Tuskin sotilasliitto Naton kiivainkaan kannattaja olisi uskonut, että hänen haaveensa toteuttaa Suomessa Sdp:n johtama hallitus. Ja että erityisen innokkaasti Naton etuja ajaa Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson jopa äitiyslomallaan opetusministerin tehtävistään. Sijaisministeri Jussi Saramo on kääntänyt takkinsa ja valvoo nyt Anderssonin mukana Naton ja Yhdysvaltain etuja Suomessa. Tämä on huikeaa riskinottoa, kun ohitetaan kansan enemmistö, joka vastustaa Nato-jäsenyyttä. Se voi olla kohtalonkysymys koko Vasemmistoliitolle. Moni ei olisi ikinä uskonut, että vaaleissa annettu luottamus Vasemmistoliiton politiikalle johtaa kokoomuksen toivomaan ratkaisuun siitä, että Suomen puolustuspolitiikan johto luovutetaan Yhdysvaltain puolustusministeriölle. Näin käy, jos Sanna Marinin (sd) hallitus päättää ostaa yhdysvaltalaisen F-35-monitoimihävittäjän Hornetien korvaajaksi. Silloin Suomen puolustus sidottaan tiukasti Yhdysvaltoihin ja sen etupiiriin Natossa, jonka kumppanina Suomi on ollut jo 26 vuotta.

Sotilastie kumppanuuteen avautui ostamalla Hornet-hävittäjät vuonna 1992

Sdp:n pitkän linjan voimahahmo Paavo Lipponen ajoi Suomea Natoon ja Yhdysvaltain kainaloon jo pääministerinä (1995-2003). Hänen kädenjälkensä puolustusvoimien amerikkalaistamisessa on voimakas ja pitkä. Kaikkeen Lipponen ei silti pystynyt. Esimerkiksi hän halusi ostaa amerikkalaisia taisteluhelikoptereita, joita hänen ystävänsä kenraali Gustav Hägglund puolustusvoimain komentajana vaati tietämättä edes niiden hintaa, suorituskykyä tai tarpeellisuutta.

Hägglundin ja Lipposen johdolla koptereille keksittiin ”tehtäviä”, kun niitä ei kukaan muu puolustusvoimien johdossa halunnut. Eläkkeelle pian jäävä tiedustelupäällikkö kenraalimajuri Pekka Toveri on kuvannut tämän kirjoittajalle kuinka koko johtava upseeristo teki kaikkensa helikopterikaupan estämiseksi ja lopulta se onnistui eduskunnan avulla 2001estämään kaupat. Tilanne on Hornetien uusinnassa samankaltainen. Maavoimissa pelätään koko puolustuksen romahtamista pitkällä aikavälillä, kun rahat poltetaan jälleen taivaalle. Nyt vain puolustusvoimien sisäinen vastarinta on hiljennetty. Yhdysvalloilla on vankka ote Suomen kenraalikunnassa.

Pääministeri Lipponen irrotti puolustusvoimat eduskunnan parlamentaarisesta valvonnasta. Hän yritti lakkauttaa puolustusvaliokunnankin 1997, mutta kun ei onnistunut, hän teki siitä merkityksettömän. Hänen johdollaan toteutettiin kenraalien tahto: parlamentaariset puolustuskomiteat ja puolustusneuvosto lakkautettiin. Niiden tehtävät korvattiin hallituksen suppealla ministerivaliokunnalla. Valmisteluorganisaatio keskitettiin puolustusministeriöön hallituksen ohjauksessa.
Näin kenraalit ja puolustusministeri rajaavat ja siivilöivät puolustusvoimista eduskunnalle annettavaa tietoa. Ministerille ei tarvitse kertoa asioista, jotka eivät heitä edes kiinnosta. Jos puolustusministeri ja valtiovarainministeri ovat pääministerin kanssa samaa mieltä, niin muilla ei ole väliä. Tämä tuli selväksi Hornetien hankkimisen yhteydessä.

Lipposen hallitus kirjoitti kaksi turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa (1997 ja 2001), joiden vaikutus näkyy yhä voimakkaana varsinkin ilmavoimissa.
Tänään mennään edelleen Lipposen järjestelmällä. Siksi tiedonsaanti esimerkiksi Hornetin korvaajista on puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk) palomuurin takana. Mitään ei tarvitse kertoa ulospäin, kun ei ole puolustusministeriön todellista parlamentaarista valvontaa. Marinin hallituksessa ”palkattoman neuvonantajan” paikan ottanut Paavo Lipponen ohjastaa pääministeriä haluamaansa suuntaan kuin agentti, joka valvoo amerikkalaisten etuja Suomen puolustusvoimissa. Hän on julkisesti arvostellut Ruotsin tarjoamaa hävittäjää, joka on ainoa F-35:n todellinen vaihtoehto.

