En muista paljoa siitä, kun lapseni oli kahdeksan kuukauden ikäinen. Muistan kuinka kesä tuntui vapauttavalta pitkän talven jälkeen, ehkä pisimmän jonka olin siihen mennessä kokenut. Muistan kuinka helppoa oli laskea lapsi nurmikolle, ilman että jatkuvasti täytyi kaivaa sen naamaa lumihangesta, antaa lapsen tutkia multaa, hiekkaa, kunhan muisti suojata sen vaalean pään auringolta. Muistan vauhdikkaasti kalliolla konttaavan lapsen Suomenlinnassa, miten yllä liitäviä lokkeja osoiteltiin riemuissaan ja kuinka joka jumalan paikassa piti olla vaippoja mukana. Juuri muuta en muista, koska väsytti niin paljon.
Voin uskoa, että väsyneitä olivat myös eilen Jyväskylässä kiinniotetun lapsen vanhemmat, mutta vain aivan eri mittapuulla kuin itse olin. Minua ei missään vaiheessa uhannut karkotus maasta, ei pelko siitä, että ruohoa kaksin käsin suuhun kauhova lapseni saisi pian väistellä pommeja. Eilen Jyväskylässä kiinniotettu perhe palautetaan Afganistaniin. Kahdeksan kuukauden ikäinen vauva ja tämän vanhemmat halutaan viedä maahan, jossa lapsi ei ole koskaan käynyt ja josta vanhemmat sanovat, että tulevat tapetuiksi jos joutuvat palaamaan sinne.

Ulkoasiainministeriön elokuussa päivätty matkustustiedote kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Afganistaniin maan heikon turvallisuustilanteen vuoksi. “Afganistan on konfliktimaa, jossa väkivallan uhka on erittäin korkea. Varsinkin alueilla, joissa on kapinallistoimintaa, on aseellisten hyökkäyksien ja räjähteiden uhka. Nämä uhat koskevat myös pääkaupunki Kabulia”, todetaan tiedotteessa.

Ulkoasiainministeriön teksti on tarkoitettu minulle ja valkoiselle lapselleni. Afganistanilaiset vanhemmat omaavaa, Suomessa syntynyttä lasta ei Suomi silti halua suojella ‘korkealta väkivallan uhalta’ ja ‘aseellisilta hyökkäyksiltä’.

Suomi on ratifioinut YK:n yleissopimuksen lasten oikeuksista. Vauvojen ja lasten lähettäminen sotatilan keskelle rikkoo sopimuksessa useita artikloja. “Sopimusvaltiot ryhtyvät kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisten siviiliväestön suojelua koskevien velvoitteidensa mukaisesti kaikkiin mahdollisiin toimiin suojellakseen ja hoitaakseen lapsia, joihin aseellinen selkkaus vaikuttaa”, todetaan esimerkiksi 38. artiklassa.
Julkisessa keskustelussa eilen kiinniotettu vauva on kuitenkin häivytetty nopeasti otsikoista. Se, että Suomi kiinniottaa ja lähettää sotatilassa olevaan maahan Suomessa syntyneen vauvan, ei ole mairitteleva otsikko. Silti etenkin medialla on velvollisuus pitää esillä oikeita kysymyksiä. Nyt keskustelun keskiöön ovat nousseet palautusta vastustaneet mielenosoittajat, poliisi, pippurikaasu, ‘mellakointi’ ja poliisin oikeudet ja velvollisuudet.

Poliisin voimankäyttöä on aiheellisesti arvosteltu. Keskusteluun on kuitenkin nostettu vääntö siitä, pitääkö poliisin aina toteuttaa saamansa käskyt, vaikka ne olisivat epäeettisiä (vauvan kiinniottaminen) tai rikkoisivat kansainvälisiä sopimuksia (lasten oikeuksien sopimus). Mielenosoittajia on arvosteltu siitä, että protestin kohde on väärä. Jokainen turvapaikkakeskustelua seurannut tietää, etteivät poliisit tee päätöksiä karkotuksista ja turvapaikkapolitiikkaan voidaan todella vaikuttaa vain korkeammilla tasoilla. Rauhalliset keskustelut MIgrin kanssa tai yritykset vaikuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan eivät kuitenkaan pelasta sitä nimenomaista perhettä, joka nyt on otettu kiinni. On selvää, että Suomen epäinhimillinen maahanmuuttopolitiikka kaipaa uudistamista kovalla kädellä, mutta kunnes tämä työ on tehty, eivät yksilöt voi muuta kuin yrittää estää epäoikeudenmukaisten tuomioiden täyttöönpanon.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

On vaikea ymmärtää, miten kukaan voisi puolustaa vauvan lähettämistä sotatilassa olevaan maahan muista kuin rasistisista motiiveista. Suomen laki ja sen orjallinen noudattaminen eivät voi olla kenenkään sivistyneen ihmisen mielestä tärkeämpiä, kuin lapsen oikeus turvalliseen elämään. Migrin täytyy muuttaa käytäntöjään. Jokaisen poliisin moraalinen velvollisuus on kieltäytyä lähettämästä vauvoja vaarallisiin olosuhteisiin. Niin kauan kuin nämä tahot eivät tee moraalista osaansa, ei meillä muilla ole muuta eettisesti kestävää vaihtoehtoa kuin yrittää kaikin keinoin estää nämä palautukset.

Jos poliisi ampuisi vauvan Jyväskylässä, nousisi siitä valtava haloo. Kun poliisi toimii ‘vain välikätenä’ ja lähettää lapsen sotatilassa olevaan maahan, häivytetään Suomen vastuu vauvan kohtalosta.

Tällä hetkellä säilöönottokeskuksessa on kaltereiden takana kahdeksan kuukauden ikäinen vauva. Tämä vauva ei ole koskaan käynyt maassa, jonne hänet halutaan vanhempineen ‘palauttaa’. Satavuotias Suomi kääntää katseensa pois afganistanilaisen lapsen oikeuksista, vangitsee tämän ja lähettää maahan, joka ei sen omankaan arvion mukaan ole turvallinen. Meidän ei pidä suostua hävittämään keskustelusta yksilöitä, ei hairahtua metakeskusteluun poliisin moraalisista oikeuksista ja velvollisuuksista, ei niellä mellakkaretoriikkaa. Meidän pitää kaiken informaation keskeltä kaivaa esiin se, että Suomi on lähettämässä vauvan sodan keskelle. Tämä on pakko estää.

• 5.9.2017
• Kirjoittanut Suvi Auvinen