Lukuaika: 2 minuuttia

Pääkirjoitus: Auttamisen ja uudelleenarvioinnin aika

Pääkirjoitus

Pääkirjoituksia Voima-lehdestä.

Voima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta.

Tilaa Voima hintaan 39€/vuosi!

 

Ulkoapäin asein viety hallinto ei voi kestää. Ei varsinkaan, kun viejät eivät tunnu itsekään olevan aivan varmoja siitä, mitä oltiin viemässä. Ehkä ei hallintoa ensinkään? Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin kostona 9/11-iskuista ja lähti maasta tuumaten presidenttinsä suulla jotakuinkin, ettei tänne mitään (valtiota) tultu rakentamaan.

Suomi on ollut Afganistanissa lähes kaksikymmentä vuotta, julkilausutusti kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä ja turvaamassa demokratiaa. Olisi kuitenkin naiivia ajatella Suomen olleen siellä ihan vain hyvää hyvyyttään eikä esimerkiksi vahvistaakseen asemaansa Yhdysvaltain silmissä. Toinen vaihtoehto nimittäin on, että Suomi olisi tullut niin sanotusti Yhdysvaltain höpläyttämäksi. Että eihän tässä mitään demokratiaa ollut tarkoituskaan rakentaa, mitäs läksitte.

Demokratiaa ei voi viedä, ei varsinkaan huomioimatta maan historiaa ja vallitsevia olosuhteita. Vakaa kehitys voi lähteä vain ruohonjuuritasolta ja yhteisöistä. Ei ole demokratiaa ilman toimivaa terveydenhuoltoa, koulutusta ja muita perusasioita. Ei ole demokratiaa ilman tyttöjen ja naisten oikeuksia.

Lehtikuvien Taliban-taistelijat rynnäkkökiväärit käsissään eivät todista tasa-arvon ja demokratian mahdottomuudesta Afganistanissa, vaan niiden puutteesta. Tilanteen hirveys ei todista sen välttämättömyydestä, vaan vastarinnan voimakkaasta tukahduttamisesta. Se, että tilanne on hirveä, ei oikeuta muuta maailmaa vetäytymään kyyniseen ja passiiviseen hymähtelyyn, miten mikään ei auta eikä mitään ole tehtävissä – tai tehköön se kuuluisa joku toinen.

Ei ole demokratiaa ilman toimivaa terveydenhuoltoa, koulutusta ja muita perusasioita. Ei ole demokratiaa ilman tyttöjen ja naisten oikeuksia.

Ihmisiä on autettava siinä tilanteessa, missä he kulloinkin ovat. Se, mitä nyt voidaan tehdä, on olla sulkematta silmiä ja rajoja niiltä ihmisiltä, jotka pakenevat Talibanin hirmuvaltaa.

Kuluneen vuoden aikana Afganistanista paenneista ihmisistä neljä viidestä on naisia tai lapsia. Heidän jättämisensä – siinä missä miestenkin jättäminen – patavanhoillisen ja julman fundamentalistiliikkeen armoille olisi silkkaa epäinhimillisyyttä ja vastuun väistelyä. Inhimillisen vastuun, ensisijaisesti. Mutta se olisi selkärangatonta myös siksi, että Suomen kanssa yhteistyötä tehneet afganistanilaiset ovat nyt äärimmäisen suuressa vaarassa.

Se, puhutaanko sadoista vai tuhansista tulijoista, ei hetkauta valtion vuosibudjettia suuntaan eikä toiseen. Ja ellei aivan perustavimpien ihmisoikeuksien kaltaisista periaatteista olla valmiita maksamaan, mistä sitten? Periaatteet usein maksavat – kenelle rahaa, kenelle hengen.

Kukkala katsoo kameraan hymyillen kädet puuskassa.
Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija.

Afganistanissa ollaan jälleen nollapisteessä. Minkä me asialle voimme, monet levittelevät nyt käsiään. Ainakaan läpi vuosikymmenten jatkuneet suurvaltojen hyökkäykset Afganistaniin eivät maata vakauttaneet. Ehkä taktiikkaa olisi syytä harkita uudelleen.

Kommentoi Facebookissa