Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Pertti Laesmaa
Herbie Hancock toi superprojektinsa Finlandia-taloon.
”Hööbii! Hööbii!” alkoivat huudot Finlandia-talon katsomon etu-oikealla valojen himmentyessä.
Vinnie Colaiuta astui lavalle ja aloitti rummuttamisen. Seuraavaksi mukaan tuli James Genus bassoineen. Sitten kitaristi Lionel Louke. Koskettemien ääreen painui puolestaan Greg Phillinganes.
Kun Herbie Hancock astui lavalle, me katsomossa nousimme seisomaan, taputimme ja vihelsimme villisti. Sankari sai sankarin vastaanoton. Hän otti sen tyynen sympaattisesti vastaan.
Itkinkö? En, mutta huomasin nieleskeleväni varmaan useita minuutteja.
Männä vuosina Hancockin käydessä maassamme television uutislähetyksessä panostettiin täysillä hänen käyntiinsä. Uutisryhmä oli jalkautunut kartsalle ja kysyi ihmisiltä: Mikä on Herbie Hancockin tunnetuin kappale?
Halusivat vastausta Watermelon Man. Monta minuuttia käytettiin kulttuuritarjontaan. Suomalaiset saivat luotettavaa ja tuoretta uutistietoa.
Raportin päätteeksi uutisten lukija totesi maireasti hymyillen, että suomalaiset eivät taida oikein tuntea Herbie Hancockia.
Tiedä nyt sitten häntä. Sain sellaisen vaikutelman, että se urpo kyselijä ei välttämättä olisi tunnistanut sellaisia vastauksia, joissa tarjottiin jotain muuta Hancockin kappaletta. Siitä olin iloinen, että silloinen tyttäreni luokkakaveri heitti lennossa kulttuuritoimituksen haluaman vastauksen.
Kuka muistaa Hancockin mistäkin. Jotkut muistavat hänet Donald Byrdin ajoilta. Jotkut siitä Mongo Santamarian tunnetuksi tekemästä Watermelon Manista.
Minä muistan hänet erityisesti siltä ajalta, jolloin hän soitti Miles Davisin yhtyeessä. Se oli sellainen kvintetti, jota tuskin koskaan tullaan päihittämään.
Huhtikuussa 70-vuotta täyttänyt Hancock on osin juhlavuotensa vuoksi maailmankiertueella.
Toisaalta hän markkinoi The Imagine Projectiaan. Kysymyksessä on ennennäkemätön kansainvälinen levytys- ja filmiprojekti, jossa on mukana musiikin supertähtiä eri puolilta maailmaa. Mukana ovat Dave Matthews, Anoushka Shankar, Jeff Beck, The Chieftains, John Legend, Pink, Chaka Khan, James Morrison ja niin edelleen.
Albumi ja sen teosta tehty elokuva on suunnattu edistämään rauhan ja suvaitsevaisuuden arvoja sekä kunnioittavaa suhtautumista planeettaamme kohtaan.
Konsertissakin hyödynnettiin musiikin universaalia kieltä. Samalla tuotiin esiin rauhan ja globaalin vastuun keskeisiä teemoja.
Myös nykytekniikkaa käytettiin hyväksi. Välillä tuli tosin kuunnellessa epävarma olo. Ei tiennyt mitä salissa tapahtui todellisuudessa livenä ja mikä oli aikaisemmin tuotettua.
Hyvään tunnelmaan kuitenkin päästiin. Ja sitähän me olimme tulleet hakemaan. Laulusolistina toimineella Kristina Trainilla oli hyvä ääni. Aika peto laulamaan oli myös Phillinganes. Bändi oli kovassa iskussa ja hyvätuulinen Herbie söi koko ajan purkkaa.
Kuin monsuunituulten tuomana viestinä jostain kaukaa menneisyydestä kuuluivat myös Watermelon Manin ja ’Round Midnightin soinnut.
Vauhdikkaan kaksi ja puolituntisen konsertin päätyttyä kysyin jazzpianisti Riitta Paakilta, oppiko hän kenties jotain Herbielta.
Näin jälkeen päin ajateltuna se oli tavallisen pöljä kysymys.
