Henkilökohtaista

Kaikuja Kööpenhaminasta

Lukuaika: 2 minuuttia

Kaikuja Kööpenhaminasta

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Disco Deleuze & Louis Althustler

Tanskassa militantit musiikin alakulttuurit sekoittuvat klubimeininkiin.

Aristopunkin metrobileet [Youtube]:

Elinvoimaisen vallankumouksellisen liikehdinnän yksi tunnusmerkki on vahva musiikillinen tuotanto. Kun Kööpenhaminassa omaehtoisena toimintakeskuksena 25 vuotta toiminut Ungdomshuset häädettiin maaliskuussa 2007, niin vastarinnan liekit eivät leiskuneet ainoastaan palavissa poliisiautoissa. Kaduilla oli jo pari kuukautta aikaisemmin alkanut kiertää poltetuilla levyillä kapinamusiikkia. Punkista ja raa’asta elektronisesta breakcoresta aina räppiin ja folkiin, kaikilla biiseillä vannottiin peräänantamattoman taistelun nimiin ja kirottiin poliitikot ja poliisiväkivalta alimpaan helvettiin. Samaan aikaan biletettiin katukivet kourassa kaduilla ja tyhjissä taloissa. Piraattibileet toivat yhteen eri alakulttuureja taistelemaan saman lipun alle ja syvensivät militantin poliittisen skenen suhdetta musiikin radikaaleihin.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Kaksi vuotta myöhemmin poliittissävyiset katubileet tuntuvat vakiintuneen useassa Köpiksen skenessä. Toukokuussa järjestettyjen, Helsingin Flow-festareihin verrattavissa olevien Distortion-festareiden ohjelmaan kuului useita, joskin aika sovittelevia, katupirskeitä. Yksistä vastasi Aristopunk-nimellä kulkeva bilenikkareiden kollektiivi, joka oli jo aikaisemmin talvella järjestänyt metrovaltauksen. Tällöin 300 opiskelijaa pääsi pomppimaan aurinkolasit päässä ja bisset kourassa julkiseen liikenteeseen – ilman lupia tietty.

Paria viikkoa ennen Distortionia kaupungin militantit olivat teettäneet otsikkoja villeillä juhlilla suoraan kaupungin keskustassa. Kaupunkipoliittisten festareiden päätösbileet johtivat hienostokadun liikkeiden täystuhoon. Kekseliäisyys ei rajoittunut ainoastaan musiikkiin. Paikalliset bommarit olivat tuoneet paikalle tikkaita, joiden avulla päästiin koristelemaan katu töhryillä aina kolmen kerroksen korkeuteen asti.

Musiikin suhteen seuraamisen arvoinen murupolku löytyy Død-nimisen dj-kollektiivin ulosannista. Død on ainakin sitten vuoden 2007 päästänyt laadukkaita mixtapeja, joille he ovat koonneet Köpiksen kovimpia elektronisia artisteja. Valikoimasta löytyy – skenelle tyypillisellä ennakkoluulottomuudella – mainstream klubeille kelpaavaa hipstermatskua sekä täysin posketonta häröilyä. Jälkimmäistä edustaa hyvin breakcorea ja bhangraa julkaiseva levy-yhtiö Syg Nok, jonka kuuluisin signaus lienee Suomessakin joillekin tuttu intialaistaustainen Kid Kishore.

Kid Kishore – Bhangra n’Bass (Ska vi slås?) [Youtube]

Kesympää settiä Dødin sekalevyillä edustavat Copyfokkingin ja Ladyboxin kaltaiset klubinimet. Näiden Myspace-sivujen kaveriluetteloita selailemalla voi syventyä Köpiksen klubitarjonnan ehdottomaan parhaimmistoon. Mainittavan arvoisia nimiä (joiden poliittisista kannoista allekirjoittaneet eivät mene takuuseen) ovat bloghouse-piireissä kunniaa niittäneet Fagget Fairys, Ung Flugt ja Kasper Bjørke.

Kenties freeseintä tässä toiminnassa on poliittisen antagonismin laaja-alaisuus. Tietenkin osa toiminnasta on täysin kesyä, mutta uskallamme silti väittää, että siihen sisältyy jonkin näköinen pääoman kaupunkitilaa rajoittavien kontrollien ylittäiminen. Tai vähintäänkin kokemus siitä. Näin kumouksellisilla liikkeillä on vahvat voimauttavat puolensa, jotka eivät rajoitu parin kapean genren diggareihin. Sen sijaan, että vallankumouksellinen toiminta olisi muusta yhteiskunnasta eristäytymistä, omaan moraaliseen ylivertaisuuteensa vetäytymistä, niin se on kaikkialle yhteiskuntaan levittäytymistä.

Kuumaa antia Dødin levyiltä:

Copyfokking – Under Min Knippel

Firehouse – Du får ik Punani feat. Lady Smita (Copyfokking & Ladybox Remix)

Kid Kishore – Bhangra n’Bass (Ska vi slåss?)

Død – Hai!

Pari muuta helmeä:

Fagget Fairys – Feed the Horse

Kasper Bjørke – Back & Spine (Fidel Astro Remix)

Lisää materiaalia löytyy Multitunesista täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

  • 14.8.2009