Valta on jatkuvaa kahnausta. Kauhun tasapaino perustuu sulle ja mulle -peliin, jota käydään toimittajien, poliitikkojen, virkamiesten ja lobbareiden välillä.
Konfliktit kärjistyvät harvoin, joten käytännössä instituutiot pönkittävät toinen toistensa valtaa. Kun valtionvarainministeriössä pohditaan, keitä kutsuttaisiin arvopaperisäilyttämisen tulevaa kehitystä koskevaan taustatilaisuuteen, pelataan vähän kuin yläkoulun sosiaalisen elämän säännöillä – jos et oo kiva, et saa kutsua.
Valtapeli tulee näkyviin vain silloin, kun joku tekee irtioton. Valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Liinu Lehto paljasti tasapainon irvokkuuden, kun hän julisti Voiman entiselle päätoimittajalle Jari Hanskalle porttikiellon ministeriönsä taustatilaisuuteen.
Syynä oli Hanskan ”luottamuspula”, ja se luottamus oli mennyt jo lähes kolme vuotta ennen kuin Liinu Lehto siirtyi Suojelupoliisista valtiovarainministeriöön. Lehdon mukaan Jari Hanska oli rikkonut journalistin sääntöjä vuonna 2011, jolloin hän oli käyttänyt Voima-lehteen tarkoitettuja sitaatteja Eduskunta I näytelmässä. Virkamiesten sitaatit oli tarkoitettu Voimaan eikä dokumenttiteatteriesitykseen.
Että sellaista.

Hanska toi asian julkisuuteen omalla Facebook-seinällään ja kertoi tehneensä haastatteluista toisen Voimaan ja toisen Ryhmäteatterin esitykseen. Haasteteltavat siis tiesivät, missä yhteydessä heidän lausuntojaan käytetään.
Valtiovarainministeriön vaatimus luottamuksesta on absurdi.
”Miten tässä näin kävi? Mistä lähtien ministeriön on täytynyt kokea luottamusta yleisöä tai toimittajia kohtaan? Kuka ministeriössä voi edes päättää, ketä kohtaan luottamusta koetaan ja ketä kohtaan ei? Onko se ministerin, kansliapäällikön vai viestintäjohtajan asia? Voiko luottamuspulan perusteella evätä toimittajilta oikeuden saada tietoa ministeriöstä?” Jari Hanska kysyy.
Meni alle vuorokausi, kun Hanskan porttikielto päättyi. Samassa syssyssä taustatilaisuudesta tuli kaikille toimittajille avoin, ja myös Voima sai sinne kutsun, kun sitä erikseen pyydettiin.
Heti taustatilaisuuden alkuun valtionvarainministeriö korosti, ettei tilaisuudesta saa kirjoittaa julkisuuteen niin, että siteeraa virkamiehiä nimeltä.
”Me järjestetään taustatilaisuuksia monista asioista, eikä niiden pelisäännöissä ole koskaan ollut epäselvyyksiä”, valtiovarainministeriö korosti.
Siteeraamisen kieltäminen ei ollut valtiovarainministeriön mukaan sen oma idea.
”Se ei ole meidän pelisilmän harkittavissa.”
Vaan kenen, kysyin valtiovarainministeriöltä.
”Poliittisen tahon.”
Nimiä ei valtiovarainministeriöltä herunut.
”Tämä on koko hallituksen esitys.”
Jari Hanska ei jäänyt taustatilaisuuteen, jossa arvopaperisäilyttämisen tulevaa kehitystä taustoittaneita virkamiehiä ei saanut siteerata, vaan lähti pois. Omalla toiminnallaan hän teki eräänlaisen journalistisen sankariteon.

Maamme tapa on se, että julkista ja poliittista valtaa käyttävät valikoivat mieleisensä toimittajat tilaisuuksiin, joita ei kutsuta tiedotustilaisuuksi vaan taustatilaisuuksiksi. Näin rakennetaan monen kerroksen väkeä myös toimittajien ammattikunnan ja mediatalojen keskelle. Jos tekee Hanskan tavoin Lumilapion arvoista tutkivaa journalismia, siitä voi joku virkamies yrittää lyödä näpeille vielä vuosia myöhemminkin.
Jos maamme tapaa tarkastellaan riippumattoman tiedonvälityksen ja demokratian kannalta, kabinettien ongelma on väistämätön. Tärkeistä yhteiskunnallisista asioista annetaan taustatietoa vain hyvin pienelle toimittajaporukalle. Se jos mikä on demokratian lisäksi myös vapaan kilpailun este. Lisäksi on perin vanhanaikaista ja pönkeää vaatia pressikortteja ja esimiesten toimeksiantoja tiekkareihin, kun mediatalot irtisanovat satapäin toimittajia ja instituutioiden ohi on rakentunut asiantuntevien blogien verkko.
Tiedolla voi silittää päähän toimittajaa siinä missä alkoholilla ja pikkusuolaisillakin. Kun poliitikot, virkamiehet, toimittajat ja lobbarit ovat yhteistyöhönsä hyvin tyytyväisiä ja toimivat keskinäisessä luottamuksessa, meillä ei ole toivoakaan valtainstituutioiden murtumisesta.