Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Emmi Kantti
Taiteilijan joutilaisuus hämmentää konttorin väkeä.
Niin kutsutun ”uuden työn” yhteydessä puhutaan usein sen ajallisesta joustavuudesta sekä irtautumisesta tietystä työpaikasta. Tällä kai tarkoitetaan, että työn ja vapaa-ajan välinen raja hämärtyy, mahdollisuus etätyöhön yleistyy ja koko työuraa tehdään yhä harvemmin saman liukuhihnan äärellä.
Kokemukseni mukaan tämä ajaton ja rajaton ”uusi” työ on kuitenkin samanlainen myytti kuin paperiton toimisto. Tehdashallin ovat ainoastaan korvannut lasista ja teräksestä tehty konttorikompleksi ja liukuhihnan näyttöpääte ja ergonomisesti säädettävä työtuoli. Ja mitä uuden työn paljon puhuttuun luovuuteen tulee, se tarkoittanee ensisijaisesti sopeutumiskykyä. Mihinkään uuteen tai kokeilevaan ei valkokaulustyöläisten valtaosalla ole mitään saumaa ja sosiaalinen liikkumatilan avokonttorissa voi kapeutensa puolesta rinnastaa 1800-luvun hiilikaivosten käytäviin.
Kiasmassa on tällä hetkellä esillä taiteilija Pilvi Takalan teos ”The Trainee”, joka kuvaa hupaisalla tavalla toimistorakennusten tietotyömaiden sääntöjä ja sosiaalisia ympäristöjä. Taiteilija työskenteli kansainvälisen rahoitus- ja konsultointiyrityksen Suomen konttorissa Johanna Takala -nimisenä markkinointiharjoittelijana, jonka kerrottiin tekevän gradua ”globaalin brändin lokaalista toteutuksesta”. Taiteilija, jonka oikea identiteetti oli ainoastaan yhteyshenkilön ja yritysjohdon tiedossa, testasi toimistoympäristön sosiaalisia sääntöjä epäkonventionaalisella käytöksellä: istui työpöydän tai ikkunan ääressä tai vietti koko päivän hississä – ja mikä olennaista – ei piilotellut tekemättömyyttään facebookkaamisella, nettisurffauksella tai muulla näennäispuuhastelulla. Samalla hän taltioi millaisia reaktioita tällainen toiminta sai aikaan työyhteisössä. ”Harjoittelijan” esimiehelle lähetetyistä sähköpostiviesteistä välittyy kummastusta, huolestusta, jopa ahdistusta ja pelkoa.
Koska itse kuulun tällä hetkellä jonkinlaiseen toimistoprekariaattiin, ihastuin kovasti Takalan tapaan nostaa esiin tutun ympäristön näkymättömiä käytöskoodeja. Mikä tahansa puuhailu ja brändi-bullshit menee läpi, mutta pysähtyminen ja hiljaisuus lähenee pahemman luokan häirintää. On kuitenkin selvää, että rajoja testaamaan tarvitaan taiteilija tai joku muu ulkopuolinen, sillä kaltaiseni joustavat ja sopeutuvaiset tietotyöläiset eivät moiseen koskaan ryhtyisi. Tämän sortin luovaan työhön (lue: konttorirotiksi) kun valikoituu ensisijaisesti tyhjänpuhumisen ja puuhailun taitajia, jotka viimeiseen asti haluavat välttää hankaluuksia ja laumasta erottautumista.
The Trainee on nähtävissä Helsinki-Vantaan lentokentällä lähtöportin 33 luona 31.10. asti.
