HenkilökohtaistaKirjoittanut Oona Juutinen

Enkelit teurastavat pakanoita

Lukuaika: 2 minuuttia

Enkelit teurastavat pakanoita

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Oona Juutinen

Lopunajan lauseet: Therefore Repent!

“What if the religious right… are actually right?”

Kysymys tuijottaa potentiaalista lukijaa Jim Munroen Therefore Repent! -sarjakuvaromaanin takakannesta. Jo pelkästä ajatuksesta tulee hyytävä olo, että jos todellakin on niin, että uskovaiset ovat oikeassa. Eikä tumma tunnelma päästä käsistään sisäsivuillakaan – Therefore Repent! seuraa nimittäin kahden nuoren, Ravenin ja Mummyn, kokoajan kummallisemmaksi muuttuvaa elämää Yhdysvalloissa sen jälkeen kun hyvät ja uskovat on yhtäkkiä, eräänä muuten tuikitavallisena päivänä nostettu taivaaseen.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Tuo rapture eli ylöstempaus on jättänyt jälkeensä noin puolet populaatiosta ja kovasti muuttuneen maailman. Jotkut pyrkivät parhaansa mukaan todistamaan olevansa uskovia ja hyviä sellaisia siinä toivossa, että he voisivat vielä saada syntinsä anteeksi ja siten toisen tilaisuuden nousta taivaaseen. Toiset taas jatkavat eteenpäin ja pyrkivät toisinaan näkemään tilanteen valoisatkin puolet. “Finding prime squats got a whole lot easier after the Rapture”, toteavat päähenkilöt saapuessaan Chicagoon ja asettuessaan taloon, joka on jäänyt tyhjilleen sen asukkaiden kivuttua korkeuksiin.

Talonvaltaamisen helppouden lisäksi maailma on muutenkin päälaellaan. Taikuus on yhtäkkiä todellista, ja kaikenlaista eriskummallista alkaa tapahtua. Koirat puhuvat. Savusta muodostuu lintuja. Otsaan ilmestyy kolmas silmä ja korttitalo tekee näkymättömäksi. Ja keitä ovat armeijavarusteisiin pukeutuneet, siivekkäät enkelit, jotka hyökkäävät taivaalta automaattiaseineen teurastamaan pakanoita…? Ja kaiken tämän seassa Ravenin ja Mummyn pitäisi myös selvittää mikä heidän välejään oikein hankaa, ja miksi he ovat yhtäkkiä toisistaan niin etäällä. Voiko parisuhteen pelastaa, jos käy samalla sotaa Jumalaa vastaan?

Anarkistinen omakustannealan DIY-pioneeri, No Media Kings -saittia pyörittävä ja sitä kautta teoksiaan julkaiseva Jim Munroe on kirjoittanut tarinan, josta on hankala sanoa mitään selkeää. Koko kertomus on mysteeri, lomittuvien myyttien ja satojen potentiaalisten sivujuonien viidakko. Lukijat, jotka rakastavat tiukkoja ja tarkkoja juonikuvioita – sellaisia, jotka viimeisillä sivuilla pannaan nätisti pakettiin, repivät luultavasti hiuksia päästään näitä sivuja selatessaan. Lukuisista yksityiskohdista ja pienistä vihjeistä voisi napata minkä tahansa ja jatkaa juonta vielä satoja sivuja. Munroe ei sitä kuitenkaan tee, vaan lopettaa kertomuksen yllättäen, melkein kuin seinään. Salgood Samin nimellä esiintyvän kuvittaja Maxim Douglasin kaunis taide tukee Munroen tekstiä hyvin, ja on toisinaan jopa varastaa kaiken huomion.

Kaikenkaikkiaan Therefore Repent! on kaunis ja vähän vääntynyt, omituinen tarina. Se herättää hurjasti kysymyksiä, eikä oikeastaan vastaa niistä yhteenkään, ei ainakaan millään tavalla tyhjentävästi. Loppukin herättää oikeastaan vain lisäkysymyksiä, ja koko tarina tuntuu jäävän kesken. Lineaarisen kertomuksen sijaan sarjakuvaromaani tuntuukin melkein enemmän pieneltä ikkunalta kiehtovaan maailmaan – tunnelmapalalta, joka jää kummittelemaan mieleen vielä pitkäksi aikaa.

Suurten kysymysten lisäksi tarinasta löytyy onneksi myös paljon lämpöä ja mustaa huumoria. Mummyn vetäessä päätään täyteen baarissa, näyttää baarin televisio CNN:n Rapture Watch-ohjelmassa puhuvaa George W. Bushia. Haastattelussa Bush pyrkii parhaansa mukaan selittämään, miksi on yhä presidenttinä maan päällä sen sijaan että kekkuloisi taivaassa muiden oikeamielisten kanssa. Kohtaus naurattaa, ja saa miettimään sitä, kuinka moni uskoaan suureen ääneen kailottava saattaisi jäädä kuin nalli kalliolle, jos todellinen ylöstempaus joskus tapahtuisi. Mieleen tulee heti parikin eduskunnasta tuttua tyyppiä…

Therefore Repent! on ladattavissa ilmaiseksi No Media Kings -saitilta, täältä. Katso myös sarjakuvaromaanin taidetta kauniisti esittelevä kirjatraileri:

Jim Munroe: Therefore Repent! No Media Kings 2007. 160 s.