Pieni suuri näyttely
Ajatus runoudesta näyttelytilassa tuo mieleen avantegardeliikkeiden visuaaliset kokeilut ja videotaiteen tuomat mahdollisuudet. Galleria Ars Liberassa on teoksia seinällä ja lattialla, on liikkuvaa kuvaa, tekstiiliä, ääntä ja liikettä. Näyttely ei avaudu katsojalle välittömästi, vaan tarvitsee hieman aikaa. Moni teoksista perustuu pitkään työprosessiin. Niiden taustalla voi olla tarina tai kantava ajatus. Eri tekijöiden estetiikka vaihtelee myös vähäeleisestä runsaaseen ja teinityyliin. Lauri Hein kuratoima kokonaisuus kuitenkin palkitsee viipyilevän näyttelyvieraan runsaudellaan ja leikkisällä otteellaan.
Henrik Pathiranen kaksi käsitteellistä teosta tuovat mieleen 1900-luvun puolivälin kuvataiteen. Minuuttikäärö, jossa taiteilija on arvannut minuutin keston päivittäin ja kirjannut ylös arvaamansa ajan, on hyvin Fluxus-henkinen. Teos on myös esillä pienen julkaisun muodossa, mutta kuten taiteilija itse toteaa, materiaalilla on merkitystä. Siksi hän on päätynyt jäljittelemään kopiokoneen jälkeä kirjasen sivuilla. Mielenkiintoiset materiaalivalinnat saavat tärkeän osan jälkipuheessa, jossa taiteilija myös avaa työskentelyprosessiansa. Aivan toisenlainen ja silti samaa runollisuutta henkivä teos samalta taiteilijalta on Rautalankarunoja. Kaunokirjoitusta muistuttavat, abstraktit rautalankamuodot riippuvat katosta ja liikkuvat kevyesti ilmavirran mukana. Niillä on hyvin paljon yhteistä Alexander Calderin teosten kanssa. Työ toimii silti myös käsitteellisellä tasolla, sillä nimi tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisiin tulkintoihin.
Kristian Blombergin Kangngastus on yhden sanan runo heijastettuna seinään. Yksi ainut sana ja teoksen nokkela, äärimmilleen pelkistetty muoto saa hymyilemään. Tuttu sana parilla lisäkirjaimella muistuttaa hyvin paljon amerikkalaisen Adam Saroyanin yhden sanan runoja, joista tunnetuin Lighght noudattaa samaa kaavaa. Näyttelyn kontekstissa olisin toivonut mainintaa, kun viittaus on näin ilmeinen.
Näyttelyn kokeellisimpiin teoksiin kuuluu Olli Aarnin Laatikko. Se on värikkäästi maalattu ja teipattu C-kasettisoitin, jonka ääniraita sisältää väittämiä itse laatikosta kuten ”Tämä laatikko löytyi kuunvalossa”, ”Tämä laatikko on olemassa vain hetken” tai ”Tämä laatikko on peräisin unesta, jonka uskotaan olleen nähtävillä – ”.
Teos on kuin rento maalaus ja samaan aikaan konkreettinen esine. Ääni kuulostaa siltä kuin se kuuluisi menneisyydestä. Väittämät ovat pelkistettyjä ja saavat mielikuvituksen liikkeelle, mutta kaiken keskiössä on itse laatikko.
Moni muukin teos ansaitsisi enemmän pohditaa. Heti sisääntullessa vastassa on vanhoista sanomalehdistä leikattuja kaavoja sekä kasvivärjätystä kankaasta ommeltuja vaatteita Maarit Mustosen installaatiossa lapsenlapsenlapsen. Osat muistuttavat tekstin ja tekstiilin yhteisestä etymologiasta.
Oven vieressä on Heidi Halosen Kasvio, jossa kasvilajit on esitetty kuvallisten runojen muodossa. Alakerran seinään on heijastettu Daniel Malpican performanssitaltiointi Berliinistä, jossa kokeellista ääniesitystä säestää 3D-tulostin.
Paino voisi hyvinkin olla museonäyttely. Galleria Ars Liberaan on koottu kunnianhimoinen joukko teoksia eri tekijöiltä, joista osa toimii kansainvälisellä kentällä. Ne tarkastelevat eri tapoja lähestyä tekstiä kuvataiteen kontekstissa. Museonäyttelystä projektin erottaa paitsi käytettävissä olevat tilat ja resurssit myös rento ote, joka voi välillä hämärtää asioita. Tämä onkin näyttelyn ainoa varsinainen puute. Esimerkiksi Marion Robinsonin lattialle tehdyn installaation kohdalla ei mainita materiaalia, vaan asia käy ilmi juteltuani näyttelyvalvojan kanssa. Sillä on merkitystä, onko lattialla mustaa hiekkaa, hiiltä, vai synteettistä ainetta. Haluan myös tietää, ovatko sanat presence ja absence kiinnitetty lattiaan esimerkiksi liimalla. Käy ilmi, että materiaali on hiekkaa, joka on siroteltu sapluunan läpi, kiinnittämättä sitä millään lailla. Tällä on väliä teoksen kokemisen kannalta. Kun tietää installaation haurauden, suhtautuu eri tavalla oman kehon liikkeisiin ja hengitykseen.
Kenties tässä on taustalla taiteenlajien kohtaaminen. Joka tapauksessa materiaalitietojen ja mittojen puuttuminen saa minut oivaltamaan jotakin sanataiteen ja kuvataiteen tyypillisistä rooleista. Mieleen tulee monia nuoria kuvanveistäjiä, joiden töissä löydetyillä esineillä ja luonnonmateriaaleilla on keskeinen rooli. Kun sanataide puolestaan asettuu galleriaan siitä tulee aineellisempaa ja myös kohtaaminen näyttelyvieraan kanssa eroaa live-esityksestä tai yksityisestä luennasta.
Näyttely on kuitenkin teosten puolesta huolella kuratoitu. Työt täydentävät toisiaan ja yhdessä ne huokuvat riemua runouden mahdollisuuksista. Toivoisin näyttelyn saavan suuremman yleisön, sillä se on avartava ja raikas, yllättävän monipuolinen ja sekä historiasta että nykyajasta ammentava. Juuri näistä syistä se toimisi erinomaisesti myös museossa. Itselleni kokemus oli ilahduttavinta pitkään aikaan.
Helena Björk
Kirjoittaja on kuvataideopettaja, joka toimii myös nykytaiteen parissa eri rooleissa
Kuvat: Annariitta Saarelainen
Näyttely oli esillä Galleria Ars Liberassa Kuopiossa 21.8.-8.9.2019
arslibera.com/galleria
