Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Hanna Kuusela
Arkikielessä avoimuus yleensä tarkoittaa sellaista, mihin on pääsy.
Kun Lontoossa järjestettiin pari vuotta sitten suuri kommunismikonferenssi, sadan punnan hintaisista lipuista nousi suuri haloo. Monien mielestä oli irvokasta, että kommunismista puhutaan vain niille, joilla on varaa kuunnella. Järjestäjät puolustautuivat sanomalla, ettei yliopisto ollut kovin innokas tukemaan tapahtumaa, joten lipputuloja tarvittiin.
Kun Helsingissä järjestetään tällä viikolla suuri avoimen tiedon festivaali tai konferenssi, OKFestival, tilanne on toinen. Festivaali on niin julkisen sektorin, yritysmaailman kuin kolmannen sektorinkin kuoliaaksi halaama. Partnereita ja sponsoreita löytyy vaikka kuinka – itse asiassa kolmekymmentä: Aalto-yliopisto, Suomen Lontoon Instituutti, Open Knowledge Foundation, Helsingin Sanomat, IBM, Sitra, Siemens, Sida, ulkoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Forum Virium Helsinki, Sunlight Foundation, oikeusministeriö, Yle, EIT ICT Labs, Aalto Service Factory, AVO Open Networks for Learning, Aalto Pro, COSS, Martela, Avoin ministeriö, Flo Apps, Tieto, Microsoft, HH Partners, Ixonos, Pixelache, Tieto Näkyväksi, screen.io ja SUSE.
Silti kuulijoilta vaaditaan viikon lipusta 120 euroa.
Joku voisi sanoa, että konferenssit ovat aina tällaisia: osallistujien odotetaan maksavan jotain, koska mikään ei ole ilmaista. Yliopistotutkijat ovat tottuneet maksamaan muutamia satasia osallistumisistaan, eikä OKFestival ole mikään poikkeus.
Vai onko?
Ohjelmansa perusteella OKFestival ei tosiaan hirveästi eroa akateemisista konferensseista. Mutta retoriikan tasolla – tai pöhinän määrästä päätellen – tilanne onkin jo toinen. Sen nettisivuilla halutaan rakentaa ”yhdessä kansainvälinen avoimen tiedon ekosysteemi”. Festivaalia mainostetaan yhteisölähtöisenä, ja sen ”aikana keskitytään tarkastelemaan tiedon avaamisen hyötyjä, erilaisia organisaatioita, jotka voivat hyötyä uudenlaisesta tiedon jakamisesta, sekä sitä, minkälaisia vaikutuksia läpinäkyvyydellä voi olla yhteiskunnassa”.
Näiden puheiden kylkiäisenä olisi ollut linjakasta tarjota ilmaista sisäänpääsyä – etenkin, kun kumppanilistan perusteella tälle olisi ollut kaikki edellytykset. Jos kerran elämme yhteiskunnassa, jossa kaikki haluavat tukea avoimuutta, miksi alentua pelaamaan angloamerikkalaista peliä, jossa yksilö maksaa itse? Arkikielessä kun avoimuus yleensä tarkoittaa sellaista, mihin on pääsy.
Toki ohjelmaa voi seurata netistä, mutta kaikki tietävät, ettei kyse lopulta ole vain tiedosta vaan siitä, kenen kanssa ja miten tietoa jaetaan – ketä tavataan ja keneen saadaan rakennettua yhteys. Ja toki vähävaraisille oli tarjolla myös vapaapaikkoja, mutta sekään ei muuta perusajatusta: rahan puutteen tai maksujen ei myönnetä olevan avoimuuden tavanomaisimpia esteitä.
Festivaalin ohjelmassa yritysmaailma ja taloudellisen tuoton tavoittelu elävät rinta rinnan yhteisomistusta edistävän ajattelun ja markkinoiden tuolle puolen tähyävän toiminnan kanssa. Parhaassa tapauksessa kaikki oppivat tästä yhdistelmästä jotain uutta ja viikosta tulee hieno.
Avoimuudesta on kuitenkin tullut uusi taikasana kestävyyden ja ekologisuuden rinnalle. Pahimmassa tapauksessa poliittisen avoimuuden kaavussa ajetaan jotain ihan muuta. Kaava on tuttu viime vuosilta monista yhteyksistä: vasemmalla kädellä viuhdotaan avoimuutta, oikealla kädellä luodaan uusia rajoja. Viherpesuinnon hiipuessa kuluttajat ovat jatkuvasti vaarassa langeta avoimuuspesun lumoihin. On meidän tehtävämme olla tarkkana, ettei näin käy. Onnistuessaan OkFestivalkin on yksi meistä.
Kirjoittaja seuraa festivaalia lehdistön ilmaislipun turvin tällä viikolla.
