Kun kesän alussa tapahtuneiden Oulun puukotusten motiivit paljastuivat rasistisiksi, alkoi presidenttiä myöten julkinen keskustelu maamme tilasta. Sinänsä hyvä, että keskustelua on, mutta monista kommenteista paistoi joko tietämättömyys tai puhdas haluttomuus puhua maamme historiasta.

Ylen jutussa presidentti Stubb pohtii, että ”täytyy päästä takaisin raiteilleen siihen Suomeen, joka meillä joskus on ollut.”

Mietin koko kesän, mikä on tämä Suomi, josta Stubb puhuu.

Stubb jatkaa jutussa: ”Tuntuu jollain tavalla niin väärältä, monella tapaa turhalta, että miten tällaista tapahtuu suomalaisessa yhteiskunnassa, joka on aina ollut niin turvallinen yhteiskunta”.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Kyllä, tällaiset tapahtumat ovat niin vääriä ja turhia.

Mutta. Ei tarvitse edetä kovin pitkälle historiassa todetakseen, että Suomi ei ole ollut mitenkään erityisen turvallinen yhteiskunta varsinkaan vähemmistöille. Maamme itsenäistyttyä ilmapiiri oli varsin kova vähemmistöjä kohtaan, kun tavoitteena oli luoda terve, vahva ja valkoinen kansa, joka pärjää Neuvostoliiton vieressä. 

VIIME VUOSISADALLA OLIKIN varsin laajasti hyväksyttyä ajatella, että Suomen kansaa uhkasi jatkuva taantuminen eli degeneroituminen, olihan meidät rotuopillisissa luokituksissa määritelty häpeällisesti mongolien joukkoon. Siksi heikompi ja huonompi ”aines” oli syytä karsia pois. Suomessakin otettiin käyttöön lähes tulkoon koko eugeeninen eli rotuhygieeninen proseduuri: eristäminen, avioliittokiellot ja sterilisaatiot. Vuonna 1935 eduskunnassa hyväksyttiin esimerkiksi kuuroja, kehitysvammaisia ja epileptikoita koskeva pakkosterilisaatiolaki.

Samaan aikaan toivotun aineksen eli perimältään ja sosiaaliselta asemaltaan paremmaksi katsottujen yksilöiden lisääntymistä tuettiin muun muassa ”äidinpalkkioin” ja verohuojennuksin. Kauneuskilpailutkin olivat yksi positiivisen eugeniikan keino: kauniita, terveitä naisia esittelemällä Suomi viestitti maailmalle, että suomalaisetkin ovat kunnon rotua – eivätkä mitään alemman kastin mongoleja.

VÄITÄN, ETTEMME OLE KOSKAAN pystyneet kunnolla käsittelemään maamme eugeenista historiaa. Tämä näkyy paitsi suomalaiseen yhteiskuntaan pesiytyneessä rasismissa, mutta myös siinä, ettemme ymmärrä muidenkaan syrjintämekanismien historiaa ja toimintaa.

Yksi keskeinen ongelma, ettemme hahmota, kuinka moninaisiin ryhmiin maassamme on kohdistettu eugeenisia toimenpiteitä. Avioliittokielto koski etenkin kehitysvammaisia sekä syntymäkuuroja. Pakkosterilointeja on tehty näiden ihmisryhmien lisäksi mielisairaille, rikollisille, romaneille, itsellisille eli siis moraalittomille äideille ja jopa koulukotikasvateille. Valtaosa steriloiduista oli naisia ja köyhiä. Saamelaisia lapsia eristettiin kodeistaan ja pyrittiin suomalaistamaan.

Vaikka pakkosterilointiohjelma lakkautettiin vuonna 1970, vaikuttaa eugeeninen ajattelu yhä tänäkin päivänä muun muassa translain uudistamiseen saakka jatkuneena vaatimuksena transihmisten sterilisoinnista sukupuolen juridisen vahvistamisen edellytyksenä.

TÄMÄN HETKEN RASISTINEN liikehdintä ja äärioikeiston nousu ei ole mitenkään irrallista 1900-luvun alussa maahamme pesiytyneestä ajattelusta. ”Suomi suomalaisille” -huutelu sisältää yhtälailla kuvitteellisen käsityksen oikeanlaisesta suomalaisuudesta. Nykyisessä maahanmuuttoa vastustavassa ideologiassa on samalla tavalla kyse rotuhygieenisestä ajattelusta, vahvan ja ”yhtenäisen” kansakunnan suojelemisesta kuin sata vuotta sitten.

Olisi syytä muistaa, että historian valossa tämä ajattelu ei rajoitu laisinkaan etnisiin vähemmistöihin, vaan leviää ”kansakunnan ainekseen” laajemminkin. Linssin alla on koko ihmisyys – se kenet voidaan katsoa edustavan ihmistä, ja kuka saa itselleen siihen liitettävät oikeudet.

• 18.9.2024
• Kirjoittanut voima
• Kuvat Elisa Kaartinen