Poliittinen kähmintä ja vaikuttaminen on sallittua

Hämmästyttävää on silti, että pääministerin opastajana toimii nimenomaan Lipponen. Johtaako hän vielä asiallisesti puoluetta, vaikka luopui muodollisesta johtajuudesta 2005? Näyttää, että ainakin tässä hävittäjähankinnassa.

Puolustus- ja ulkopolitiikassa Lipponen on vuosikymmeniä kuunnellut amerikkalaisia ystäviään, joille hän on tärkeä Yhdysvaltain etujen edistäjä. Vuonna 1995 Lipponen vei Suomen puolustusvoimien aseistamisen ja joukkojen koulutuksen Yhdysvaltain alaisuuteen Naton rauhankumppanuuteen liitetyn PARP-ohjelman (Planning and Review Process) kautta.

Pääministeri Lipposella on vastuu siitä, että Suomi on ollut vuodesta 2002 taistelemassa Afganistanissa Yhdysvaltain apurina. Kansanedustajia hämättiin operaation väliaikaisuudella, jonka takia päätös meni läpihuutojuttuna eduskunnassa. Suomalaisten sotilaiden vaatimaton panos Afganistanissa on tähän päivään syönyt varoja yli miljardi euroa (Ruotsilla on mennyt yli kaksi miljardia euroa), ja operaatio on jatkunut jo 18 vuotta. Tämä on sitä puolustusyhteistyötä, jota Lipponen ajaa Ruotsin kanssa: maiden yhteiset Nato-operaatiot, joita varten Suomi varustetaan amerikkalaisilla lentoaseilla.

Afganistanin operaatio osoittaa kuinka suuri on Yhdysvaltain virkamiesjohdon vaikutus Suomen valtiojohtoon. Lipponen ei pääministerinä kuitenkaan saanut Suomea Naton jäseneksi, vaikka yritti hartiavoimin. Naton ja Suomen väliin jäi presidentti Tarja Halonen ja kansa.

Jos Lipponen ja häntä avustaneet eräät korkeat upseerit kuten amiraali Juhani Kaskeala ja eversti Jarmo Lindberg olisivat vastaavasti veljeilleet Venäjän suuntaan, he olisivat saaneet maanpetossyytteet. Se mikä ei ole sallittua itään, on nykyään toivottua lännen suuntaan. Lipposen aloittama selontekokäytäntö antaa sotilaille vallan tukahduttaa tiedonsaannin kansanedustajilta. Selontekojen tulkinnanvaraisten kielikuvien ja niukan asiatiedon pohjalta uusia hankkeita voidaan ajaa läpi kymmenillä eri tavoilla tyyliin ”tämähän on hyväksytty selonteossa jo kolme vuotta sitten”, etkö ymmärtänyt?

Esimerkkinä vaikka ”ilmasta maahan kyky” joka käytännössä tarkoittaa kykyä laukaista lentokoneista ohjuksia Venäjällä sijaitseviin kohteisiin. Kuten syksyllä 2020 amiraali Kaskeala totesi pienessä piirissä, että Suomen on saatava uusiin hävittäjiin pitkän kantaman ohjuksia, jotta niillä yllettäisiin vaikuttaa ”Moskovan takana oleviin kohteisiin”.

Selonteoilla hallitseminen on johtanut keskustelun näivettymiseen eduskunnassa ja valtamedioissa. Samalla on kadonnut vähäinenkin pyrkimys avoimuuteen ja erilaisten näkemysten arviointiin. Niiden monitulkintaisen sanamössön vuoksi on todennäköistä, että vielä 2040-luvulla syntyvä sukupolvi maksaa laskua F-35-koneista, koska poliittiset vastuunkantajat eivät ymmärtäneet asioiden mittasuhteita.

Uusien hävittäjien vielä syntymättömät maksajat saattavat joskus havaita, että Sdp:n ja Vasemmistoliiton johdon ”ilmavoimadiplomatian” kautta Suomi on USA:n suojaama entinen hyvinvointivaltio. ”Ilmasuojan” kalleuden vuoksi suuri osa palveluista ajettiin alas ja yli varojensa elänyt valtio joutui rahoittajiensa alistamaksi, kuten oli käydä 1990-luvun alussa. Tällaisessa yhteiskunnan romahduksessa ei ole enää merkitystä, että kansalaiset pantiin uskomaan Lipposen luomaan ja amerikkalaisen viihdeteollisuuden vahvistamaan Hollywood-satuun, josta kukaan ei joudu vastuuseen.

Koronapandemian seuraukset vaativat valtiovarainministeri Matti Vanhasen arvion mukaan noin 30 miljardin euron lisävelan oton. Kun siihen lisätään vähintään samansuuruinen velkaantuminen hävittäjäkaupassa, on kyse käsittämättömästä tilanteesta, joka on osaksi itse aiheutettua.

