Teksti Laura Rantanen

Rantaska kohtaa uskomuksia.

Kaikki järjestyy. Mikä ei tapa, vahvistaa. Lopussa kiitos seisoo. Paistaa se aurinko risukasaankin. Ja toisaalta: Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Itku pitkästä ilosta. Ken kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa. – Ne ovat vain sanontoja. Vai ovatko?

Joskus takaraivoon juurtuneet sananlaskut muuttuvat uskomuksiksi. Olen saanut itseni kiinni niin monista, että hävettää. Olen esimerkiksi pitänyt saksalaisia jotenkin epäilyttävinä tyyppeinä muun muassa sen perusteella, mitä ystäväni kertoi 1990-luvulla tapahtuneiden vaihto-oppilaskokemustensa perusteella (!) – Ja kerran luin lehdestä jutun tosi omituisista saksalaisista seksifestareista, joissa pariskunnat ajoivat autoja mäen laelle, alkoivat rakastella ja kierivät samalla mäkeä alas. Niin ja se tv-ohjelma saksalaisesta pubista, jossa ne huusivat olutviikset naamoissaan pelottavasti ja tanssivat nahkahousuissa toistensa takamuksia läiskien. Eikö se nyt viimeistään todista jotain saksalaisuuden ytimestä? Ihme pervot!

Itsestäni olen ajatellut vaikka mitä nihkeää. Lapsena kuulin esimerkiksi useaan otteeseen, että ”meidän perheen naisilla ei ole lauluääntä. Eikä matikka- eikä kielipäätä”. Teininä kuulin olevani häirikkö. Minusta ei tulisi ikinä mitään. – Kun kuulee toistuvasti itsestään inhottavia asioita, niin jossain vaiheessa alkaa elää niin kuin ne olisivat totta. Onneksi olen saanut jostain päähäni myös positiivisia uskomuksia itsestäni ja maailmasta. Niiden ansiosta näpyttelen nyt tietokoneen näppäimistöä tyytyväisenä lämpöisessä kodissani ja mussutan suklaata.

Suomalainen ruoka on lähes luomua. Ydinvoima on Suomessa täysin turvallista. Kerjäläiset ovat osa mafiaa. Suomenruotsalaisen ovat ”bättre folk” – naurettavia pellejä. Homoseksuaalisuus on luonnotonta. Voita, kananmunia ja sianlihaa voi syödä loputtomasti, se on nyt tutkittu. Yksinhuoltajat ovat köyhiä rassukoita. Vihreät pössyttelevät pilveä. Miehet ovat urakeskeisempiä kuin naiset. Maalaiset ovat juntteja. Naiset eivät ole matemaattisesti lahjakkaita. – Ihmiset eivät yleensä kyseenalaista omia uskomuksiaan vaan pitävät niitä ”totuutena” asiasta.

Aina emme ole uskomuksistamme tietoisia. Ne vaikuttavat elämäämme silti. Kuulin viikonloppuna sisaruksista, jotka olivat molemmat päätyneet naimisiin alkoholistin kanssa. Se oli kummallinen sattuma, sillä molemmat naiset pärjäsivät elämässään hyvin, eikä heillä ollut erityistä vetoa hyysätä kotonaan viinasieppoja. Siskot hakeutuivat toisistaan tietämättä ammattiauttajan pakeille. Arki imi naisista voimat ja he halusivat muutosta. Oli aikamoinen oivallus, kun terapeutti onnistui kaivamaan molempien alitajunnasta esiin saman muiston.

Hetken, jolloin tytöt ihan pieninä seisoivat keskellä olohuoneen lattiaa vakavina äitinsä vieressä. Iskä ei tänäänkään tulisi mukaan. Pettymys kivisti pieniä rintoja. Iskä poti sohvalla krapulaansa kärttyisänä, poissa olevana ja rankkitynnyriltä lemuten. ”Siinä on teille tytöille miehen mallia!” tokaisi äiti painokkaasti ja tytöt painoivat sanat syvälle mieleensä.

Pienillä lapsilla ja alitajunnalla ei ole sarkasmin tajua. Alitajuntamme on kuin huumorintajuton 3-vuotias, joka uskoo kaiken kuulemansa. Jos on koko lapsuutensa saanut kuulla, että ”meidän suvussa ei ole kielipäätä”, niin on enemmän kuin yllätys, jos onnistuu kahmimaan kymppejä ruotsin ja englannin tunneilla. Jos vaatimattomuuttaan korostaakseen vähättelee itseään jatkuvasti muiden kuullen. ”En minä mitään osaa. Olenpa typerä”, niin mieliala ei sanottavasti kohene.

Onneksi sama toimii myös positiiviseen suuntaan. Kun puhuu itsestään ja muista kauniisti, niin mieli valaistuu ihmeellisellä tavalla. Ne tyypit, jotka ovat jossain vaiheessa elämää tukeneet meitä – heidät muistamme aina. (Kiitos äidinkielen opettajani Minna Luikku 1995–1998 ja se ihana yläasteen kuvaamataidon opettaja, jonka nimeä en muista, mutta tuntomerkkinä kerrottakoon, että hänen saksanpaimenkoiraltaan oli joskus murtunut kuono.)

Millaisista uskomuksista on ollut sinulle hyötyä pahan paikan tullen?