Hänet muilutettiin Venäjälle ja määrättiin tutkintavankeuteen Moskovassa 21. lokakuuta. Muilutuksen aikana Razvozžajev ehti tunnustaa kaiken, mutta myöhemmin hän perui puheensa ja ilmoitti joutuneensa rankan henkisen kidutuksen kohteeksi. Leonidin kidnappaus on erityisen huolestuttava, koska hänet kaapattiin Kiovassa UNCHR:n rakennuksen luona, josta hän oli hakemassa poliittista turvapaikkaa. Mitään muuta todistusaineistoa kuin NTV:n ohjelmassa näytettyä tutkijat eivät ole esittäneet.
Siinä missä Protestin anatomian ensimmäisen, keväällä näytetyn osan tarkoitus oli mustamaalata protestin osanottajia kokonaisuudessaan, nyt pyrittiin luomaan juopaa johtajien ja mielenosoittajien välille. Udaltsov on sikäli harvinainen opposition kärkihahmo, että hänen taustansa ei ole järjestelmän hyväksymissä puolueissa, ei kulttuurissa, ei tieteessä eikä liike-elämässä.
Udaltsov oli alkujaan Viktor Anpilovin stalinistisen ”Työn Venäjä” -puolueen nuorisojärjestön ”Kommunistisen Nuorison Etujoukon” AKM:n johtaja, lopulta Udaltsov ajautui välirikkoon Anpilovin kanssa ja AKM lähti omille teilleen. Anpilov oli vuoden 1993 verilöylyksi ajautuneen perustuslakikriisin kärkihahmoja, mutta marginalisoitui nopeasti sen jälkimainingeissa. Oikeastaan Udaltsov on ainoa vuoden 1993 voimansa tunnossaan olleen ”punaruskean”, äärioikeistoa ja neuvostonostalgikkoja yhdistäneen opposition perillinen tämän päivän oppositiopolitiikassa.
AKM, ja paljolti sen ympärille vuodesta 2005 eteenpäin koottu vasemmistorintama eivät koskaan ole olleet mitään massaliikkeitä. Oman toiveajattelunsa mukaan vasemmistorintama yhdistää kaikkea vasemmistoa ”sosialisteista anarkisteihin”, todellisuudessa anarkistit ovat aina viitanneet sille kintaalla, ja aktivistien ydinjoukko tuli AKM:sta ja KPRF:n johtajan Gennadi Zjuganovin autoritäärisiin otteisiin turhautuneista kommunistipuolueen jäsenistä. Länsimaista liberaalia vasemmistoa edusti lähinnä ”Kollektiivisen toiminnan instituutin” perustajan ja pitkäaikaisen duumaedustajan Oleg Šeinin vaimon, syntyperältään ranskalaisen Carine Clémentin panos. Esoteerisena mausteena mukana on ollut myös ”marxilainen islamisti” Geidar Džemal.
Moskovan vappumarsseille AKM keräsi parhaimmillaan kuutisenkymmentä osallistujaa, vasemmistorintama ehkä sata. Toisin kuin suuri osa muusta oppositiosta, Udaltsov ei ole hankkinut uskottavuuttaan yhteyksillä poliittiseen, raha- tai kulttuurieliittiin – niitä on ilmaantunut vasta viimeisen vuoden aikana. Udaltsov on tehnyt rankasti työtä maineensa eteen, putkassa Udaltsov on istunut yhteensä varmaan kuukausia. Kun putkareissu kuusi kertaa vuodessa kokoontumisvapautta vaatineissa 31. päivän mielenosoituksissa ei Udaltsoville riittänyt, hän alkoi vielä järjestää joka kuun 12. päivä ”Raivon päiviä”, jotka yleensä keräsivät muutamia kymmeniä osanottajia ja takasivat Udaltsoville putkareissun.
Pahat kielet ovat jatkuvasti spekuloineet sillä, mistä putkassa jatkuvasti istuva Udaltsov saa elantonsa, mutta ainakin hänen pukeutumisensa on venäläisittäin niin vaatimatonta, että se on uskottavuusongelma ainakin keskiluokalle. Kotiväki ainakin joustaa, vaimo Anastasia Udaltsova on itsekin tunnettu oppositioaktivisti. Udaltsov on asialleen niin omistautunut, että hän pystyi dominoimaan vuoden 2009 talouskriisiä edeltänyttä täydennysrakentamisen rakentamisen vastaista liikettä pelkästään omalla energiallaan, tukijoidensa määrän puolesta monilukuisemmat anarkistit ja liberaalit jäivät hänen varjoonsa.
Udaltsovin poliittiset näkemykset ovat epämääräiset. AKM:n lehden nimi oli 1990-luvun antiliberaalin epataasin hengessä ”kontrollilaukaus”, mutta käytännössä Udaltsov on osoittautunut hyvin joustavaksi. Udaltsov on esimerkiksi tukenut jatkuvasti Aleksei Navalnin visiota äärioikeiston, liberaalien ja vasemmiston yhteisestä protestiliikkeestä, vaikka hän onkin ajoittain yrittänyt sooloilla, esimerkiksi julistamalla omissa nimissään seuraavan joukkoprotestin ajankohdan syyskuussa.
Olen ollut Udaltsovin kanssa reilusti yli kymmenessä mielenosoituksessa, ja kerran myös avoimessa tappelussa vasemmistorintaman rikottua kyynisesti yhteisiä sopimuksia.
Oikeaoppinen bolševikki ei sylje vallankumouksen tekemiseen tarjotun rahan päälle, mutta ainakaan ennen viime talven protesteja vasemmistorintama ei varmasti kiinnostanut kapitalisteja tai vihamielisiä ulkovaltoja, vaikka yksi sen perustajajäsenistä onkin Jukosin mies Ilja Ponomarev. Omien kokemuksieni perusteella Udaltsov on erittäin dominoiva, autoritaarinen ja opportunistinen, mutta ainakaan maallinen mammona ei häntä kiinnosta tippaakaan.