Hävittäjähankkeen kustannuksista kiinnostuneet leimataan epäisänmaallisiksi

Kesäkuussa Vasemmistoliiton voimahahmo Paavo Arhinmäki linjasi, että jos hallitusohjelmaa avataan talouden osalta, myös kaikki muukin, mukaan luettuna hävittäjähankintaa koskeva hallitusohjelman kirjaus on avattava. Joulukuun alussa Vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho jätti hävittäjähankinnan kokonaiskustannuksia ja eduskunnan budjettivallan toteutumista koskevan kirjallisen kysymyksen puolustusministeri Antti Kaikkoselle. Kysymyksen ovat allekirjoittaneet myös Vasemmistoliiton kansanedustajat Markus Mustajärvi, Veronika Honkasalo, Matti Semi, Jari Myllykoski, Paavo Arhinmäki, Katja Hänninen, Juho Kautto, Mai Kivelä, Anna Kontula ja Merja Kyllönen.

Eduskunnan äänestyksessä joulukuun puolivälissä Johannes Yrttiaho esitti Markus Mustajärven tukemana uusien hävittäjien rahoituksen poistamista vuoden 2021 budjetista, johon oli ujutettu hankinnan koko rahoitus 9,979 miljardia vuosille 2021–31. Hyväksytyn talousarvion mukaan puolustusmenot nousevat ensi vuonna 54 prosenttia 4,9 miljardiin.  Reservin tykkimies Yrttiaho ja kapteeni Mustajärvi taistelivat urheasti Suomen puolustuksen puolesta, mutta kaatuivat eduskunnan ”tulitaistelussa” äänin 53-2. Kaiken kukkuraksi Li Andersson pani taistelijaparin henkisen teloituskomppanian eteen antamalla toiselle varoituksen ja toiselle huomautuksen.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) vaati pääministeriä puuttumaan tilanteeseen. ”On maan kannalta aivan keskeistä, ettei Suomen turvallisuudella politikoida ja sovitut asiat saadaan vietyä maaliin”, Kanerva tiedotti. Mitkä sovitut asiat? Kukaan muu ei tiedä mistä muusta on sovittu kuin siitä, että noin 10 miljardia on luvattu hävittäjien uusinnan alkupalaksi. Muilta osin rahoitus on täysin auki. Tällä ensimmäisellä päätöksellä pyritään sitomaan eduskunnan kädet seuraavan 45 vuoden ajaksi jatkuviin ilmavoimien pommitusjärjestelmien hankintoihin.

Kokoomuksen Nato-jäsenyyslinjaa edustavan Kanervan mukaan ilmavoimien käyttöön on isänmaan turvallisuuden nimissä otettava velkaa niin paljon kuin kenraalit vaativat. Ei tarvitse tietää onko hankinnasta edes maanpuolustuksen kannalta järkeä. Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo on puolestaan leimannut hävittäjien uusimisen arvostelijat epäisänmaallisiksi.

Suomessa on luonnollisesti vapaus pukeutua mustaan tai valkeaan paitaan.

Toisaalta kokoomuslaisia on ymmärrettävä siinä suhteessa, ettei heillä ole oikeaa tietoa hävittäjähankkeesta. Vuosittain puolustushallinto vaivaa kansanedustajia vain rahavaatimuksillaan, joista osa on epärehellisesti perusteltuja. Samalla tavalla puolustushallinto pitää piilossa myös kansainvälisen toimintansa todellisia perusteita.

Suomalaisille on esimerkiksi uskoteltu Suomen auttavan vuonna 2001 alkaneessa Afganistanin sodassa Yhdysvaltoja rakentamaan sairaaloita ja kouluja sekä edistämään naisten asemaa. Afganistanissa USA:n erikoisjoukoissa palvellut William Griffin, kertoi viime vuonna Rovaniemellä, että Afganistanissa Naton liittouma ”pommittaa kouluja ja sairaaloita tappaen samalla naisia ja lapsia.”

Puolustusministeri Antti Kaikkonen on tuonut lisäksi esiin sellaisen huolen, että jos Suomi muiden mukana poistuisi Afganistanin 19-vuotiselta sotatantereelta, niin kuka silloin valvoisi alueen huumekauppaa ja ihmisvirtoja. Onkohan eduskunnassa ymmärretty puolustusvoimien kansainvälisiä tehtäviä määritellessä, että suomalaisten sotilaiden kuuluu valvoa huumekauppaa maailman äärissä.

On hyvinkin mahdollista, että Yhdysvallat saattaa joskus vaatia Suomen ilmavoimia osallistumaan saman tyyppisiin pommituksiin kuin suoritettiin Afganistanissa ja Irakissa.

