Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Emmi Kantti
Kirjoittaja vaihtoi identiteettityöstä paskaduuniin, eikä kadu.
Tuttavapiirini työtätekevät voi karkeasti jakaa kahtia: niihin jotka käyvät töissä ja niihin jotka tekevät uraa.
Työssä käymisellä tarkoitan, että vietetään iso osa valveillaoloaikaa puuhissa joista maksetaan jonkinlaista rahallista korvausta, mutta joiden tekeminen on selkeästi erotettavissa omasta identiteetistä ja elämästä. Työtä tienestin vuoksi tehdään esimerkiksi kaupan kassalla, siivoojina, toimistoapulaisina tai puhelinmyyjinä. Kun taas työskennellään myös omia kykyjen käyttämiseksi, näyttämiseksi ja kehittämiseksi, on kyse uran luomisesta. Lasken jälkimmäiseen kastiin lasken esimerkiksi toimittajat, tutkijat, järjestötyöntekijät sekä omaa bisnestään pyörittävät.
Toisaalta näiden ihmisten kohdalla ”ura” on sanana ehkä liian 1900-lukulainen termi kuvaamaan heidän työskentelyään. Nykyisin kai puhutaan uran sijasta portfoliosta. Uran tavoin portfoliokin ymmärretään joksikin henkilökohtaiseksi ja kehittyväksi, mutta siihen ei liity vanhentunutta ajatusta siitä, että kehityksen suunta olisi jollain selkeä ja suoraviivainen. Yhtä kaikki, kutsuttiinpa tätä työnteon muotoa sitten uran luomiseksi tai portfolion kokoamiseksi, kyse on muustakin kuin leivän tienaamisesta. Tekijät keräävät hommassaan työkokemusta, kehittävät omaa osaamistaan ja ammattitaitoaan sekä kasvattavat sosiaalista ja kulttuurista pääomaansa.
Yksinkertaisinta on tietysti sanoa, että uraa tehdään aloilla joille on hakeuduttu ja kouluttauduttu, kun taas työtä ovat ne, joita nuoret koulutetut kaupunkilaiset nimittävät ”paskaduuneiksi”. Koulutuksen kesto tai ammattinimike ei kuitenkaan ratkaise kaikkea, vaan keskeinen ero uran ja työnteon välllä on tekijän asenne.
Väittäisin, että esimerkiksi IT-alalla tai opettajana on mahdollisia työskennellä sekä työ- että ura-asenteella. Ero tulee esille vaikkapa siinä, että työtä tekevät eivät mainitse ammattiaan ensimmäisten seikkojen joukossa esittäytyessään ja he voivat vetää selkeän rajan työn ja vapaa-ajan välille. Portfolio-duunia taas on vaikea erottaa omaksi, muusta elämästä irralliseksi sektoriksi, vaan esimerkiksi työn ja vapaa-ajan sosiaaliset verkostot lomittuvat sujuvasti keskenään.
Itse kuuluin pitkään portfolioporukkaan,. Nykyisin teen työtä. Käytän kahdeksan tuntia päivässä puuhaan, joka ei kehitä minua millään tapaa eikä näytä edes erityisen vakuuttavalta CV:ssä. Homma on hyvin vähäisessä määrin riippuvainen henkilökohtaisesta suorituksestani, eli jos lopettaisin hommassa, kuka tahansa muu saisi aikaa pitkälti saman tuloksen. Lisäksi työni tulos on minulle jokseenkin yhdentekevä. Olen yliopistolla ottanut vastaan lyhyen oppimäärän Marxia ja nyt taidan ymmärtää mitä hän tarkoitti puhuessaan vieraantumisesta.
Kuitenkin työssä on positiiviset puolensa. Kun puhelin piippaa tekstiviestiä, ei tarvitse pelästyä sen muistuttavan unohtuneesta deadlinesta tai ylimääräisestä palaverista. Kannettavasta tietokoneestakin on tullut pelkkä ajanviettoväline, ei enää kaikkialle seuraava kotikonttori. Kirjahyllyssäni on taas tilaa oikeille kirjoille, kun olen voinut kantaa paperinkeräykseen mapeittan paperia, jota olin säilyttänyt ”mahdollisesti joskus tarpeellisena”.
Aika, jonka vietän työpaikan ulkopuolella on oikeasti omaa ja vapaata. Tietysti oman ajan merkitys ja tarve on myös kasvanut, kun itseilmaisu ja identiteettityö on hoidettava kokonaan iltaisin ja viikonloppuisin.
Ei ole absurdi ajatus että kiinnostus vieraantunutta paskaduunia kohtaan olisi myös kasvussa. Ovathan asennetutkimukset jo jonkin aikaa kertoneet, että ihmisten arvostuksissa oman hyvinvoinnin, vapaa-ajan ja ihmissuhteiden merkitys on kasvussa. Ainakin tällä hetkellä vapaa ja vähemmän stressaava elämäntyyli käy paremmin yksiin tylsän tienestityön kuin portfolion kokoamisen kanssa.
Äskettäin katselin vierestä kuinka luovalla alalla työskentelevä tuttavani poti flunssaa kotona työsuhde-Macinsa äärellä. Ajattelin kiitollisena, että olen kenties joutunut ostamaan oman tietokoneeni itse, mutta ei ole vaaraa, että sairaspäivinä joutuisin käyttämään sitä muuhun kuin DVD-elokuvien katseluun.
