Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Emmi Kantti
Leipä on tiukassa, kapea ja ohuina siivuina.
Olen oppinut tunnistamaan sen hiukan anteeksipyytelevän, väkinäisellä reippaudella kiusaantuneisuutta piilottelevan äänensävyn ja arvaan jo tervehdyksestä, mitä soittaja tulee sanomaan: että valinta oli vaikea, sillä hakijoita oli paljon ja kaikki haastateltavat hyviä. Valinta ei tällä kertaa kohdistunut minuun, mutta he toki ilmoittavat, jos vastaavanlaisia tehtäviä avautuu lähiaikoina ja niin edelleen.
Hyppääminen duunista toiseen ei tälläkään kertaa käy katkotta. Kakkossijalle jääminen työhaastattelussa harmittaa ja työvoimatoimiston apea tunnelma vetää mielen entistä matalammaksi. Joudun odottamaan vuoroani tunnin ja siinä ajassa ehdin sulkeutua kahdesti naistenvessaan itkemään itsesääliäni.
Virkailija ei onneksi kiinnitä punaisiin silmiini huomiota, vaan kysyy olenko jo käynyt työttömien työnhakijoiden infotilaisuudessa. Kerron etten ole ja kysyn, onko sellaiseen osallistuminen välttämätöntä. Virkailijan mukaan on, ainakin mikäli aion hakea työttömyyspäivärahaa, ja infossa kuulisin hyödyllistä tietoa työttömyysturvasta. Vastaan – ehkä turhankin piikikkäästi – että olen suorittanut maisterin tutkinnon sosiaalitieteistä, joten minun pitäisi olla kohtuullisen hyvin perillä myös suomalaisesta sosiaalipolitiikasta työttömyysturva mukaan lukien.
Ei auta, infoon on mentävä. Virkailija muistuttaa, että siellä saisin myös ohjeita ja valmiuksia työnhakuun. Saan vaivoin hillittyä haluni huomauttaa, että alan olla työnhaussa kohtuullisen harjaantunut oltuani kolmen vuoden aikana kuuden eri työnantajan palveluksessa, kirjoitettuani syksyn mittaan toistakymmentä työhakemusta ja käytyäni kuukauden sisällä neljässä työhaastattelussa. Nyökkään ja otan vastaan lapun, jolle on merkitty työnhakuinfon ajankohta.
Myöhemmin samana iltapäivänä törmään yliopiston kuppilassa ystävääni, joka suorittaa parhaillaan toista tutkintoaan. Ei kovinkaan yllättävää, että keskustelumme kääntyy akateemisten työllistymisnäkymiin.
Ystäväni kertoo olleensa koulutustaan vastaavassa työssä valtion omistamassa museossa ja viihtyneensä hyvin, joskin palkka oli vaatimaton. Vajaa 1500 euroa kuukaudessa on ystäväni mielestä niukka tienesti alalle koulutetulle ja pian perheellistyvälle työntekijälle. Ystäväni mainittua palkkauksesta vanhemmalle kollegalle tämä oli lohdutellut toteamalla valtion leivän olevan ”kapea mutta pitkä”.
Jäi hiukan hämäräksi mitä vanhempi kollega tällä mahtoi tarkoittaa. Ystäväni pesti museossa oli kahden kuukauden mittainen.