Hornetit vanhenevat puhumalla

Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Pasi Jokinen kertoi Keskisuomalaiselle kesäkuussa Hornet-monitoimihävittäjien elinkaaren jatkamisen enintään viidellä vuodella maksavan tuplasti sen mitä vuonna 2014 arvioitiin sen hetkisillä tiedoilla. Nyt elinkaaren jatkaminen maksaisi 2,4 miljardia. Jos uskoisimme ilmavoimien komentajaa.

Häntä ei kuitenkaan kannata uskoa.

”Laskelman mukaan hintaa kasvattaa se, että elinkaaripäivitysten lisäksi Horneteihin olisi lisävuosien takia hankittava uusia ilmataisteluaseita.”
Reilun 2 miljardin nokituksella komentaja pyrki tukemaan suunnitelmaa ostaa uudet koneet mahdollisimman pian. ”Jokisen eväät” oli yksi kohtaus HX-hankenäytelmästä, jolla kenraalit painostavat Sanna Marinin hallitusta ostamaan uudet hävittäjät vuoden 2021 lopulla silmät ummessa.

Epäilijöitä leimataan epäisänmaallisiksi, jotka eivät ymmärrä, että Suomea pitää puolustaa hinnalla millä hyvänsä, vaikka ei edes tiedetä mitä rahalla saa ja mitä ostoksella tehdään. Miksi tällä ostoksella on tulenpalava kiire, vaikka käytössä oleva laite on vielä ihan hyvässä kunnossa. Miksi kenraalit hokevat vuoron perään, että nykyinen laite menee aivan pian epäkuntoon, vaikka muu todistusaineisto kertoo päinvastaista. Hallituksen ministerit on saatu uskomaan, että Horneteissa on samoin kuin maitopurkkiin leimattu viimeinen käyttöpäivä. Näin ei ole, mutta usko on saatu iskostumaan.

Päättäjiä, joilla ei ole tietoa kaukovaikutteisten tykistöaseiden tulivoimasta houkutellaan ilmavoimien mannekiineiksi. Raskailla raketinheittimillä saavutettaisiin sama suorituskyky kymmeniä kertoja halvemmalla kuin lentokoneista laukaistavilla ohjuksilla. Hävittäjät ovat tosin näyttävämpiä tietämättömille myytäviksi.

Kanada on näyttänyt jo vuosia, ettei Hornetien korvaajilla ole sotilaallista kiirettä: se on perunut F-35-koneiden hankinnan kustannussyistä ja lentää päivitetyillä Horneteilla ainakin vuoteen 2032 asti. Kanadan parlamentti julkisti kesäkuussa 2016 tutkimuksen, jossa todettiin Horneteilla voitavan lentää 8 000 tuntia. Selvityksessä oli mukana 77 konetta, joista neljällä oli lennetty yli 7 000 tuntia, 46:lla oli lennetty yli 6 000 tuntia, lopuilla 5 000–5 900 tuntia, yhdellä alle 4 000.
Miksi suomalaiskoneilla – yli kymmenen vuotta Kanadan koneita nuoremmilla – ei voisi lentää pidempään, kuin mitä kenraalit haluavat?

USA:ssa aloitettiin vuonna 2002 Hornetin elinkaaren ensimmäinen lentotoiminnan jatkamisohjelma, jossa selvitettiin erityisesti lentotukialuksien katapulttinousun ja vaijerilaskeutumisen aiheuttamat rasitukset. Valmistajan lupaama lentotuntimäärä oli 6 000 tuntia lentotukialuksitla ja12 000 tuntia maakentiltä, kuten Suomen ilmavoimat on lentänyt.

Tietenkin voi.

HX-hankejohtaja, entinen ilmavoimien komentaja kenraalimajuri evp Lauri Puranenkin on antanut elinkaaren jatkamiseen kierteleviä vastauksia. Hän toi esiin sen, kuinka suomalaiset koneet ovat harjoitelleet ilmataistelua niin paljon, että siitä johtuva rakenteiden väsyminen syö elinkaarta enemmän kuin muilla mailla.
Hän ei maininnut, että tuo ongelma korjattiin MLU2 päivityksen yhteydessä vuosina 2012–2016. Sitä paitsi ongelma ei ole vakava. Taivaalla kaartelu ei rasita koneen rakenteita niin paljon kuin Yhdysvaltalaiskoneiden katapultilla ilmaan laukaisu ja vaijerilla äkkipysäytys lentotukialuksella.
Suomen uusien hävittäjien hankinta on ennen kaikkea Yhdysvaltain ja Suomen puolustusministeriöiden välinen kahden kauppa. Hallitus ja eduskunta ovat asiassa kuunteluoppilaita.

Kun keskusta sai Marinin hallituksen puolustusministerin paikan, se sai haluamansa paalupaikan edistämään Juha Sipilän (kesk) hallituksen asettamaa tavoitetta yhdysvaltalaisen F-35 koneiden hankkimiseksi.

