Nato-debatissa on edetty vaihteeksi siihen, missä me suomalaiset olemme keskustelijoina vahvimpia: hiljaisuuteen. Uudet mielipidetiedustelut loistavat poissaolollaan (lieneekö syynä se, että tulokset eivät miellytä tilaajia) ja yhteisharjoitukset Naton kanssa ovat taas muuttuneet niin rutiininomaisiksi, ettei niistä revitä enää otsikoita.

Katseet ovat kääntyneet Ruotsiin, jonka kanssa pyritään ”syventämään puolustusyhteistyötä”. Samaan aikaan länsinaapurin porvaripuolueet ovat yrittämässä maansa jyrkintä turvallisuuspoliittista suunnanmuutosta kahteen vuosisataan Nato-jäsenyyden muodossa.

Ruotsin puolustusbudjetin leikkaukset ovat epäilemättä synnyttäneet tyytymättömyyttä maan armeijassa ja sitä lähellä olevissa tahoissa. Kun Venäjän ja lännen vastakkainasettelu Ukrainan kriisin myötä syveni, syntyi ilmapiiri jossa Ruotsin viimevuotiset (tuloksiltaan kohtuullisen vaatimattomat) sukellusvenejahdit ja vakoojien metsästys ovat ilmeisesti vaikuttaneet Nato-jäsenyyden gallup-suosion kasvuun.

Porvariallianssi on joka tapauksessa katsonut ajan olevan nyt kypsä suunnanmuutoksen yrittämiselle: viimeisimpänä Nato-rintamaan ilmoittautuivat Ruotsin kristillisdemokraatit, jotka näyttävät pyrkivän saman tien myös sosiaalidemokraattien johtaman vähemmistöhallituksen kaatamiseen eli uusiin vaaleihin.

Näiden kahden päätöksen ajoitus on tietysti kiinnostava, mutta Nato-jäsenyyden tai sillä vaaleissa ratsastamisen suosio ei Ruotsissa ole itsestäänselvyys. Sotilaalliseen voimaan nojautuminen ei näytä olevan ruotsalaisille samanlainen identiteettikysymys kuin monille suomalaisille, vaikka Natolla on ollut järjestön syntymästä saakka vaikutusvaltainen ruotsalainen kannattajakunta ja viime vuosikymmeninä maata on hivutettu lähemmäs sotilasliittoa samalla tyylillä kuin Suomeakin. Puolueettomuuspolitiikan ja sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkumo on vaatinut Ruotsiltakin ajoittain tasapainoilua ja tyylikkyysvaatimusten unohtamista, mutta linjan tuloksellisuutta on ollut yhtä hankala kiistää kuin ruotsalaisen hyvinvointivaltion onnistumista.

Selvää kuitenkin on, että Ruotsin mahdollinen päätyminen ennenaikaisiin vaaleihin näissä olosuhteissa nostaa Nato-kysymyksen uudelleen otsikoihin Suomessakin. Ruotsin pysytteleminen sotilasliittojen ulkopuolella on ollut merkittävä tekijä siinä, että Suomi on onnistunut toimimaan samoin. Mielipidetiedustelujen tuloksia tullaan nyt seuraamaan aivan uudenlaisella mielenkiinnolla lahden molemmin puolin, ja niillä pyritään tietysti myös vaikuttamaan keskusteluun.