Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Anna Kettu
Tuunaamisbuumi tuotteisti luovuuden.
Muutama vuosi sitten ”tuunauksesta” tuli ehkä käytetyin uus(suomen)kielinen sana – kyseisellä kielellähän esimerkiksi kaikki käytetty on ”vintagea”, sillä ”kirpputorista” puhuminen viittaa niin ikävästi lamaan, köyhyyteen ja kurjuuteen – ja jokainen itseään kunnioittava lehti julkaisi vähintään yhden jutun siitä, miten tuunaat milloin mitäkin.
Vaikka ilmiö lähtikin ihmisten halusta toteuttaa itseään ja tehdä yksilöllisiä juttuja, se pelkistyi nopeasti perinteistä askartelua rajoitetummaksi. Nykyään kirja- ja krääsäkauppojen askarteluosastoilta on vaikea löytää tuotteita, joille ei olisi valmiiksi määriteltyä, yhtä ainoaa käyttötarkoitusta, ja valmiita ohjeita. ”Tuunaa kännykkäsi näillä tarroilla!” ”Askartele yksilöllinen koru! Pakkauksessa tarvikkeet ja ohjeet yhteen kaulakoruun ja yhteen rannekoruun” ja niin edelleen.
Kapitalismissa on toki ymmärrettävää, että muoti-ilmiöt pyritään aina tuotteistamaan ja myymään, mutta luovuuden kohdalla se on melko konstikasta. Ehkä luovuuden tuotteistamisen takana onkin sama motiivi kuin yleensäkin ala- ja vastakulttuurien valtavirtaistamisessa: kapinan tukahduttaminen. Luovuudella on anarkistista potentiaalia, sillä todellinen luovuus edellyttää kykyä kyseenalaistaa valmiita ratkaisuja. Vesitetty ja salonkikelpoinen mukaluovuus on vallitsevan järjestelmän – oli se sitten mikä tahansa – kannalta aina parempaa kuin todellinen irtautuminen totutusta, helposta ja ”yhteisesti sovitusta”.
Olipa kyse sitten ulkonäöstä, käyttäytymisnormeista, seksistä tai laeista, vain vallitsevan kyseenalaistaminen voi tehdä tietä vallankumoukselle.