Suomen historian suurimmasta kaupasta ei ole tehty edes kustannus-hyötyanalyysia. Jo pelkkä kenraalien tarjouspyyntö kummastuttaa.
Professori Eero Lehto paljasti, että pienillä teknisillä eroilla voidaan päätyä kymmeniä miljardeja kalliimpaan hintaan ja siksi valtiontalouden tarkastusviraston tulisi selvittää asiaa. Sellaista selvitystä ei tule, siitä pitävät kenraalit ja Paavo Lipponen huolen.

Kenraali Jokisen hämäävä lausunto paljastaa kuitenkin merkittävän totuuden koko HX-hankkeen perustavoitteesta. Kun on tarkoitus lisätä uusia aseita koneeseen, niin hinta voi olla mikä tahansa. Muilta osin kenraalin arvio on asiantuntijalausuntona kelvoton, aivan kuten Purasenkin selitykset.

Ilmavoimat on saanut vuosien varrella hyvin tarkat tiedot yhdysvaltalaisilta. Näin ollen vuonna 2014 kenraalien arvioimat 1,2 miljardin Hornetien suorituskyvyn päivityskulut ovat sisältäneet paljon uusia asejärjestelmiä, joista koko hinta on muodostunut.  Vuonna 2014 oli käytössä myös Kanadan parlamentille tehty selvitys, josta käy ilmi, että Suomen 62 Hornetin lentorungon päivitys vaikkapa vuonna 2035 olisi suhteellisen halpa ratkaisu.

Ilmavoimat julkisti kenraali Jokisen ilmoituksen jälkeen kesäkuun lopulla 2020 selvityksen, jonka mukaan pelkkä Hornetien lentokelpoisuuden turvaaminen maksaisi yhteensä vain noin 50 miljoonaa. Silti sitäkään ei tarvita edes 10 vuoden jatkolle, koska koneet ovat olleet huomattavasti vähemmällä käytöllä kuin vastaavat yhdysvaltalais- ja kanadalaiskoneet. USA:ssa Horneteilla lennetään noin 300 tuntia vuodessa, Suomessa noin 140 tuntia.

USA:n ja Kanadan Hornetien lentotunnit ovat paljon suuremmat kuin Suomen koneiden. Tällä hetkellä Suomen koneilla pitäisi teoreettisesti lentää vielä 20 vuotta, jotta päästäisiin pohjoisamerikkalaisiin lukemiin ennen päivityksen aloittamista. Suomalaisten Hornetien lentotunnit konetta kohden olivat vuonna 2019 julkaistun VTT:n kansainvälisen tutkimuksen mukaan alle 3000 tuntia ja sen perusteella ne ovat vuoden 2020 lopussa keskimäärin 3070 tuntia.

Tehtyjen rasituskokeiden mukaan Suomen Hornetien teoreettinen käyttöikä tulee lopuilleen 6 700 tunnissa, koska rasitukset eivät vaikuta vielä 6 000 tunnin kohdalla. Manipuloimalla rasituskertoimia saadaan Hornetien ”elinkaareksi” 4 500 lentotuntia, johon määrän ilmavoimat on asettanut koneiden vaihtoaikataulun.
Karkeasti ottaen tämä vääristely pyrkii häivyttämään Horneteilta yli 2 000 potentiaalista lentotuntia. Aloitetaanko hyväkuntoisten koneiden romuttaminen ennen aikojaan, kun 4 500 tuntia tulee täyteen noin vuonna 2030. Tähän ilmavoimat tähtää – käyttökelpoisen laitteen vaihtamiseen turhan takia liian aikaisin.

Rasittavassa tukialuskäytössä olleita amerikkalaisia Horneteja ryhdyttiin tosissaan päivittämään elinkaaren jatkamiseksi vasta reilun 7 000 lentotunnin jälkeen – pääosin uusimalla asejärjestelmiä kuten tutkia ja sensoreita. Koneilla voi lentää vielä pitkään, mutta asejärjestelmät vanhenevat ilmavoimien upseerien mielestä käsiin. Toisin sanoen lentäjät haluavat heti saada käyttöönsä markkinoille tulleen uuden laitteen.

Koneet kestävät – ohjukset vanhenevat

Jatkuva aseiden uusimisen kilpajuoksu on ikuinen, olipa konetyyppi mikä tahansa. Vain taloudellisesti menestyvä suurvalta voi hukata varojaan tällaiseen turhamaisuuteen.

