Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Ilmari Majuri
Syksy toi elämään tutut uomat, ja Mörö vasikoi.
Syksy ajaa lehtiä puista. Perunat kasvattavat mukuloihinsa kuorta, tomaatit ja paprikat punertuvat kilpaa. Kypsät omenat tipahtelevat vanhoista sammaleisista puista. Kurkkuja on säilötty etikkaliemiin toista sataa kiloa. Kesä oli oikein hyvä, vettä ja aurinkoa riitti sopivassa suhteessa. Sieniä ja marjojakin kypsyi enemmän kuin aikoihin.
Kesä kasvatti heinänkin: rehusadosta sanotaan tulleen ennätysmäinen. Laitumetkin ovat riittäneet pitkälle syksyyn ja lehmät pysyvät tyytyväisinä, vaikka lehdet kellastuvat jo puissa ja kurkiaurat lentävät laitumien yllä kohti etelää. Vesilinnut kaklattavat ja roiskivat vettä siivillään laskeutuessaan iltahämärissä läheiselle Luukinjärvelle. Levätäkseen hetken ja jatkaakseen taas aamun sarastaessa muuttomatkaansa.
Syksy herättää ristiriitaisia tunteita, siinä on ihmisen mielelle myös raadolliselta tuntuvaa. Kanahaukka istuu aamuisin pihapuussa ja seuraa kanojen ulostuloa. Illalla sen kiljunta täyttää hiljaisuuden. Ymmärtäisi jo luovuttaa, kanat on nyt lukittu sisätiloihin. Yhden kanarouvan ehdin pelastaa ennen sitä viime hetkellä. Oli mentävä väliin porrasharjan kanssa.
Nälkäiset ketut saivat silmäilemään myös Mörö -lehmää entistä tarkkaavaisemmin. Tarkastamaan astumisajankohdan allakastakin useampaan kertaan. Lopulta päätiin aikaistaa karjan kotiintuloa parilla viikolla, silti Mörö ehti valmistua ennen sitä.
Puhelin soi illalla: Mörö oli poikinut laitumelle. Onneksi elämä on opettanut metsästämään lyhyellä varoitusajalla peräkoukullisia autoja ja kuljetuskoppeja. Ennen puoltayötä oltiin perillä. Uusin tulokas oli jo nuoltu kuivaksi ja käynyt utareellakin. Riemulla ei ollut rajoja, lempilehmä teki vihdoinkin sen, jo pitkään odottamani lehmävasikan. Ruskeaturpainen pilkkuposki nostettiin hanttimiehen jalkojen väliin ja ristittiin kotimatkan aikana Onnenkukaksi.
Elämä sai tutut uomansa. Kylmänkoleat yöt saavat virittämään tulet hellaan aamulla ensimmäiseksi. Sitten kävelen pihan poikki navetalle. Painan pääni Mörön kylkeen ja alan suihkia vahvoin ottein jakkaralla istuen kymmenen litraa ”lehmänantia” ämpäriin.
