Teksti Mikael Kallavuo

Tarvitaan avointa keskustelua EU:n talouskriisistä, jotta äärioikeiston ryhmittymät eivät voisi valjastaa kriisiä omien vaalivankkuriensa vetojuhdaksi.

Mikä todennäköisyys on euron hajoamisella? Financial Times kirjoitti (5.8.), kuinka osa suurista amerikkalaispankeista on jo aloittanut vedonlyönnin sijoittamalla euron hajoamista ennakoivin rahastoihin. Eräs pankkiiri uskoo euron hajoavan kokonaan 1,5–2 vuodessa.

Espanja ja Italia näyttävät ajautuvan yhä pahempaan talouskriisiin. Pankkien lisäksi jo konkurssin partaalla olevat suuret espanjalaiset maakunnat ja italialaiskaupungit hakevat hätärahoitusta. Kreikkaa pidetään niin toivottomana, että Der Spiegelin artikkeli (23.7.) aivan avoimesti spekuloi Kreikan valtiolle konkurssia jo syyskuulle.

Kriisimaiden pankeista siirtyy varoja yhä kiihtyvällä tahdilla pohjoisempiin euromaihin. Nämä varat ikään kuin tasoitetaan niin sanotun Target2-sopimuksen (Trans-European Automated Real-time Gross Settlement Express Transfer) kautta. Niin kauan kuin Euroopan keskuspankki on nykyisenlaisessa asemassa, se kykenee hoitamaan kriisimaiden keskuspankeille riittävän rahoituksen, jonka ne puolestaan ohjaavat omille pankeilleen.

Yhdysvaltojen suurimmassa pankissa JP Morganissa pidetään Target2-saamisia riskinä, mikäli euroalue hajoaa hallitsemattomasti. Suomella oli kesäkuun lopussa jo noin 77 miljardia eurosaatavia, joista suurin osa on syntynyt Target2:n kautta, JP Morgan arvioi. Toisaalta mikäli esimerkiksi Suomi lähtee eurosta ensimmäisenä, niin se saattaisi kyetä muuttamaan eurositoumuksensa toisenlaiseen, vähemmän riskialttiiseen muotoon.

Jos yksi tai useampi kriisimaa siirtyy pian omaan valuuttaan, niin niiden kurssit laskeutunevat useita kymmeniä prosentteja suhteessa euroon. Jos maat lisäksi seuraavat Argentiinan tai Islannin esimerkkejä ja yksipuolisesti vaativat velkojensa leikkaamista noin 50 prosentilla, voisi kriisi johtaa hyvin yllättäviin seurauksiin. Suomessa on syytä muistaa, että sen Target2 saatavat ovat euroalueen suurimmat suhteutettuna 40 prosenttiin bkt:stä.

Luottoluokitusyhtiö Moody’s varoitti (23.7.) Saksan, Hollannin ja Luxemburgin luokituksen laskusta. Suomi on euroalueen ainoa maa, jolla on yhä vakaa kolmen A:n luokitus. Suomeen voi tulvahtaa huomattavia talletusmääriä sijoittajien ja kotitalouksien etsiessä kriisin syvetessä turvallista ja vakaata euromaata.

Suomen valtion parhaassa luottoluokituksessa piilee siis ironinen uhka, jos sitä ei ennakoida järkevällä tavalla. Mitä kauemmin Suomi sinnittelee eurossa, sitä enemmän vastuita ja suurempia riskejä Suomelle kertyy.

Merkittävät kansainväliset sijoittajat arvioivat Suomen pärjäävän hyvin omalla valuutallaan. Maailman neljänneksi vaikutusvaltaisemmaksi ajattelijaksi arvostettu professori Nouriel Roubini ennakoi Suomen voivan olla ensimmäinen, joka lähtee eurosta.

Tuomiopäivän profeetaksikin tituleeratun Roubinin arviot ovat aika usein osuneet oikeaan. Suomen kannalta ratkaiseva kynnys voi ylittyä kun kriisimaiden toivottomuus käy syksyn mittaan ilmeiseksi.

Milloin mummonmarkkojen aikaisia painokoneita kaivetaan koipussikätköistään? Heittääköhän Jutta Urpilainen jo kruunaa ja klaavaa sopivasta viikonlopusta? Markkaanhan tulisi siirtyä yhden viikonlopun aikana, kun pörssi on kiinni. Maanantaiaamuna tulisi vain hallituksen ilmoitus markan käyttöönotosta, jolla olisi sama arvo kuin eurolla.

Suomella on ratkaistavana ”eurovangin dilemma” selviytyäkseen joten kuten mahdollisesta ja yhä todennäköisemmästä eurokatastrofista ja globaalista lamasta, jota Nouriel Roubini hyvin perustein on profetoinut vuodelle 2013.

Eurokriisi on kuin paha uni, joka etenee painajaismaisesti yhdestä katastrofista seuraavaan. Onko se välttämätöntä? Onko järkevää selitystä miksi EU:n poliittiset päättäjät eivät kuuntele maailman parhaimpien talousasiantuntijoiden yhteneväisiä neuvoja?

Euron painajaiselle voi esittää kolme vaihtoehtoista selitystä:

1. Sokea vakaumus.

Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan taloudellinen katastrofi oli ilmiselvää jo 1980-luvun alussa, mutta silti monet sen johtajat pitivät idioottimaisen sinnikkäästi kiinni keskusjohtoisesta talousmallistaan.

– Sama tilanne näyttää toistuvan EU:ssa, yksittäisten maiden talous romahtaa mutta taloussuuntaa ei vain vaihdeta.

2. Saksa pyrkii EU:n johtoasemaan.

EU:n taloutta, korkoja ja valuuttaunionin perustaa on ohjailtu paljolti Saksan intressien mukaisesti kuten jo sisäpiiriläinen Bernard Connolly huolellisesi analysoi kirjassaan The Rotten Heart of Europe.

– EU:ssa noudatetaan myös tällä hetkellä paljolti Saksan näkemyksiä kriisin hoidossa. Saksalla on ollut hyvin johdonmukainen linjallaan, jota se näyttää selkeästi toteuttavan vaikka muiden maiden talouskriisien kustannuksella.

Periaatteessa ei ole niinkään väliä kumpi yllämainituista syistä on päällimmäisenä vaikuttamassa, kun molemmat edistävät EU:n talouskriisin pitkittymistä, pahentavat työttömyyttä ja heikentävät julkisia palveluita.

3. Päämääränä muuttaa rakenteita.

Naomi Klein esittää kirjassaan Tuhokapitalismin nousu talouskriisien aikana tehtyjä rakenteellisia hyvinvointivaltion heikennyksiä uusliberaalina tietoisena politiikkana, joka on toistumistaan toistunut.

– EU:n kriisimaissa leikataan palkkoja, palveluita ja ajaudutaan yhä epäitsenäisempään rooliin.

– Kriisin varjolla EU:n maat ovat luopuneet jo valtion budjetin määräysoikeudestaan. Myös Suomen on noudatettava seuraavassa lamassa EU:n byrokraattien ohjeita.

Kreikan Radikaalin vasemmiston liiton eli Syrizan puheenjohtaja Alexis Tsiprasin mukaan Etelä-Euroopan maista leikkauspolitiikka tulee leviämään kaikkialle Eurooppaan.