Ohjukset vanhenevat yhä nopeammin, nykyään noin 7–10 vuodessa ja niiden hinta nousee vuosittain 10 prosentilla. Tämän vuotuisen hinnannousun lisäksi yhä pidemmälle ja yhä nopeammin lentävät ohjukset maksavat yhä enemmän. Ohjuksia ei voi ostaa kerralla kymmenien vuosien tarpeeksi, vaan niitä ostetaan kymmenen vuoden välein. Se on sitä mitä sotilaat nimittävät päivitykseksi. Selkokielellä se tarkoittaa asevarustuksen uusimista. Jo vuoden 2014 tarkastelussa ilmavoimien olisi pitänyt ilmoittaa mikä osuus kuluista on uusista asejärjestelmistä johtuvaa.

Käytännössä kaikki. Jokisen mainitsema ilmataisteluaseiden uusinta on lavea määritelmä, joka pitää sisällään monia järjestelmiä ja laitteita.

Esimerkiksi Hornetin monitoimitutka on sen tärkein asejärjestelmiä ohjaava varuste. Jos halutaan siihen pienikin suorituskykylisäys, pitää hankkia uusi laite. Suomalaisissa koneissa on Hughes-yhtiön tutka APG-73, joka on niin mainio, että eräs lentäjä on tarinan mukaan todennut: ”Tällä uudella laitteella isoäitinikin voittaisi ilmataistelun.”

Mitähän lentäjän isoäiti sanoisi uudesta Raytheon-yhtiön APG-79-tutkasta, jota nyt havitellaan?

Hornetien suorituskyvyn korvaaminen ja lisääminen on puhtaasti asejärjestelmähanke, jossa lentokoneella itsellään on vähäinen merkitys. Kuten Lauri Puranen on todennut, koneet eivät ole vanhentuneet, vaan aseet vanhenevat liian nopeasti. Lentokoneiden massaostoa havitellut puolustusministeri Jussi Niinistö (ps ja sitten sin) korosti esiselvityksen julkistamistilaisuudessa 11.6.2015 aseiden osuutta uushankinnassa: valtion juuri ostamien JASSM-risteilyohjusten tulee olla sopivia myös uusiin ostettaviin hävittäjälentokoneisiin.

JASSM-ohjuksia USA antaa kytkeä vain omiin koneisiinsa, joten Niinistö puhui yhdysvaltalaisten pussiin. Puolustusministeri ei tuolloin tiennyt, että JASSM-ohjukset, joita lausunnon aikaan ei Suomella vielä edes ollut, ovat pilalla vuonna 2030. Ne ovatkin hukkainvestointi, kun hankinta-aika venyi 18 vuoteen. Uusiksi ohjuksiksi USA tarjoaa todennäköisesti JSM-ohjuksia, joilla ammutaan 800 kilometrin päähän, yli 500 kilometriä pidemmälle kuin vanhoilla JASSM-ohjuksilla.

Samassa tilaisuudessa Jussi Niinistö teki paljastuksen yhdysvaltalaisten eduksi: “2020-luvulla maailmalla on vain kolme valtiota, joilla on sarjatuotannossaan Suomen valtiolle soveltuvia hävittäjiä: Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat, joten valintamme on helppo ja yksinkertainen.”

Niinistö paljasti lähes kaiken mitä oli jo esiselvityksen aikana päätetty. Hän harhautti vain siinä, että puhui hävittäjistä, kun halutaan pommittajia. Hiljattain Jussi Niinistö antoi Marinin hallitukselle julkista kiitosta siitä, kuinka hyvin se seuraa hävittäjähankkeessa hänen luomaansa polkua. Niinistön havittelemaa 100 hävittäjää ei kuitenkaan voida ostaa. Ei ole edes lentäjiä sille määrälle ja ehkä 16 miljardin määrärahavaatimus olisi katkaissut ilmavoimia ruokkivan eduskunnan selkärangan. Kymppi on vain kymppi. Oli kyse miljardista, tuhansista tai eurosta.

Lentokoneiden merkitys laukaisualustoina vähenemässä

Kauaskantoista tulivaikutusta kenraalit lähtivät siis hankkimaan 2000-luvun alussa Hornet-lavetilta ammuttavilla ohjuksilla. Ajatus oli itänyt vuosikausia, nyt uskottiin siihen liikenevän rahaa. Puolustusvoimien perusteellinen iskukykytutkimus suositti sitä vastoin tuon kyvyn hankkimista raskailla raketinheittimillä, jotka ovat kustannustehokkaita. Horneteihin saatiin JASSM-ohjusrahat Suomea tehokkaasti velkaannuttaneen Jyrki Kataisen (kok) hallituksen päätöksellä helmikuussa 2012. Hornetien aseistukseen satsaamisen vuoksi ovat vuonna 2007 Hollannista käytettyinä ostetut amerikkalaisvalmisteiset raketinheittimet ovat tätä kirjoitettaessa yhä vailla 300 kilometriin kantavia ohjuksia.

