Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Anu Brask
Kun rakastuneen kesäkilot tursuavat paidan alta, mielitietylle pitää syöttää kaalia.
Vaiva
Tapasin keväällä elämäni naisen ja olen aivan rakastunut. Olemme nauttineet kesästä, toisistamme sekä hyvästä ruoasta ja juomista. Nyt rakkaus- ja kesäkilot alkavat tursuta paidan alta. Miten pääsen rasvasta eroon?
– Kesämies
Diagnoosi
Syöminen on iloni, siitä kertoo kiloni. Tätä mottoa olen ruokatohtorina onnistuneesti toteuttanut jo vuosia. Keräsin tällä kertaa kysymyksen äärelle apujoukoiksi ryhmän kyökkipsykologeja. Ongelma on selvästikin kiinnostava, ja monia näkökulmia nostettiin esiin.
Jätä se!
Joukon kyyninen siipi lähti ratkomaan tilannetta järkiperustein: kyseessä ei liene sittenkään tosilempi, sillä ”rakkaus laihduttaa”. Fysiikkaa vaativien lemmentekojen kaloreita polttava vaikutus ja rakkauden tuoma tyhjäpäisyyden tila (unohtaa syödä), tekevät sen, että todellisuudessa toisesta täysin hullaantunut yksilö ennemminkin pudottaa, kuin kasvattaa painoindeksiään. Väitettiin.
Luulot pois!
Kun vyön reiät löytävät uudet paikkansa alkuhuuman ja kesärentoilun jälkeen, voit altistaa itsesi ensimmäiselle kunnon kiirastulelle. Jos rohkeus voittaa keskivartaloahdistuksen, ehdota mielitietyllesi yhteistä dieettiä. Se on kuule kovaa kyytiä, kun otetaan ruokakiukulla luulot pois hyvin alkaneelta suhteelta. Rakkaus koetukselle siis hetimiten.
Pätevät leveysasteperustelut ja keväinen ryhtiliike.
Läski lämmittää pakkasella, ja kesää kohti pääsee helposti rantakuntoon.
Rakkausläskit vastaan surukilot.
No, mieti sitä.
Aina voi googlettaa.
”Rasva kehosta luonnonkeinoin: syö manteleita, kaalia, palkokasveja, vihreitä lehtivihanneksia, oliiviöljyä, marjoja…”
Chili kiihdyttää aineenvaihduntaa, kasvikset ovat kevyitä ja geeniperimä vaikuttaa siihen mihin rasva kertyy. Liikuntaa täyttyy harrastaa. Näinhän se on.
Oli miten oli, ruokatohtorin ohje on, että pidä nyt hyvä mies sitä liekkiä yllä! Kas näin varmistat sen, että voit säännölllisesti harjoittaa (ja vieläpä mieluisassa seurassa) sitä maailman hauskinta hyötyliikuntaa. Joten, onnellista rakkautta ja hyvää ruokahalua!
Resepti
KAIKKEEN SOPIVA TOSI HYVÄ, MUTTA SILTI IHANAN KEVYT KAALISALAATTI
Kahdelle toisistaan välittävälle
300 g keräkaalia (noin ½ litraa suikaloituna)
1 tl suolaa
ripaus sokeria
1 dl (beluga)linssejä
7 dl vettä linssien keittämiseen
Kastike:
1 dl kuivalla pannulla paahdettuja manteleita
1 dl (tuorepuristettua) omenamehua
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl silputtua persiljaa
pieni valkosipulinkynsi
tuoretta chiliä maun mukaan
mustapippuria (aina) myllystä
1. Ripottele suikaloidun kaalin päälle suolaa ja sokeria. Puristele kaalia käsin oikein tunteella, niin että lähes vaivaat siitä mehut pihalle.
2. Kun kaali mehustuu, huutele linssit ja keitä noin 20 minuuttia. Varo mössöä, tavoittele kypsää linssiä pienellä purutuntumalla.
3. Paahda mantelit, silppua persilja ja ja täräytä aineksista kastike sauvasoittimella tai vastaavalla tasaiseksi soosiksi.
4. Yhdistä mehustunut kaali, kypsät linssit ja soosi, ja anna maustua viileässä vähintään parikymmentä minuuttia.
5. Lisää salaattiin rakkaasi lempivihanneksia mielin määrin. Mieluiselle mieluista. Mikään ei myöskään estä tarjoilemasta salaattia lämpimien lisukkeena.