Michal Czinegen ja Maija Laurisen Disappearing act Galleria Ars Liberassa jää mielen pohjalle kieppumaan. Kumpikin taiteilija käsittelee teoksissaan jollakin tapaa havaitsemista, sen olemusta ja rajapintoja, aikaa, liikettä, tasapainoa ja muutosta.
Teokset vaativat katsojan läsnäoloa. Ilman läsnäoloa ja kohtaamista teosten tärkein olemus haihtuu. Ranskalainen filosofi Maurice Merleau-Ponty vertaa tai rinnastaa kohtaamisen taideteoksen kanssa ihmisen kohtaamiseen. Se vaatii kanssakäymistä ja kanssakatsomista. Havainto on perusta kaikelle tiedolle (tämäkin Merleau-Pontyn mukaan), eikä se ole ristiriidatonta, vaan hirvittävä sekamelska olioiden yksityisiä ja yhteisiä viittaussuhteita, joita kohtaaminen synnyttää lisää.
Yläkerran täyttää lähes kokonaan puusta ja vanerista nikkaroitu tila, jonka sisäpuolella on todennäköisesti jokin teoksista. Ennen teosta pysähdyn katsomaan asetelmaa, joka syntyy, kun galleriatilaan rakennettu rinnakkaistila hallitsee näkymää. Galleriatyöntekijä istuu sen vieressä, huomattavan ahtaasti. Hänellä ei kuitenkaan ole hätää. Teokset eivät metelöi. Sanon, että näyttää kuin olisimme jonkin sisä- tai ulkopuolella, enkä ole vielä päättänyt kummasta on kysymys.
Michal Czinegenin luoma teos ei ole olemassa ilman katsojaa. Runko teokselle on, sekä suotuisat olosuhteet ja mahdollisuus teokseen syntymiseen. Siksi tuntuu lähes rienaavalta sanoa teoksesta yhtään mitään. Mitä se on? Mitä se liikauttaa minussa: Rakennuspuu, vaneri, ohjelmoitu led-valo ja lateksi pingotetulle kankaalle. Valkoiset jalanjäljet joita pitkin astua tilaan.
Minulle se on kuunpimennys. Se on myös Avaruusseikkailu 2010. Hetken aikaa teos muistuttaa valtaisaa pupillia ja astun hermostuneena muutaman askeleen taaksepäin. Mielikuva nostaa ihokarvat pystyyn. Kuvittelen, että jossakin on (valvonta)kamera joka kuvaa silmääni ja heijastaa kuvan sitten eteeni mustana aukkona. Kohtaamisemme ei ole täydellinen, mutta sen muisto seuraa minua monta päivää viittauksineen. Olen pitkään sanaton ja samalla onnellinen siitä, miten teos jaksaa vaivata mieltäni. Taideteoksena se ansaitsee sen.
Maija Laurisen teokset alakerrassa saavat kaiken muun unohtumaan ympäriltä. Kohtaaminen on kevyempi ja leikkisämpi. En voi sille mitään, että analyysin sijaan keskityn vain omaan kokemukseni, josta päällimmäiseksi nousee hidastuminen ja rauha. Alan hengittää syvää palleahengitystä ja tiedän hymyileväni vain vähän ja pöhkösti. Otan todisteeksi ja muistoksi selfieitä valon muuttuessa ympärilläni hitaasti loopaten. Sinistä ja oranssia, mustaa merta, pupilleihin pureutuvaa timantinkirkasta valoa, maisemia, kalliokielekkeitä ja karttoja? Kaikki huoneessa hengittää samaan tahtiin, muutokset ovat pieniä.
Suurin muuttuja olen minä, tiivistynyt lihaisa materia, joka hengittää ja nuuskii tilaa, rikkoo ja rakentaa sitä läsnäolollaan. Muutaman päivän kuluttua mielessä kirkastuu runo. Se ei ole omani, mutta on kulkenut mukanani pitkään.
Kaikki tyhjyyden määritelmät
ovat käänteisiä.
En voi sanoa mitä se on, voin vain sanoa mitä se ei ole.
En voi kertoa sen olemuksesta, voin kertoa vain sen
vaikutuksista.
Vaikka tyhjyys ei ole mitään, ei edes tila,
se tuottaa tiloja.
Runo on ote Eeva-Liisa Mannerin runosta Kromaattiset tilat ja se löytyy kokoelmasta Fahrenheit 121, vuodelta 1968.
Sari Hakala
Michal Czinege on slovakialaissyntyinen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Suomessa. Maija Laurinen on opiskellut sekä elo- että valokuvausta ja viimeistelee väitöskirjatyötään Slovakian kuvataideakatemiassa.
Michal Czinege ja Maija Laurinen: Disappearing Act, 19.-3.8.2019
Galleria Ars Libera
Kuvat: Veera Launonen
http://arslibera.com/galleria/