Hornetien valinta pommien ja risteilyohjusten laukaisulavetiksi oli poliittinen päätös tarkoituksena lisätä siteitä Yhdysvaltoihin, aseiden myyjämaahan. Kuten puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg sanoi huhtikuussa 2016 Iltalehdelle: Aseet sitovat Suomen Yhdysvaltoihin.
Silti valtavalla rahamäärällä saadaan mitättömän vähän suorituskykyä.

Jos HX-hanke toteutuu kenraali Lindbergin, ja häntä puolustusvoimain komentajana seuranneen Timo Kivisen suunnitelmien mukaisena, niin rahantuhlaus ilma- ja avaruusaseisiin jatkuu yhä kiivaampana ilman todellista vastinetta maanpuolustukselle.

Toisenlaisen vaihtoehdon kauaskantoisten asejärjestelmien merkityksessä antaa keväällä 2020 julkaistu Yhdysvaltain merijalkaväen varustelusuunnitelma 2030-luvulle. Merijalkaväen komentaja kenraali David Berger haluaa luopua kokonaan panssarivaunuista, vähentää isoja kuljetuskoneita ja taisteluhelikoptereita sekä pudottaa F-35-hävittäjien ostettavaa määrää noin 50 koneella, jotta saatavilla 12 miljardin dollarin säästöillä voitaisiin tehostaa kauaksi kantavaa tulivoimaa.
Kaukovaikutteisen tulivoiman lisäämiseksi merijalkaväki kolminkertaistaa rakettitykistön ja kaksinkertaistaa lennokkien määrän.

USA:n asevoimat ovat maavoimien johdolla ryhtyneet panostamaan kaukovaikutteisiin tykistöaseisiin. Hankintalistalla on ohjuksia, raketteja sekä pitkälle ampuvia raskaita automaattitykkejä. Uusien hankintojen pohjana on havahtuminen Kiinan ja Venäjän lukumäärältään ylivoimaisten tykistöaseiden uhkaan.
Tämä uhka on tekemässä myös F-35-monitoimihävittäjän elämästä lyhyen.

USA:n laivaston vuoden 2021 budjettisuunnitelmat kertovat tarpeesta saada uusi seuraavan sukupolven hävittäjä tukialuskäyttöön. Lentotukialuksille nähdään vakavimpana uhkana Kiinan merimaaliohjukset, joiden kantama on noin 3 000 kilometriä. Jotta turvattaisiin laivaston ilmavoiman suorituskyky, pitäisi kehittää uusi hävittäjä, jonka jatkuva operointikyky yltäisi tukialukselta 1 800 kilometrin päähän. Tämä matka on kaksinkertainen verrattuna F-35-hävittäjän toimintasäteeseen.

Tykistön merkitystä on vähätelty tarkoituksella

”Puolustuskykymme on pitkälti raskaan tykistön varassa ja ammustuotannon pysyminen omissa käsissä on tärkeää”, korosti syksyllä 2014 puolustusministeriön ylijohtaja, insinöörikenraalimajuri Jukka Juusti Aamulehdessä. Se oli silloin. Nyt kansliapäällikkö Juusti tekee osansa tykistön suorituskyvyn rapauttamiseksi. Ministeri Kaikkonen järjesti hänelle vuoden jatkon yli eläkeiän, jotta tämä paimentaisi yhdysvaltalaishävittäjän oston päätökseen. Itse Kaikkonen julkisti eduskunnan budjettiäänestyksen jälkeen twiitissään kuvan piparkakkumuotista, joka on tunnistettavissa F-35-pommittajahävittäjäksi.

Eduskunta on nyt antanut Kaikkoselle teoriassa tilaisuuden vaikka yksin ratkaista amerikkalaisen koneen osto Suomelle. Hanketta edellisen hallituksen pääministerinä ajanut nykyinen liikemies Juha Sipilä voi hykerrellä käsiään. Hänen liiketoimilleen saattaa avautua uusia mahdollisuuksia Yhdysvalloissa, kuten tapahtui 1990-luvulla, jolloin valtionyhtiö Rautaruukki auttoi hän tulemaan miljonääriksi amerikkalaisten rahoilla.

Tykistön merkitys taistelukentän ratkaisijana tulee korostumaan entisestään, niinpä kenraali Jarmo Lindberg kehui keväällä 2019, että ”on ostettu näitä kaikkein moderneimpia raketteja ja raketinheittimiä Yhdysvalloista ja koeammuttu niitä Suomesta.”  Tosin järjestelmä on ollut maassa jo 13 vuotta ilman ammuksia, vain koelaukauksiin on ollut mahdollisuus.

Euroopan ja maailman suurin ja monipuolisin tykistö on Venäjällä, jolla on moninkertaisesti kaikki tykistöaseet kauaskantavine ohjuksineen ja raketteineen, jotka Suomelta ja muulta Euroopalta puuttuvat.  Kauaskantoiset tykistöaseet puuttuvat myös Yhdysvalloilta. Hälyttävän heikko tilanne paljastui joulukuussa 2019 julkaistussa RAND-tutkimuslaitoksen tutkimuksessa.

