Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Eekku Aromaa
Voisiko Suomen Punainen Risti auttaa?
Kävelen alkuillan hämärässä ulos cotonoulaisesta nettikahvilasta Beninissä ja törmään kouristelevaan nuorehkoon mieheen heti kahvilan ulkopuolella. Hän makaa maassa, kouristelee kadulla ja ihmiset kävelevät tyynesti ohi, niin kuin tilanne olisi jokapäiväinen.
Toteamme ystäväni kanssa, että paikka on sinänsä turvallinen, riskiä lyödä päätä kouristellessa ei ole, ja jäämme tarkkailemaan tilannetta. Ohjeethan kuuluvat suunnilleen niin, että epilepsiakohtauksen saaneen kouristuksia ei saa estää, suuhun ei saa laittaa mitään (toisin kuin vanhoissa ohjeissa) mutta olisi hyvä varmistaa, ettei potilas lyö päätään mihinkään. Muistan vieläkin ensimmäisellä kurssilla joskus teininä näkemäni videon, jossa pään alle laitetaan muovikassi.
Minuutit kuluvat ja tämän nuoren miehen epilepsiakohtaus kestää ja kestää. Ohjeiden mukaan ambulanssi pitäisi soittaa, jos kohtaus pitkittyy, joidenkin ohjeiden mukaan viisi minuuttia on raja, jonka jälkeen epileptikko tarvitsee lääkärin hoitoa.
Kotona Suomessa tietäisin, että voin soittaa hätänumeroon, ja ambulanssi todennäköisesti saapuisi paikalle joidenkin minuuttien kuluttua, isossa kaupungissa huonollakin tuurilla vain vähän myöhemmin ja osaava terveydenhuollon henkilökunta hoitaisi epileptikkoa sen jälkeen.
Cotonoussa joudumme ihmettelemään mitä tehdä. Ensiapuoppi, jota olen saanut loppuu siihen kun apu on hälytetty, ja ambulanssi on tulossa. Cotonou on kuitenkin kaupunki, jossa on vain vähän autoja, saati yleistä hätänumeroa, josta pyytää apua. Yritämme soittaa läheiseen sairaalaan, mutta siellä vastaa jonkinlainen vastaajapalvelu, josta on vaikeata saada selkoa. Apua ei ole luvassa.
Kouristelevan nuoren miehen ystävä kertoo meille, että tämä on ihan tavallista, mies saa usein tuollaisia kohtauksia. Hän lupaa myös pitää ystävästään huolta ja on luottavainen, että kohtauksen jälkeen kaikki on jälleen hyvin. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen toteamme, että emme voi olla avuksi, ja päätämme luottaa miehen ystävän lupaamaan huolenpitoon. Mietin vieläkin, miten olisinkaan tahtonut tietää, miten on oikein toimia tilanteessa, jossa ambulanssia ei voi soittaa.
Olen tunnollisesti suorittanut ensiapukursseja säännöllisesti ja kerrannut ja ylläpitänyt ensiaputaitojani kunniallisesti. Seuraavaksi minun pitäisi mennä uudelleen ensiavun kakkoskurssille. Voisiko se olla erityiskurssi, jolla kerrottaisiin myös, mitä tehdä silloin, kun ambulanssia ei voi soittaa? Erikoiskurssi kehitysmaaensiavusta meille, jotka toivoisimme osaavamme tehdä jotain silloinkin, kun ambulanssia ei voi soittaa.
