Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Pertti Laesmaa
Uskomattoman hieno klubi-ilta.
”Mitä! Yli tunnin kuluttuako tämä vasta alkaa?” ”Joo, mutta mene sisään vaan, ettei tarvitse ulkona värjötellä”, vastasi Hirvonen Kokon ulko-ovella.
Bändillä oli soundcheck menossa. Susanna Hietala moikkasi kädellään kesken soiton. Häneltä irtoaa nuo tarvittavat viittilöinnit soiton lomassa.
Otin paikan raastuvanoikeuden penkiltä, kuten Fisu sitä sanoo. Hyvä mesta. Olen sijoittunut ennenkin siihen.
”Oliks hyvä piano?”, kysyin ohi purjehtivalta Susannalta. Oli ollu.
Susanna tuli viereeni sittaamaan. Iskettiin tarinaa. Kysyin häneltä, oliko huomannut, että markkinoimme ja mainostimme tätä tilaisuutta Hellinin kanssa viikonvaihteessa. Hellin sen aloitti.
”Muista kiittää Helliniä!”, sanoin lopuksi isällisesti. ”Joo, joo.”
Pian tuli Hellinkin. Ja kohta Minna. Vautsi! ”Tulin, kun lupasin”, sanoi Minna. En tiedä kelle oli luvannut. Ei minulle ainakaan.
Ennen esityksen alkua kävin hakemassa Fisua ulos snagalle ja jätin ladyt turisemaan keskenään. Fisulla oli paljon ankeempi paikka kuin minulla.
Sisälle palattuani hogasin Annikan. ”Tu tänne istumaan. Tuossa on yksi paikka.”
”Mitä sulle kuuluu?”, Annika kysyi ja tuli. ”Ihan jees, entä sulle?”
Annika kertoi, että on taas ensi kesänä Espan jazzeissa. ”Hienoa, tuun katsomaan!” Selitin avuttomasti perään, että enhän mä häntä siis yksin tule katsomaan, vaan kuuntelemaan esityksiä ylipäätään.
Kerroin ladyille siitä, kun olimme Hennan kanssa kuuntelemassa Birdlandissa Benny Golsonia. Susannan porukka esiintyi silloin myös.
Hennahan heitti kuuluvasti Susannalle:”Ken olet, neito?!” Se on muuten edelleen mielestäni yksi ihmiskunnan parhaista lohkaisuista.
Nyt Susanna yhtyeineen aloitti täällä. Jösses!
Kun Don´t Explainista ehti kuulua ainoastaan pari säveltä, Annika sulki silmänsä ja valahti tuolillaan alemmaksi, nyökytteli hieman ja näytti auvoiselta. Meidän oli Hellinin ja Minnan kanssa pakko seurata häntä.
”Taisit pitää?”, kysyin esityksen jälkeen. ”Joooo…”
Illan päätyttyä Hellin kertoi, että hänellä on fiude Siltavuorenrannassa ja että hän voisi heittää minut himaan. Siltavuorenrannassa olivat minunkin Roverini kymmenisen vuotta päivittäin. Se oli silloin, kun minulla oli toimisto Unioninkatu 45:ssä.
Hellinin kyydissä pääsin Raatteen tielle.
Kale oli kirjoittanut Facebookiin Susannan sivulle: ”Sinua kuunnellessani kehittelin mielikuvituksessani aivan lyömättöman trion Sinä, Ira ja Eeppi. Suomen parhaat nipussa. Miltäs kuullostaisi.”
Kommentoin: ”En ymmärrä koko trioideaa. Uudet Metrotytöt? Mites Susannan soittotaito?”
Minä taas funtsailin Susun huikeutta. Se mitään kuoroja tarvii ympärilleen.