Yhdysvalloissa tykistön kehitys pysähtyi, kun maavoimien tulituki uskottiin lentokoneiden varaan. Ilman tykistöaseiden tukea maavoimat ovat vihollisen armoilla. Sama virhe on tehty Suomessa. Erona on, että Yhdysvallat ryhtyy korjaamaan virhettä, Suomi jatkaa virhettä uudella lentokoneiden miljardihankinnoilla. Yhdysvallat on nyt huolissaan kenttätykistönsä ja ilmatorjuntatykistönsä heikosta tilasta verrattuna Venäjän kykyihin.

Hornet-hävittäjien hankintapäätös 1992 romutti kalleutensa vuoksi maavoimien tulevaisuuden ja erityisesti tykistön tulivoiman. Suomen itsenäisyyden turvannut, maailman parhaita ampumamenetelmiä käyttävä tykistömme ajettiin ilmavoimien kustannuksella nykyiseen alennustilaan.

Esimerkiksi JASSM-tyyppisten ohjusten laukaisu raketinheittimillä on kustannukseltaan vain hyvin pieni osa siitä, mitä niiden laukaisu ilmasta maksaa. Raketinheitin ampuu tarvittaessa joka hetki, lentokone silloin tällöin. Yhtä raketinheitintä kohden riittää 3 varusmiestä, kun yhtä Hornetia kohden tarvitaan 500 miestä ja lentäjiä, joiden koulutus maksaa kymmeniä miljoonia. Käytettyjä raketinheittimiä saa sata yhtä uutta hävittäjää kohden.

Suomalainen taistelija on koko ajan tuliuhan alla, kun vastustaja voi helposti ampua raskailla kauaskantavilla aseilla suomalaisia. Parhaimmillaan esimerkiksi venäläiset yltävät yli 300 kilometrin päähän. Miten paljon taistelijalle on valehdeltava vastustajasta, jotta hän uskaltaa luottaa oman raskaan tulen suojaavaan tehoon? Kenraalit ja poliitikot ovat sen sijaan hyvässä turvassa kymmenien metrien syvyisissä maanalaisissa suojissaan.

Ilmatorjunnassa on vakavia puutteita

Maavoimien toinen suuri heikkous on ilmatorjunnan vakavat puutteet koko Suomessa. Pääkaupunkiseutu on suojaton, kun sen turvana ollut korkeatorjuntaan (20 km) pystyvä venäläinen Buk-M1-ohjusjärjestelmä poistettiin käytöstä poliittisista syistä . Nyt tilanne pyritään korjaamaan, ja mikäli se toteutetaan on edessä uusi miljardilasku. Tarjouspyyntöjä on lähetetty Israeliinkin.

Kenraalit huijasivat eduskuntaa, kun hankittiin torjuntahävittäjäksi pommikone. Reilun kolmen miljardin euron hankinnalta näyttänyt Hornet-ostos muuttuu elinkaarensa aikana reilun 20 miljardin menoksi. Pahinta tietysti on, että Hornetit eivät pysty turvaamaan suomalaisten terveyttä ja henkeä siltä uhkalta, jonka nimissä ne hankittiin.

Kenraalit näyttävät haluavan jatkaa vanhoja temppuja uusien ilma-aseiden hankinnassa. Summat ovat vain paljon suurempia. Marinin hallituksen soisi ymmärtävän, että hankinnan lykkääminen olisi eduksi maanpuolustukselle ja kansantaloudelle. Lipposen ohjaksissa oleva Sdp ei tule sitä ymmärtämään ja monen ainoana mahdollisuutena pitämä Vasemmistoliitto petti peruskannattajansa Li Anderssonin ymmärtämättömyydellä.

Vuoden 2015 esiselvityksen väittämä Horneteista ”ilmapuolustuksen perustana” ei vastaa vuoden 2020 todellisuutta, sanoo eversti evp Ahti Lappi. Suoremmin sanottuna esiselvityksen väite on valheellinen.

Suurin hämäys uusien hävittäjien hankintapäätöksessä lienee hoputus, jotta ei ehdittäisi huomata valintaa sotateknisesti vanhentuneeksi jo ostohetkellä. Kenraali Jarmo Lindberg kiirehti asiaa jo vuonna 2008. Hänen mielestään Hornetien tilalle sopiva kone on F-35, ja päätös hankinnasta tulisi tehdä viimeistään 2015. Silloin hanke pysähtyi valtion rahapulaan. Nyt hallitus ottaa 10 miljardia velkaa, jolla elvytetään Yhdysvaltain aseteollisuutta – hankinnan muut hyödyt ovat enemmän kuin kyseenalaisia.