Teksti Pertti Laesmaa

Halimista ja naapuripöydän kateutta Birdlandissa.

”Ken olet, neito?!” Henna huikkasi kuuluvasti.

Neidon ilmekään ei värähtänynyt pianon ääressä. Hän antoi yhtyeelle merkin ja ensimmäinen kappale pyörähti käyntiin.

”Neidon nimi on Susanna Hietala ja muut kvartetin jäsenet ovat…” neito sanoi kappaleen jälkeen ja hymyili suuntaamme valloittavasti.

”Aivan uskomaton pokka!”, totesimme Hennan kanssa toisillemme.

Hennan kanssa ollaan tätä yhteistä Birdland-iltaa odotettu malttamattomalla innolla. Iltamia, kuten Henna sanoo.

Hietala lauloi hyvin ja orkka soitti hyvin. Katsahdimme Hennan kanssa toisiimme ja nyökkäilimme. Hennan kanssa on kiva nyökkäillä. Ne nyökkäilyt ovat merkki siitä, että olemme samoissa tunnelmissa. Meillä synkkaa. Ja voi niitä Hennan siristeleviä silmiä hänen nyökkäillessään ja katsoessaan!

Aivan toisenlaista nyökkäilyä oli ympärillämme. Jotenkin oltiin kirkkotunnelmissa alkuillasta. Oltiin kuin jazzklubikuuntelun alkeiskurssilla. Porukka nyökkäili päällään tahdissa keinotekoisen tuntuisesti ja antoi väliaplodeja oppikirjamaisen opitusti.

Hei, ei se noin mene! Jazz on iloinen ja kiva asia.

Tästäkin oltiin Hennan kanssa samaa mieltä. Skoolattiin ja taas nyökkäiltiin.

Röökille!

Benny Golson tuli vastaan foneineen. ”Hello Benny!” Tuossa suhteessa Henna ja Hani muistuttavat toisiaan. Henna kysyi muistaako maestro yhteistä esiintymistä erään tutun muusikon kanssa. Ei muistanut. Laski jopa leikkiä, että eihän hän muista nykyään edes edellisviikon tapahtumia. Symppiksen tuntuinen mies.

Tupakkahuoneessa Henna kysyi, kuulinko kun vieruspöydässä oleva nainen sanoi: ”Jo on paljon naisella kerrottavaa!” ”En. Yhdessähän siinä pälistiin. Eiks musta huomautellu?” ”Ei.”

Jotenkin aika luonnollista. Naiset hyökkäilevät ahnaammin toistensa kimppuun kuin miesten.

Päätettiin, että otetaan mukit matkalla ja näytetään koko porukalle, että osataan tässä esiintyä myös häiritsemättä ja tyylikkäästi. Onhan meillä siihen kapasiteettia vaikka muille jakaa.

Benny Golson ja UMO esiintyivät. UMO on aina luotettava. Golson näytti, että hän on Äijä.

Kun Killer Joe alkoi, vilkaisimme toisiimme, skoolattiin ja nyökkäiltiin. Päätettiin. että tästä lähtien tämä on ”meidän kappale”.

Seuraavalla tupakkatauolla Mika Mylläri avitti meitä Susanna Hietalaan tutustumisessa. Henna esittäytyi ken olet, neidon heittäjäksi ja minä siinä vieressä hyssyttelijäksi.

Kivalta vaikutti Susanna.

Onnittelimme myös Mikaa World Music Chart menestyksestä -Piirpauke: Koli (1) ja Paleface: Helsinki-Shangri La (18).

Henna on huipputyylikästä seuraa. Hänen kanssaan kelpasi surffailla pitkin Birdlandia.

Aistin muiden miesten ihmettelevän kateuden. Naiset fiksumpana sukupuolena saattoivat laskeskella päässään: Tuon täytyy olla Mies.

Ja aivan hirveesti me halittiin. Ei kiihkeän intohimoisesti, vaan ilosta ja riemusta. Ja taas nyökyteltiin. Tehtiin hyvä, omanlaisemme Kahden keikka.

Sirpan kanssa käytiin Birdlandissa viikkoa aikaisemmin kuuntelemassa William Suvannetta ja Joye Morantia. Sirpa on hienoin nainen, jonka tiedän. Joye oli kuin Satchmo. Se oli myös loistava ilta.

Oli se vähän kummallinenkin ilta. Joye tuli kättelemään ja moikkaamaan minua. Kyseli mitä kuuluu. Symppis äijä.

Tainan kanssa ollaan suunniteltu Birdlandiin tuloa yhtä pitkään kuin Iisakin kirkkoa on rakennettu. Jos sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”, pitää paikkansa, olemme käyneet täällä jo ainakin kolmasti.

Vähän aikaa sitten Taina kävi ratsastamassa. Sen jälkeen hän ehdotti minulle, että josko mentäisiinkin laukkaradalle.

Ei saatana! Hommat mutkistuvat pitkittyessään.